lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sissin ratsastus

Oon kyllä aivan mielettömän surkea bloggaaja.. Mun oli tarkoitus tulla keskiviikkona postaamaan tiistain ratsastuksesta, mutta arvatkaa kerkesinkö kirjoittaa postausta loppuun? No en tosiaan en, vaan nyt ehdin jatkaa postauksen loppuun. Olen oikeasti todella pahoillani tällaisesta hiljaisuudesta, mutta mulla on nyt vaan sellanen tilanne, että blogin edelle menee aika paljon muita juttuja ja näin ollen ei kirjoitteluun jää hirveästi aikaa. Mitään ei siis ole hepparintamalla oikeastaan edes tapahtunut, samaa vanhaa. Nyt kuitenkin hieman tarkemmin tiistain ratsastuksesta!

Tiistaina kävinkin liikuttelemassa pitkästäpitkästä aikaa Sissin. Ajattelin tehdä tuollaisen tallipäivävideon, mutta sitten muistikortin muisti alkoi olla tosi vähissä ja kameran akku samoin, joten se jäi nyt todella tyngäksi. Halusin sen silti julkaista, koska en aikoihin ole mitään videopostauksia yms. täällä toteuttanut, joten se saakoon nyt kelvata tässä hätätapauksessa! 


Sissin kanssa siis oli tarkoitus ihan kevyesti ratsastella kentällä ja maastoissa. Laura (ei siis Laep, ilmeisesti alan puhumaan Laepista laeppina ja toisesta Laurasta Laurana? :D) lupaili tulla kuvailemaan ja häntä odotellessani lähdin Sissin kanssa maastoon verkkailemaan. Pohjat oli maastossa melko huonot, joten jouduin oikeastaan vain kävelemään, muutamaa ravipätkää lukuunottamatta. Sissi tuntui hieman laiskalta, mutta kuitenkin päällisin puolin oikein kivalta ja rennolta.


Kentälle mennessä Laura saapui paikalle juuri sopivasti. Aloittelin ravailemaan ihan uraa pitkin, kun kentän keskikohta oli inhottavasti sohjossa ja siinä ei juurikaan voinut ratsastaa. Meninkin pääasiassa ihan suoraa uraa, jossa väistelin, tein vähän avoja, siirtymisiä ja taivuttelua - siis ihan perusratsastusta ja tuntuman hakemista tammaan pitkästä aikaa. Ravi alkoi tuntumaan pian oikein kivalta, Sissi liikkui tyytyväisenä & rentona eteen vaikka hieman sain välillä muistutella liikkumaan aktiivisemmin. Pääasia oli, että tamma liikkui mielellään ja ei pitänyt hommaa tylsänä tai tympeänä.


Laukassa Sissi tuntui myös oikein kivalta, vaikkakaan en saanut sitä liikkumaan niin kivasti kuin ravissa. Kuitenkaan en alkanut vaatimaan siltä mitään erikoisuuksia, kun pohjakaan ei mitenkään ihanteellinen ollut ja muutenkin olihan meillä vain ihan kevyt päivä. Kun laukka rullasi molempiin suuntiin jotenkuten, ravailin hetken kumpaiseenkin suuntaan ja lähdettiin sitten maastoon kävelemään loppukäyntejä. Sissillä oli kiva päästä ratsastelemaan pitkästä aikaa ja kylläpä se tuntuikin erilaiselta kuin isot jätkät W & Z!



Torstaina kävin muistaakseni ratsastamassa Winskin ja tehtiin aika samaa kuin Sissin kanssa. Alkuverkat maastossa ja kentälle hetkeksi pyörimään hakkiksilla. W oli oikein kiva, nyt olis hirmuinen himo vaan kisailemaan! Mutta, nyt otan itteeni niskasta kiinni ja lähden tekemään vähän koulujuttuja näin viikonlopun kunniaksi....

14 kommenttia

  1. Mistä sun kypärä on ostettu?:-)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! :) Itse päästän myös hevoset samalla tavalla karsinan edessä vapaaksi ja kerran kaverin hebonen päättikin lähteä seikkailulle ;) Kävi heittämässä pihalla lenkin ja juoksi sitten karsinaan :DD Joo, ei ehkä maailman turvallisin tapa, mutta silti sitä tekee :D

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Haha, nuo on kaikki niin ruuan perään, että suorastaan juoksevat aina karsinaan kun tietävät kaikki omansa :D

      Poista
  3. Kiva postaus! :) Toi video on just sopivan mittanen, ei tota kauheesti pidempää jaksais katsoakkaan :D

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja tosi hyvin pysyy Sissi irti käytävällä! Vau(:

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus ! Millä ohjelmalla teet noita sun videoita ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihan vaan windowsin elokuvatyökalulla teen :D

      Poista
  6. Vitsi toi näyttää hyvälle. Osoisimpa itekkin joskus :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus!:) voisitko tehdä taas joskus mydayn?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tottakai voin, heti vaan kun on sellanen sopiva päivä! :)

      Poista