tiistai 6. maaliskuuta 2012

Touhua ja tohinaa

Ei ole mitään kovin mukavaa herkkua tämä kipeänä oleminen ei.. Kurkkuun koskee, yskittää ja vaikka mitä muuta.. Mutta en ala nyt angstaamaan sen enempiä vaan kertoilen tämän päivän kuulumiset.

Aamulla aloitinkin olemalla reipas ja siivosin huoneeni. Sitten tartuin imuriin ja imuroin koko keskimmäisen kerroksen, ei ole mun juttu toi imurointikaan.. Kun olin homman saanut hoidettua suunnilleen valmiiksi, lähdin iskän kyydillä kaupunkiin ja käväisemään Hannun luona. Olin ajatellut vain pikaisesti käyväni testaamassa niitä uusia suitsia, mutta herra oli eri mieltä tästä ideasta..


Otin Hannun kiinni ja laitoin päitset kaulalle. Sain juuri vedettyä niskahihnan paikalleen ja yhden remelin kiinni ja silloin se ampaisi. Kaveri lähti täyttä ravia juoksemaan kentän (tarhaavat siis kentällä) toiseen päähän Ilmari perässä ja minä roikun päitsissä.. Päästin sitten irti ja yllätys, Hannuhan ei enää antanut kiinni kun luuli joutuvansa töihin.. Juoksin sen perässä sitten vartin ja iskä tietysti reiluna nauraa kentän ulkopuolella, että pitäis otttaa videota. Ai että otti päähän juosta siellä hangessa kauppareissuun varustautuneena..

Kävin sitten tallissa ja siellä olikin Ilmarin toinen omistaja ja hän tuli onneksi auttamaan. Laitettiin Hannulle kauraa nenän eteen ja saatiin sitten suitset ja päitset pois. Jotain hyvää siinäkin reissussa oli, nimittäin suitset olivat sopivat :D

luimupää

Selvisin sitten kotiin siivoamaan loppuun ja katsomaan sohvalle peiton alle Sydämailla. Oltiin sovittu Lauran kanssa että mennään tallille kolmelta, mutta mentiinkin sitten kuudelta. Kuvasin ensin Lauraa ja Blondia ja lopuksi menin itsekin selkään ravailemaan loppuravit. Blondi oli oikein mukava 3-vee, sopivan herkkä muttei kuitenkaan mikään ruutitynnyri.




Huomenna suuntaan aamulla töihin ja torstaina mennään Larppaseni kanssa pyörimään kaupungille ja illalla sitten tekemään iltatalli ja ratsastan Laran tai Sissin. Huomenna yritän myös ehtiä käymään liikuttamassa Hannun, mutta jos en pääse, mennään varmaankin torstaina aamusta. Kohta voisinkin suunnata nukkumaan, olen nimittäin ihan totaalisen poikki.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti