Liian(?) vaikea hevonen

Niin ihanaa ja antoisaa kuin hevosen omistaminen onkaan, niin siinä on myös varjopuolensa. Oman hevosen kuuluu tuntua omalta, hyvältä ja sellaiselta itselle sopivalta. Mistä sen tietää, onko se hevonen oikea? Vaikeita kausia tulee jokaiselle eteen, se on fakta, ja uskon että moni hevosenomistaja voi samaistua mun tän hetkisiin fiiliksiin. Tämän viikon teemana oonkin miettinyt useammin kuin pari kertaa, onko minulla liian vaikea hevonen?

Lara on oikein kiva ja simppeli käsitellä, kaikki sujuu kuin vettä vaan ja mä luotan siihen kuin kiveen. Esteitä se osaa ja tykkää mennä, maastossa se menee kuin hirvi, mutta kuinkas on perusratsastuksen laita? Aivan retuperällä, tällä hetkellä. Meillä oli syksyllä kaikki hyvin, treenit luistivat tosi kivasti ja pystyin nauttimaan ratsastamisesta. Nyt nostaessa vaikeusastetta, pakkasten jälkeen ja vähemmän treenin myötä, koko pakka on kääntynyt ylösalaisin.

Mä en koe osaavani tarpeeksi, että saan Laran käyttämään itseään niin hyvin kuin sen pitäisi ja se voisi. Se on hyvin vaikea ratsastaa kevyeksi edestä rintakehä ylhäällä ja samalla aktiiviseksi takaa ja pyöreäksi rungostaan. Tietysti ison ja pitkän hevosen, joka on luonnostaan hieman etupainossa, on vaikea liikkua takaosan päällä selkä pyöreänä, mutta kun mä tiedän että se on sille mahdollista, kun sitä vaan ratsastaa oikein. 

Tämmösissä tilanteissa mun pitää vaan myöntää, etten mä osaa vielä. Mä en ole tarpeeksi taitava ratsastaja, että saisin hevosen liikkumaan sitä vähiten rasittavalla ja parhaiten oikein treenaavalla tavalla. Siihen tarvitaan niin paljon käden, istunnan ja jalan saumatonta yhteistyötä, ettei se multa vaan onnistu. 

Mulla on siis vaihtoehtoina joko A) luovuttaa ja todeta, että hevonen on liian vaikea mulle ja oikealla ratsastajalla se voisi tulla tosi hyväksi ja kehittyä tai B) pyytää apua ja jatkaa harjoittelua niin että joku päivä mä vielä osaan ratsastaa mun hevosella.

No päätöshän ei ollut vaikea. Lara on mulle enemmän kuin ratsu, se on mun ystävä ja kaveri, eikä mua haittais vaikka en voisi ratsastaa sillä ollenkaan. Toisekseen mä en oo luovuttaja-tyyppiä, vaikka välillä miettiikin kuinka paljon helpommalla pääsisi kun vaan löisi hanskat tiskiin. Ei, ei sovi mun luonteeseen. Siispä mä pyysin apua ja olen ihan tajuttoman iloinen, että mulla on apua saatavilla. Niimpä Elina ratsasti tamman eilen ja tänään. Helppoa ei ollut kuulemma ollut, mutta parani tänään maneesilla. Avainsana Laran kanssa on siinä, että sen saa istunnan alle, eikä eteen. Se on luonnostaan pohkeen edessä koko ajan, mutta mun pitäisi saada se odottamaan ja jäämään kantamaan ittensä omille jaloilleen.

Sinänsähän mä oon kovinkin onnekas, että vaikka hevonen on vaikea niin mulla on mahdollisuus kehittää itsestäni niin hyvä, että vielä joskus mäkin osaan ratsastaa hankalalla hevosella. Siihen mä vaan tarvitsen himppasen vielä lisää kärsivällisyyttä, treeniä ja treeniä. Onneksi säätilanne on tällä hetkellä hyvä, pelloilla on lunta ja maassa on jääkerroksen päällä sopivasti lunta, että melkein missä vaan voi ratsastaa. Että kovaa harjoittelua ja ehkä me vielä kesäksi ollaan kisakuntoisia!