torstai 7. marraskuuta 2013

Throwback Thursday - Leiripostaus osa 2.

Ohhoh, mennään jo marraskuuta joten näin torstain kunniaksi voisi olla kivaa palata niinkin pitkälle kuin heinäkuuhun ja leiritunnelmiin! Vähän on venynyt tämän postauksen julkaiseminen, vaikka onkin ollut valmiina jo useita kuukausia. Kuitenkin, tänään vuorossa onkin sitten Vanhamäki -postauksen kakkososa! Jos et ole vielä lukenut ekaa osaa, kannattaa ensin alkuun lukea se täältä!

Seuraava leiripäivä olikin keskiviikko ja oltiin jo puolessa välissä leiriä. Aamurutiinien jälkeen päästiin kaikki tallille asti, missä sitten totuttuun tapaan lähdettiin hakemaa hevosia ja alettiin valmistautumaan ekaa tuntia varten, joka olikin estetunti. Maneesiin tehtiin vaan neljä estettä joilla tehtiin muutama, ihan pieni radanpätkä. Mulla ei oo siitä tunnista kun muutama video ja loppuraveista yksi kuva, mutta kuten edellisinä päivinä, Leksa oli tosi kiva ja ekaa kertaa tuntui jopa hieman liikkuvan omalla moottorillaan! Esteet pysyi melko matalina ja tosiaan tehtiin ihan helppoja harjoituksia.


Tunnin jälkeen käytiin syömässä, minkä jälkeen leiriläisillä oli mahdollisuus teoriatunnilla suorittaa hoitomerkkejä. Tällä välin taivaalle oli kerääntynyt hurjasti mustia pilviä, ja kun oltiin saatu merkkisuoritukset aika hyvin lopuilleen, alkoikin taivaalta tulla vettä & rakeita kuin saavista kaataen. Sisältä katsottuna maisema oli kutakuinkin tätä luokkaa;


Iltapäivän tunnilla oli tarkoitus lähteä maastoon, mutta ukkosen ja kaatosateen takia siirretiin tunnit maneesiin. Eka ryhmä leikki heppaleikkejä ilman satulaa ja meidän ryhmäläiset mentiin koulua. Mulla oli taas Leksa ja tänään tunnilla harjoiteltiinkin ahkerasti b-merkin kouluohjelmaa. Alkuverkkojen jälkeen aloitettiin tulemaan ensin käynnissä pituushalkaisijaa niin, että saatiin hevoset liikkumaan hyvin suorina sekä reippaasti eteen ilman poikituksia tai muita vinouksia. Tämä onnistui meillä Leksan kanssa paljon paremmin ravissa kuin käynnissä, ja yllätyinkin positiivisesti miten suora ruuna onkaan.


Seuraavaksi harjoiteltiinkin laukannostoja niin, että päätyyn aloitettiin tekemään pääty-ympyrä ja laukannosto tehtiin ympyrän puolesta välistä I-kirjaimen kohdalta ja laukattiin ympyrä loppuun saakka, kuten toinen nosto tulee myös b-merkissä. Leksan kanssa on ollut laukannostot eräänlainen ongelma jokaisella tunnilla, en vaan kertakaikkiaan saanut sitä nostamaan laukkaa oikeassa kohdassa. Opettajan neuvojen mukaan sainkin hyviä nostoja, kun vaan muistin antaa laukka-avut tarpeeksi ajoissa ja todella selkeästi käyttäen kaikkia apuja.


Toiseen suuntaan laukannostot tehtiin C-kirjaimesta, laukattiin pääty-ympyrä ja jatkettiin hetki uraa pitkin laukassa. Tähän suuntaan nostot olivat jo paljon helpompia, kun tiesin mitä pitää tehdä ja Leksakin oli jo syttynyt sen verran, että se jaksoi jo liikkua ihan oma-aloitteisesti. Laukkaa en alkanut paljoa työstämään kun tilaa oli sen verran rajallisesti, mutta olin iloinen onnistuneista nostoista! Loppuverkat suoritettiin myös itsenäisesti, jolloin käytin aikaa hyväkseni hieman treenaaman laukassa. Eipä tuntunut poni pahalta olleskaan! Paljon kehuja ja rapsutuksia, sekä loppuravit hieman eteenalas venytellen.


Vettä jaksoi sataa vielä tunnin jälkeenkin, mutta onneksi iltaa myöten se vähän jo hellitti. Sinä iltana leiriläisillä oli iltaohjelmassa kuntosaleilua, millä aikaa me Annin ja Iidan kanssa lähdettiin käymään kaupassa. Kun päästiin takaisin ja kaikki leiriläiset olivat rauhoittuneen huoneisiinsa, lähdettiin käymään laitumella nappaamassa hevosista parit kuvat. Oli kyllä ihana vaan viettää aikaa siellä laitumella heppoja kuvaillen ja katsellen! Iida ja Anni jäivätkin mun kanssa yöksi sinne asuntolaan, joten en joutunut enää nukkumaan yksin!


Torstaiaamuna oli suunniteltu maastoestetunti, mikä oli vähällä peruuntua keskiviikon sateen vuoksi. Onneksi oli aamuun mennessä ehtinyt sen verran jo kuivaa, että päästiin kuin päästiinkin maastoesteitä hyppimään! Kattelin ekaa tuntia ensin hetken, ennen kun menin laittamaan Leksalle varusteet päälle ja hokit jalkoihin. Mua jännitti oikeestaan tosi paljon, kun en koskaan aiemmin ollut maastareita hypännyt eikä heppakaan vielä niin kovin tuttu ollut. Onneksi Leksa kuitenkin oli maailman ihanin oma itsensä ja kuski sai oikeasti nauttia hyppäämisestä!

Tui, tyyppi oli niin söpösti vielä nukkumassa kun menin sitä aamulla hakemaan :3

Vanhikselle on ihan vähän aikaa sitten rakennettu tuollainen maastoesterata, johon kuuluu tosi monta erilaista ja hienoa maastoestettä. Aloitettiin verkkaamaan tuollaisella pienellä tynnyriesteellä, missä sai valita hyppääkö isomman vai pienemmän tynnyrin yli. Me hypätiin Leksan kanssa ekan kerran pikkutynnyrin yli, ihan vaan katsoakseni miten hevonen käyttäytyy ja suhtautuu erilaisiin esteisiin ja tokalla kerralla mentiin jo isomman yli ekan, onnistuneen hypyn jälkeen. Leksalla oli kivasti virtaa ja se vaikutti tosi tyytyväiseltä päästessään pois maneesin seinien sisältä!


Seuraavaksi siirryttiin alas kokeilemaan vesiestettä. Jaana kysyi multa haluanko edes kokeilla sitä, kun Leksa ilmeisesti aiemmin on pistänyt melkoisen mekkalan pystyyn vedessä, että sen loikissa on ollut mahdoton kestää. No tottakai halusin kokeilla, mikäs siinä kurakylpy piristää päivää! Mentiin veteen ihan toisen hevosen hännässä kiinni ja meidän hännässä tuli jo seuraava varmistamassa veteen menon. Leksa vähän jarrutteli ennen vettä ja katteli vähän epäluuloisesti, mutta kun vaan rohkaisin sitä vähän pohkeella, ruuna käveli veteen oikein fiksusti eikä pelleillyt tai pomppinut ollenkaan.


Seuraavan kerran päästiin tulemaan ravissa jo, vähän hidastelua havaittavissa, mutta rohkea pikkupoju selvisi tilanteesta tosi hienosti! Vaihdettiin sitten suuntaa ja toiseen suuntaan jatkettiin vielä seuraavalle esteelle. Leksaa vähän jännitti, ja ekalla kerralla mentiinkin ohi, mutta toisella kerralla päästiin jo hienosti tuosta pelottavasta esteestä yli! Näiden jälkeen siirryttiin ylös- ja alashyppyyn (vai mikälie?) joita tultiin ensin ravissa ylös ja suunnan muuttuessa käynnissä alas. Mulla on tosi vähän kuvia tuolta tunnilta kun en oo saanut niitä keltään vielä, ja omassa kamerassa on vaan videoita, mutta ehkäpä te kestätte..

Musta tulee selvästi kenttäratsastaja.

Lopuksi hypättiin vielä sellaista pientä valkoista estettä, hautaa sekä tommosta tosi kapeaa tukkijutskaa. Leksa ei ilmeisesti ollut hautaa koskaan mennyt ja se tultiinkin kaikki ekan kerran ihan yksinään. Rohkeasti poju vaan hyppäsi ekankin kerran, oli kyllä hieno! Kaikki tuli muutaman kerran tuon kolme estettä peräkkäin, minkä jälkeen alettiinkin jo lopettelemaan. Oli kyllä kerrassaan tosi hauska tunti ja olisi ihan mahtia päästä vielä joskus uudelleen kokeilemaan maastoesteitä jollain noin loistohepalla vieläpä!


Maastoesteiden jälkeen oli tuttuun tapaan ruokailu, jonka jälkeen oli luvassa vähän kärryajelua. Jokainen pääsi heittämään lenkin Miira-nimisen torinhepan kyydissä ja kerrallaan kyytiin taisi mahtua joku 6 tai 7. Oli kyllä tosi hauskaa tollanen ja huomasi miten innoissaan heppakin veti :) Kärryajelun jälkeen teoriassa leiriläisillä oli esteradan rakennus ja niin suunnattiinkin koko konkkaronkan kanssa maneesiin rakentamaan esteitä. Kun esteet oli kasattu, meidät jaettiin ryhmiin perjantaisen rataestekorkeuden mukaan ja eka ryhmä lähti varustamaan jo hevosia.


Itse olin ryhmässä numero kolme ja luvassahan oli siis rataesteharjoitus. Verkattiin alkuverkat kentällä kevennellen & vähän laukkaillen ja kun päästiin maneesiin, aloitettiin parilla verkkaesteellä. Rata oli 8 hypyn pituinen ja siinä oli paljon tehtäviä ja pari vähän vaikeaakin tietä. Otettiin pari puomia alas, kun en saanut kaarteessa laukkaan tarpeeksi energiaa että olisin voinut vähän lyhentää sitä, joten kahdessa samanlaisessa tilanteessa lähti puomit mukaan. Ei haitannut, pääasia olikin ettei romuteta koko rataa!


Kun kaikki olivat ratsastaneet oman ratansa ja oltiin käyty syömässä, lähdettiin me Iidan kanssa kauppaan. Kaupasta kannettiin kilotolkulla karkkia ja sipsiä leiriläisille ja illaksi mentiinkin rantasaunalle letun & makkaranpaistoon. Oli tosi kiva huomata, että kukaan ei tiennyt meidän olevan menossa sinne, eikä saunaa tai nuotioita oltu sytytetty ollenkaan.. :D Siinä sitten soitettiin apuvoimia ja saatiinkin sauna tulille ja nuotiot roihuamaan. Kiva ilta ja kaikilla taisi olla ihan kivaa!


Perjantaina olikin sitten viimeinen päivä leirillä ja jäljellä oli enää leirikisat. Leirikisat järjestetään Vanhiksella seura- / harjoituskisojen yhteydessä, eli siellä pääsee kokemaan ihan oikean kilpailutunnelman kaikkineen rutiineineen, vastustajineen ja sijoituksineen. Kisoissa on sekä koulu- että esteluokkia ihan kaikille sopivin korkeuksin joten jokainen varmasti pääsee kilpailemaan omalla tasollaan. Mun ei ollut alunperin omien suunnitelmieni mukaan kisata ollenkaan, mutta meikäläinen saatiin puhuttua ympäri ja mikäs siinä kun heppa oli todella mieleinen!


Aamulla heti ensimmäisenä alkoi kentällä kouluratsastus. Itse menin vasta toisessa (vai kolmannessa?) luokassa ja Leksa oli mennyt jo yhden radan, joten ei tullut kiire ollenkaan. Menin siis koulussa b-merkin kouluohjelman ja olin ihan kauhuissani, etten tule selviämään radasta en sitten mitenkään.. Verkassa kuitenkin Leksa liikkui aika kivasti ja oli ihanan tyytyväisen oloinen. Radalle lähdin siis oikein hyvillä mielin!


Ihmettelen suuresti, etten jännittänyt ennen rataa, radalla tai missään vaiheessa ollenkaan. Oli ihanaa päästä kokeilemaan Leksan kanssa koulurataa ja nähdä mitä tuomari sanoo. Rata meni oikeasti niin paljon paremmin mitä ikinä olisin voinut odottaa! Leksa oli überhieno, teki kaiken tosi kiltisti ja jaksoi niin hienosti pieni loppuun asti! Ekassa laukassa vähän väsyi ja pudotti raviin, mutta muuten en voisi olla yhtään tyytyväisempi. Pelolla odotetut laukatkin nousivat molemmat hienosti ja tuomarikin taisi tykätä, saatiin nimittäin prosentteja tasan 60! :)


Paperin alakerta näytti aivan hirmu kivalta ja en voinut uskoa silmiäni kun näin siellä killuvan kasin istunnasta!! Siis WAU! Mulla ei oo koskaan ollu kasia mistään paperissa, ja nyt sellanen napsahti istunnasta. Mieletön fiilis, superheppa ja aivan uskomattoman iloinen ratsastaja. Radan jälkeen hetken kävelytin Leksaa ja sitten se pääsi karsinaan huilaamaan ja odottelemaan esteosuutta. Tällä aikaa itse hiimailin kamujen kanssa vaikka missä, käytiin syömässä sun muuta. Kerkesin jopa hieman kuvaillakin.


Iltapäivästä sitten menin laittamaan Leksan valmiiksi ja lähdettiin esteverkkaan. Verkassa poni tuntui jo vähän vetelältä kuuman ja hieman rankan kisapäivän jäljiltä, mutta esteet huomatessaan se heräsikin jo hyvin! Jo parin hypyn jälkeen Leksa tuntui olevan kivassa vireessä ja oli hyvät pohjat lähteä radalle. Hypättiin siis estekorkeutena 80cm.

Rata meni ihan ookoosti, mulla oli tavoitteena päästä perusvaiheen loppuun ilman kieltoja ja näinhän me myös selvittiin :) Yksi mun oma tyhmä moka tuli, kun en saanut laukkaa koottua tarpeeksi kaarteeseen > paketti levisi ja lähestyminen oli suoraansanottuna p*ska. Töksyhän siihen tuli, mutta kun paineistin heppaa vähän merkiksi ettei noin tehdä toisella kerralla, kiltti poni otti ja meni ja hyppäsi esteen paikaltaan.. Hups.. :D Noh, eihän siinä ja matka jatkui. Loppurata päästiin  kivasti maaliin ja oli kyllä oikein hyvät fiilikset omasta mokasta huolimatta!


Kisapäivä meni siis ihan nappiin kokonaisuudessaan! Esteillä omien mokailujen vuoksi 4vp ja koulussa hienot 60%. Oltiin muuten tolla koulusuorituksella ekoja ei-sijoittuneita, eli hävittiin ihan muutamalla hassulla pisteellä kakkoseksi sijoittuneelle :) Tämä päivä viimeistään varmisti sen, että onse Leksa vaan kaikista paras <3

Kisapäivän jälkeen leiri olikin jo ohi. Oli ihan hassua pakkailla tavarat, siivota leirikämpät ja lähteä ajelemaan kotia kohti. Oli kyllä kerrassaan aivan ihana viikko! Lähtisin ihan millon vaan uudestaan ja varmasti aion kysyä pääsisinkö avustamaan ensi vuonnakin. Suurimmat kiitokset kuuluu Jaanalle, kun mut sinne mukaan otit, sekä Iidalle ja Annille, joita ilman ei viikosta olisi tullut mitään!


8 kommenttia

  1. ompa hieno hevonen tuo Leksa!:)

    VastaaPoista
  2. Voi kauheeta, kun tuli ikävä leksaa <3 On se vaan hieno!

    VastaaPoista
  3. Kivoja kesäsiä kuvia ja
    ihanaa et lopulta toteutit tän! :D
    - se joka joskus kyseli millon kakkos osa tulee :P

    VastaaPoista
  4. Kaunis blogi sulla! :-)

    http://mylifeandmystoryy.blogspot.fi/

    VastaaPoista