sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vanhat heppakuvat 2/2!

Heipsan! Tänään tuleekin toinen osa vanhat kuvat -postauksesta, ja tämän postauksen kuvat on vuosilta 2009-2011. Tänään en oo tehnyt koko päivänä mitään, eikä oikeastaan koko viikonloppuna ole juurikaan tullut mitään tehtyä. Perjantaina oltiin kattomassa Cheekkiä ja voi vitsit se oli muuten hyvä! Uh, iiiihana mies. Eilen kävin maastoilemassa Winskin ja ilta menikin kotona löhöillessä, Roosan hiuksien värjäämisessä ja kaupungissa pyöriessä. Mutta nyt kuitenkin niihin kuviin! Ps, katso eka osa täältä!


Tässä kuvassa olen toista (ja viimeistä) kertaa kattomassa Milaa sen viimeisellä kotitallillaan ja tosiaan, kuvan otosta on jo hurjat 4 vuotta.. Hirmuinen ikävä pientä, nuku hyvin siellä pilvien päällä! <3


Sitten ollaankin vuoden 2010 alkupuolella, ratsuna ensimmäinen vuokraheppani lv-tamma Julia, josta löytyy tarkempaa esittelypostausta tämän linkin takaa. Taitaa olla tuossa ihan meidän alkuaikoja ja näytän taas ihan miniltä.. :D


Tämä kuva on vuoden 2010 huhtikuulta, ja siinä olen silloisen ehdottoman lemppariheppani suokkiruuna Sakun kanssa. Sakulla ratsastin paljon viimeisenä keväänä Vurrilla käydessäni ja tykästyin siihen tosi paljon heti ekalla ratsastuskerralla!


Tässä ollaankin pomppailemassa Rompun kanssa korkeusennätyksiämme, hurjaa 80cm korkeaa pystyä! Romeosta löytyy esittelyä samasta linkistä kuin Jullestakin, käykääs kurkkimassa. Tuolla ratsastuskerralla putosin Jullelta niin tyylikkäästi selälleni, etten muistanut koko iltana tapahtuneesta mitään.. Mutta Romeo oli hieno! <3


Vuonna 2010 käytiin Jennin kanssa tosi ahkeraan Elnan luona, ja siltä kesältä onkin ihan tosi paljon kaikkia ihania muistoja! Tämäkin oli ensimmäinen (ja viimeinen... :D) kerta, kun hyppäiltiin Jullella ja Rompulla maastoesteitä Elnan pihassa.. Julle oli niin oma ittensä, ensin kiukkuili ja sitten mentiin vauhdilla yli. Yllättävää jos sanon, että tuollakin kerralla tulin kerran komiasti maan kamaralle.


Voi, Rompulla laukkailua maastossa..! Ihan ikävä tulee noita aikoja, kun päästeltiin kovaa vauhtia maastoissa ja nautittiin oikein urakalla. Tosin, tää oli aika harvinainen näky, että mä menin Romeolla, enkä Julpukalla.


Julle esittelee taas hyppytaitojaan, ja taitaa olla ekoja hyppykertoja, millon en tippunut kyydistä kertaakaan!


Tämä kuva onkin ensimmäisestä Tuomaksen valmennuksestani, jossa menin pv-ruuna Kallella. En ollut mennyt Kallella kertaakaan ennen valkkua, mutta heti ekasta kerrasta asti Kalle on ollut ihan ehdoton lemppari Lekolta! Tähän aikaan olin siis juuri vähän aika sitten lopettanut tunnit Vurrilla ja siirtynyt vuokraamaan Elinan heppoja sekä ratsatsamaan Lekolla.


Lekolla liikuttelin aika paljonkin tinker-tamma Bambia, ja se olikin vallan hauska ratsu! Ihan megaleveä ja tosi miellyttävä.


Marraskuussa 2010 aloin ratsastamaan 5-vuotiasta suokkitamma Sania, joka oli siis ihan koulutusvaiheessa vielä tuolloin. Sovittiin tamman omistajan kanssa, että ratsastan heppaa alkuun vain Katrin (eli nykyisen valmentajani) silmän alla ja katsotaan miten homma alkaa sujumaan. Kun Sanni alkoi luottamaan meikäläiseen ja toimimaan ihan passelisti, aloin ratsastamaan sitä yksin n. 2-3 kertaa viikossa. Se ei osannut siinä vaiheessa muuta kuin mennä eteenpäin ja pysähtyä, mutta uskomattomann fiksu ja herkkä tamma se oli jo silloin.


Eräs juoksutuskerta, kun juoksuteltiin Jennin kanssa silloisen hoitoponini Felixin emää, shettistamma Ruutia. Ruutia ei ponilta muuten puuttunut, ikimuistoinen juoksutuskerta kokonaisuudessaan!! :D


Oih, sitten tämä upeaupea otus, friisitamma Retu...<3 Aivan ihana hevonen, luonne täysi 10 ja aivan mielettömän makea. Retulla ratsastin ihan ahkerasti myöskin, tamma toimi tosi kivasti vaikka saattoi välillä ollakin hankala, ei se koskaan mulle temppuillut yhtään. Se oli myös omalla tavallaan tosi vaativa, ei antanut mitään ilmaiseksi ja maastoillessa keksi myös vaikka mitä omia juttujaan. Retun kanssa sain kyllä kokea vaikka mitä, maastoiltiin paljon yhdessä, käytiin koulutunneilla, vedeltiin täyttä laukkaa lumisella pellolla.. ja tykkäsin tammasta niin pirusti. R.I.P hienoin Greta L, nuku hyvin ja vielä me tavataan <3


Ja sitten itse pikkuriiviö! Shettisruuna Felix, maailman söpöin, villein ja kakaramaisin poni mihin olen koskaan törmännyt. Felix oli n. 2-vuotias, kun aloin sitä hoitamaan ja käsittelemään, eli touhusin sen kanssa kaikkea. Opeteltiin nostamaan kaviota, harjaamaan, seisomaan käytävällä, pestiin ruunaushaavoja, lenkkeiltiin ulkona, riehuttiin maneesissa.. Rakas pikkuponinen <3


Tässäpä onkin kuva vuoden 2011 ihan alusta. Kuvassa siis Julle ja tällä kerralla Elnan luona ratsastin Elnan uudella ponilla Spilkalla ekaa kertaa. Romppu oli n. 2kk sitten ennen tämän kuvanottoa kuollut ja Spilka tullut Elnalle. Oi noita aikoja, hieno Julpukka!


Viimeisestä estevalmennuksesta, ja super-Kalle!


Sanin kanssa treenailu jatkui ja tähän pisteeseen päästiin. Siitä kuoritui kaikkien vaikeuksienkin kautta tosi kiva, kevyt ja herkkä suokkitamma, jonka kanssa oli aina ilo treenailla. Antaisin mitä vaan, että vielä joskus saisin tamman kyytiin kiivetä..!


Spilkan ja minun ekasta estevalkasta, upea poni! Pomppasi tosi kiltisti ja kyllä muuten oli kivaa molemmilla :)

Huh, taas on jonkin verran tekstiä ja sitäkin enemmän kuvia.. Mutta nyt, kohta lähdetään Roosan kanssa leipomaan ja huomenna onkin vika koulureeni ennen keskiviikon koitoksia! Kivaa sunnuntain jatkoa ja hauskaa viikonalkua kaikille! :)

20 kommenttia

  1. keskiviikon koitoksia? Onks sulla kisat?

    VastaaPoista
  2. ketkä oli sun lemppari heppoja vurrilta ?:-) oliks sulo kiva ? xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööm, no ehdoton suosikki sillon kun lopettelin oli Shakira, mutta myös Viivi ja Nasu oli lemppareita. Sulolla oon ratsastanut oikeestaan ihan vaan pari kertaa joskus kaaauankauan sitten, mutta eipä siitä mitään pahaakaan sanottavaa ole :D

      Poista
    2. Shakira taitaa olla nyt muuten myynnissä, jos oikein muistan , samoin Laila !

      Poista
  3. Mikset saa mennä sannilla enään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muutti tallia ja omistajaa, ja on nykyisin yksityisenä.

      Poista
  4. Tuo Romppu on kyllä tosissaan ihan kun hossin kaksoisolento!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojep! Ollaan aina ekasta kerrasta katottu kun nähtiin teidät, että miten ihmeessä voi olla poni noin samannäkönen!! :D

      Poista
  5. Oot kyllä ratsastanut ihan mahdottoman paljon erilaisia hevosia! Mutta huomaa kyllä heti missä kohtaa aloitit Elinan heppojen kanssa kun kauhea kehitys harppaus tapahtunut tuossa. Kateellinen olen kun tuollaisen heppahistorian omistat;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan noita vuosiin mahtunut jos jonkinlaista. Ja kyllä, todellakin huomaa miten oon tässä kahdessa ja puolessa vuodessa Elinan kanssa kehittynyt! Ja haha, kiitoksia vaan ;)

      Poista
  6. Mäpä en ees tiennyt että Retu on kuollut, mikä sille sit tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vanhuuden vaivat kävi niin pahoiksi (kuulemani mukaan), että oli niitten takia lopetettu.

      Poista
  7. Hei mikä ton kallen oikee nimi on? :)

    VastaaPoista
  8. Mistä sä Milan tunnet?

    VastaaPoista