tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vastaukset

1. Lempiväri, -ruoka, -vaate?
= Mitään sellasta lemppariväriä ei ole, mutta harmaa, valkea ja musta on kivoja. Tykkään paljon tortilloista ja toki mäkkäriruuasta. :D Vaatteista varmaan yhdet hm:n farkut ja elloksen huppari.

2. Mitä teet yleensä vapaa-ajalla? (Silloin kun et ole koulussa/tallilla.)
= Hoitelen kaneja ja muutenkin vietän aikaa niitten kanssa, olen kavereitten kanssa tai ihan vaan löhöilen.


3. Parhaat/hauskimmat muistosi?
= No ihan ekana tulee mieleen kaikki onnistumiset hevosten kanssa. Ne tunteet vaan on niiin parhaita. Sitten se, kun sain ensimmäisen oman lemmikkini on ihana muisto. Samoin kuin se, että saan alkaa vuokraamaan Laraa ja kisaamaan sillä.

4. Millä värillä värjäät hiuksesi?
= Se nyt vähän riippuu, jollain minkä kaupasta saan :D Tällä hetkellä on joku tummanruskea, mutta aion vaalentaa jonkin verran kesäksi.

5. Mitä kaikkia heppoja vuokraat/ratsastat tällä hetkellä?
= Vuokraan Laraa ja Sissiä, eli ratsastan jommalla kummalla pari kertaa viikossa. Hannuhan on minulla ylläpidossa ja sillä ratsastan aina kun pääsen. Blondilla käyn ratsastamassa kerran viikkoon ja nyt kuun vaihteessa ratsastan ja hoidan Pestoa viikon ajan.


6. Korketasoisin heppa millä oot ratsastanut?
=Jos esteillä katsotaan niin Lara ja koulussa varmaankin Vanhamäen tallilla t. Anna-Lena "Lyyli". Mutta veikkaisin että Lara on kaikista ratsastamistani osaavin.

7. Milloin aloitit ratsastuksen?
= Vuosi taisi olla 2001 :)

8. Harrastatko muuta?
=Talvisin laskettelua.

9. Käytkö tunneilla?
=Todella harvoin, mutta Elina pitää minulle silloin tällöin koulutuntia.

10. Minkä ikänen oot?
= 17, ensi vuoden alusta 18. WOHOO

Ainon 17-wee synttärit

11. Teetkö Youtubeen videoita? Millä käyttäjällä?
=Joo teen, käyttäjällä aiino2

12. Mikä on tärkeintä tällä hetkellä sinulle?
=Perheeni, ystävät, Lara ja Hannu ♥

13. Jos saisit muuttaa minne vain, minne menisit?
=Haluaisin oikeasti muuttaa Kuopioon :D Tosin vasta parin vuoden päästä, mutta tällä hetkellä oma asunto keskustasta kuulostaisi paremmalta kuin hyvältä.

14. 10 000 € vaatteisiin vai samanarvoinen hevonen?
=Hevonen.

15. Suojat vs. pintelit?
= Riippuu käytöstä. Suojat suojaa kolhuilta, mutta pintelit tukevat paremmin.

16. Lempinimesi?
=Virallista lempinimeä ei kyllä ole, mutta kaikkea on keksitty, yksi sanoo aikuksi, toinen aikkuliksi :D

17. Ensimmäinen muistosi hevosten kanssa?
=Kun pääsin ekaa kertaa hevosen selkään. Heppa oli joku 160cm korkea lv-tamma, ja ratsastuksen jälkeen en olisi millään halunnut tulla alas selästä :D

18. Paras muisto kesältä 2011?
=Kaikki ihanat kisareissut, Laran vuokrauskuukausi, leiri ja vaaikka mitä :)

19. Mitä odotat eniten kesältä 2012?
=Kisareissuja, lämpimiä mopoiluiltoja kamujen kanssa kaupungissa, illanviettoa hyvässä seurassa, KESÄTÖITÄ, ja paljon heppailua!


20. Kauneimmat sanat jotka sinulle on koskaan sanottu?
=Jaa'a, eipä mulle oo mitään sellasta sanottu, mikä jäis päähän.

21. Kuinka kauan oot hoitanu Laraa?
=Alotin ratsastamaan Laraa ja Sissiä vuoden 2010 lokakuussa, eli noin 1½ vuotta.

22. Mikä on Laran paras puoli?
=Tähän ei voi sanoa yhtä. Kiltteys, luotettavuus, yrittelijäisyys.. Ihanuus♥

23. Kauan sulla kestää tallilla?
=Riippuu mitä teen. Jos käyn Laralla/Sissillä ratsastamassa, siivoan karsinat, laitan heinät & ruuat, teen ilta/aamutallin, menee tallilla helposti vähintään 2½ tuntia. Jos taas käyn vaan vaikka liikuttamassa Hannun, saattaa tallilla mennä vajaa tunti.

24. Mitä kisasuunnitelmia?
=Heti kun mahdollista, alkaa Laralla treenaus kisoihin ja siitä se sitten lähtee. Toivon mukaan ensi kuunn kisoihin päästään, mutta koskaan ei voi tietää. Hannulla olen ajatellut meneväni loppukesästä muutamia helppoja este/koululuokkia, riippuen miten kehitytään :D


25. Kauanko sinulla on ollut kaneja?
=Ensimmäisen kanin sain vuonna 2007 kesän alussa :)

26. Oletko ollut koskaan kaniesi kanssa estekisoissa/näyttelyssä?
=En ole, ei ehkä kestäis meidän herkkispupusten päät :DD

Kiitos paljon kaikille kysyjille, arvostan oikeasti paljon! :)

2 kommenttia

  1. hei apua, unohin laittaa toho arvonta juttuu, et se satulahuopa PONY kokosena !! :D

    VastaaPoista