torstai 12. syyskuuta 2013

Aino & Hannu 2 vuotta!

Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella tänne jotain erikoispostausta, kun kerrankin on aihetta! Nimittäin, minun ja Hannun ensi tapaamisesta tuli heinäkuussa täyteen 2 vuotta ja sen kunniaksi saattekin postausta minun ja Hannun näistä vuosista! Näin pohjustuksena; Hannu on serkkuni Jennin omistama 15-vuotias suokkiruuna. Hannusta löytyy tarkempaa esittelyä täältä, joten kannattaa tutustua sinne jos ei vielä Hanskia kunnolla tiedä tai tunnista!


Eli siis, ensimmäisen kerran Hannun tapasin heinäkuussa 2011, jolloin se oli juuri tullut serkulleni. Pääsin kokeilemaan ruunaa jo ekalla kerralla ja voin kertoa ettei rakkaus kukoistanut ensi hetkistä lähtien todellakaan.. Poni tuntui todella kokemattomalta, tasapainottomalta ja sillä ei ollut juurikaan motivaatiota kentällä työskentelyn suhteen. Laukkaa se ei osannut nostaa oikeastaan edes pyynnöstä, se suurin piirtein piti ajaa laukkaan. Hannuhan on ex-ravuri, joten laukka sillä ei ole kovin kehuttavaa vieläkään. Lisäksi sillä oli tylsistyessään tapana jumahtaa paikalleen ja pysyä siinä niin kauan kuin sitä itseään huvitti, mikä oli aivan äärettömön raivostuttavaa. Muuten Hannu tuntui sellaiselta "ihan kivalta" ex-ravuri räpeltäjältä ja huomasin sen olevan varmasti oikein loistava maastomopo. 


Heinäkuun jälkeen kävin muutamia kertoja Jennin kanssa kattomassa Hannua, mutta koska hepsu ei mitenkään ratsastettavuudeltaan tuntunut sellaiselta "mun tyyliseltä", ei iskenyt sellaista intoa alkaa sitä säännöllisesti ratsastamaan, vaikka mahdollisuus varmasti olisikin ollut. Noh, sitten tuli uusi vuosi ja tammikuu 2012. Jenni soitti mulle eräänä päivänä, tietäisinkö ketään kuka olisi mahdollisesti halukas ottamaan Hannua ylläpitoon omalla tallilla about puoleksi vuodeksi tai olisinko itse kiinnostunut. Totta kai olisin halunnut tarttua tilaisuuteen heti, mutta koska vanhempani eivät siihen rahoittajina suostuneet, jouduin kuoppaamaan tämän haaveen. 

Jenni ei kuitenkaan ponille löytänyt ylläpitäjää, ja otti meikäläiseen taas yhteyttä. Pitkien neuvotteluiden jälkeen vanhempieni kanssa päästiin kaikki yhteisymmärrykseen ja näin Hannusta tuli mun eka ylläpitoheppa! :) Sovittiin ratsastus pitkästä aikaa jo samalle päivälle ja 9.2.2012 oli ensimmäinen ratsastuskerta omalla yp-hepalla. Sen ratsastuksen muistan varmasti ikuisesti...


Siitä sitten alkoi meidän yhteiset hetket ja loppua ei näy. On koettu iloa, surua, onnea, epäonnea, paljon "ahaa-elämyksiä" ja kaikkea niin unohtumatonta. Hannu on super. Se on vaan niin loistava persoona, että ilman sitä mun elämästä oikeasti puuttuisi paljon. Vaikka sitä nykyisin harvoin näen, se on mielessä joka päivä.

Kun helmikuussa aloitettiin oikeasti treenaamaan, ratsastin ponilla viikossa vain 1-3 kertaa kentällä ja maastoilin pari kertaa viikkoon. Halusin aloittaa todella helposti ja niin, että kaikki tuntui Hannulle mukavalta. Se tykkäsi paljon maastoilusta, joten tehtiinkin sitä tosi paljon, monipuolisilla reiteillä ja eripituisia lenkkejä. Kentällä alkuun haettiin vaan sitä, että saisin ratsastettua käynnissä ja ravissa eteenpäin niin ettei Hannu vastustele koko ajan. Alkuajoilla tämä oli oikeasti haaste. Heppa ei halunnut tehdä kentällä mitään, ei kävellä reippasti eteenpäin, ei ravata eikä laukata, se olisi vaan jumittanut kentän keskelle seisomaan.

Tippumiskerratkaan ei enää ole ihan kahden käden sormilla laskettavissa..
Jokaisella kenttäilykerralla kävin alkuverkat maastossa ja kentälle mennessä vaan kävelin pitkin ohjin uralla. Ravia mentiin myös hyvin paljon kevyellä tuntumalla ja vaan niin, että päästiin eteenpäin. Silloin tällöin ruunalla oli myös niitä päiviä, että alkuun juostiin täysillä kenttää ympäri ja kun se ei enää huvittanut, alkoi jumittelu. Hannun jumittaessa paikalleen, se yleensä jäi pukittelemaan eikä liikkunut kuin taaksepäin. Siinä tilanteessa ei auttanut muu, kuin pakottaa poni eteenpäin joko kääntämällä tai sitten pohkeella ja kun Hannu liikkui mun pyynnöstä eteen, kiitin sitä välittömästi. Sitten tein parit onnistuneet siirtymiset ja lähdettiin loppuverkat maastoon. Kentällä en tainnut alkuun ratsastaa kertaakaan yli puolta tuntia pidempään.


Kenttäpäivien jälkeen maastoilin aina seuraavana päivänä, jotta Hannun mieli pysyi virkeänä ja että se tajuaisi kenttäilynkin olevan kivaa vaihtelua. Maastoilun ja kentällä ratsastamisen lisäksi meillä oli myös paljon muita aktiviteettejä, kuten hiihtoratsastus pulkan kanssa, hankijumppa sekä jäällä irrottelu. Mentiin paljon ilman satulaa ja tehtiin oikeasti kaikkea hyvin monipuolisesti. Sillon tällön saatiin maastokaveriksi Hannun tallikamu lv-ruuna Ilmari omistajansa kanssa ja tehtiin oikein pitkiä ja rentouttavia lenkkejä.


Keväämmällä lumien sulaessa vähemmäksi aloitettiin pikkuhiljaa laukkaaminen. Laukannostot oli Hannulle oikeasti tosi vaikeita; milloin laukka nousi pukin kautta, milloin järkyttävän ravurikaahotuksen perään ja milloin se jäi kokonaan nousematta.. Laukka itsessään oli myös ihan hirveää.. :D Tasapainotonta kiitoa, ilman mitään päätä taikka häntää. Suhteellisen nopeasti monien toistojen myötä laukka nousi aina vaan kerta kerralta helpommin ja helpommin. Pukittelut jäi pois, mutta ravi piti säilyä tosi reippaana, että laukka nousi oikein.

Maneesillakin päästiin kerran käymään! ...tosin ei kovin hyvällä menestyksellä

Näin sitten alettiin pikkuhiljaa lisäämään laukkaaminenkin meidän kenttätyöskentelyyn ja samoihin aikoihin laukan kohentuessa alettiin hyppäilemään. Hyppäilyt aloitettiin ihan pienistä ristikoista ja maapuomeista. Kunhan vaan mentiin ravissa estettä kohti ja päästiin sen toiselle puolelle, niin olin tyytyväinen. Huomasin Hannun tykkäävän hyppäämisestä ihan hurjasti ja vaikka se ei mitään esteistä osannutkaan, se yritti kovasti. Vauhti oli useimmiten kamalan kovaa ja välillä puomit tuli väkisin suuhun kun pidätteet eivät menneet kunnolla läpi. Niimpä otettiin olympiat hyppäämiseen ja meno rauhottuikin huomattavasti.


Hyppääminen oli Hannulle kovin vaikeaa. Sitä vaikeutti vielä lisää oma kokemattomuuteni esteillä joten ollaan ponin kanssa opittu kaikki esteillä ihan kantapään kautta. Etäisyydet oli tosi vaikeita arvioida enkä osannut juuri paikkojakaan katsoa. Kieltojahan ei oikeastaan otettu juuri koskaan, mikäli niitä satunnaisia jumitteluja ei oteta huomioon. Joskus saatettiin pujahtaa ohi, mutta harvoin. Ongelmana oli juurikin nuo lähestymiset huonon laukan vuoksi. Kun laukka parani entisestään myös hypyt alkoi sujumaan paremmin.


Helppoa ei hyppääminen ole ollut Hannun kanssa koskaan. Pikkuhiljaa kuitenkin opin katsomaan ponnistuspaikan, osasin arvioida oikeanlaisen tien ja reitin ja näin nuo ylimääräiset tiputtelut jäi paljon vähemmälle. Jotenkin siihen vain oppi tuntemaan millon pitäisi ponnistaa ja se alkoi tulemaan jo ihan luonnostaan. Esteet pysyi kuitenkin maks. 70cm korkuisina ja pidettiin hyppäämistä vaan sellaisena hauskanpitona. Ja sitähän se olikin, hommaa mistä molemmat tykättiin silloin tällöin!


Kesäkuun puoli välillä Hannu sitten muuttikin serkkuni luo, n. 20 km päähän. Siellä en enää päässyt käymään kuin muutaman kerran kuussa, joten touhuilu ponin kanssa jäi vähemmälle. Kuitenkin oltiin päästy tavoitteeseen. Hannusta oli tullut kiltti ja turvallinen puskasuokki maastoiluun sekä kenttätyöskentelyynkin oltiin löydetty se puuttuva into. Nykyäänhän käyn ponia silloin tällöin Jennin luona ratsastamassa ja Hannulla on vuokraajakin. Poni on kyllä painunut mieleeni ikuisiksi ajoiksi ja en ikinä tule unohtamaan hetkiä ukkelin kanssa!


Huih, aika pitkä tuli! Mutta toivottavasti tämä avasi vähän teille kuka on Hannu ja mistä sen tunnen. Jaksoiko kukaan lukea ja mitä piditte? Oliko turha vai hyödyllinen? :)


21 kommenttia

  1. Tää oli tosi kiva postaus ja ihana tuo hannu:) oon seuraillu sun blogia jo jonkin aikaa mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoin:)

    VastaaPoista
  2. Todella nätti herra tuo Hannu! :) Huisin kiva postaus kyllä!

    VastaaPoista
  3. voi ei miten kova ikävä mulla tuli tota ukkelia :(
    se on maailman ihanin ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! <3 Sun on ihan pakko tulla joskus kattomaan ponia! :)

      Poista
    2. tuun varmasti eti ku ehin!

      Poista
  4. Ihana postaus ! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana postaus. :) Ja Hannu vaikuttaa niin hauskalle tyypille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, ihana kun tykkäsit! Haha, Hannulla on vähän omalaatuinen huumori.. :D

      Poista
  6. Hyvä postaus! :)

    Ison työn oot kyllä ruunan kanssa tehny ja hienoa
    että sait siitä noin toimivan pelin :)

    Ihailen tota sun kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä hevosta kohtaan
    - moni ois heti vaan pakottanu sen menemään tunnin putkeen kentällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiiitos ihanasta kommentista! Ja kyllä sen kanssa huomasi heti alkuun, ettei tuloksia tuu muuten kuin menemällä hevosen ehdoilla.. :)

      Poista
  7. Hyödyllinen :) En tiennyt et Hannulla on tollanen tausta

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus ja minä ainakin jaksoin lukea kokonaan kun näin mielenkiintoista luettavaa oli. :)♡♥

    VastaaPoista
  9. Hyödyllinen postaus ilmanmuuta! Itselläni on vuokra hevoseni kanssa vastaavanlaisia ongelmia. Joskus jumitetaan keskellä kenttää tai ravia pyytäessä tarjolla on pukittelua...välillä tekisi mieli luovuttaa jo mutta katsotaan jospa tästä ongelmasta mekin selvittäisi. Laukka oli välillä jo hyvinkin lupaavaa, mutta nyt ei onnistu edes nostot. Välillä ottaa todella koville, mutta ne pienet onnistumisen hetket ovat kultaakin kalliimpia ja korvaavat niin paljon kaikkea epäonnistunutta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Niin se on, ja sitten kun niitä onnistumisia tulee aina vaan koko ajan enemmän kuin epäonnistumisia, tietää tehneensä jotain oikein ja sitten ne vasta ilonhetkiä onkin! Kyllä ne ongelmat siitä, ajan kanssa. Tsemppiä sulle! :)

      Poista