torstai 28. tammikuuta 2016

Wiivin treeni maneesilla


Pitkästä aikaa, itseasiassa ensimmäisen kerran koko kuussa päästiin Wiivin kanssa maneesilla käymään eilen keskiviikkona. Oon ollut niin paljon töissä, etten oo ehtinyt maneesille sellaiseen aikaan, että ehdittäisiin kunnolla treenata, mutta nyt olin menossa iltavuoroon joten lähdin heti aamulla tallille kun olin herännyt. 


Nappasin Wiiville kamat niskaan ja lähdettiin räntäsateeseen tarpomaan maneesia kohti. Oltiin sovittu Lauran kanssa treffit kymmeneksi maneesilla, sillä pitkästä aikaa sain kuvia ratsastuksesta! Kiitokset siis Lauralle kaikista kuvista. 


Wiivillä oli edellisenä päivänä ollut vapaa maanantain hierronnasta johtuen, joten odotin innolla miten heppa toimisi. Vapaapäivä oli hieman kerryttänyt ylimääräistä energiaa, jonka huomasi heti alkuun hurjista menohaluista. Tamma halusi vaan juosta kovaa ympäri maneesia, joten alkuverkat käytettiinkin heti jarrutteluun ja menon rauhoittamiseen.


Wiivi meinaa jäädä helposti painavaksi edestä eikä se oikein osaa hidastavia istunta-apuja. On siis aika hankalaa saada tamma hitaaksi mutta kevyeksi, koska jarruttamiseen joutuu käyttämään vahvan istunnan lisäksi ohjaa. Mulla on erittäin ikävä tapa (josta koitan niin Laran kuin Wiivinkin kanssa päästä kaikinvoimin eroon) jäädä vetämään ja hitaaksi kädellä. Nimenomaan kummankin kanssa mun pitäisi pitää kevyt ja nopea käsi, jotta niillä ei ole mahdollisuutta jäädä mun kädelle lepäämään vaan että ne saavat kantaa ihan itse itsensä.


Niimpä heti alkuun Wiivin kanssa keskityttiin siihen, että se jää mukavasti liikkumaan mun alle eikä eteen ja kevyelle tuntumalle. Tehtiin paljon siirtymisiä sekä väistöjä, voltteja ja laukannostoja jotta heppa tuli hyvin kuulolle ja se sai koko ajan jotain tekemistä. Wiivillä on luonnostaan tosi kiva ravi, josta tulee ihan superhieno kun saa vielä lisää voimaa ja malttia!


Laukassa tehtiin siirtymisiä ja ympyröitä, hakemalla piiitkää ja raaauhallista laukkaa, että heppa malttoi ottaa laukka-askeleet rauhassa kiirehtimättä. Laukassa Wiivi oli heti paremmin omilla jaloillaan ja pois ohjalta ja tuntui tosi kivalta! Tällä kertaa molemmat laukat tuntuivat yhtä hyviltä ja heppa oli kivan taipuisa ja rento läpi treenin. 


Lopuksi vielä ravailin isoja ympyröitä vähän isommassa ravissa hakien pyöreää ja rentoa hevosta. Kun hevonen oli valmiiksi kevyt ja hyvä edestä, oli helppoa ja kivaa ratsastaa se pyöreälle kaulalle ja nenää eteen. Kaikinpuolin tamma tuntui tosi hyvältä loppuraveissa ja oli kyllä oikein onnistunut treeni, vaikka oonkin sen kanssa nyt jonkun verran vaan harrastanut maastoilua. Kyllä siitä tulee vaan niin näppärä!


10 kommenttia

  1. Ihana Wiivi! Sulla on todella siistin näköinen istunta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Se istunta on kylläkin rupsahtanut täysin tässä vuosien sisällä... :D

      Poista
  2. Vitsi, näyttää ainakin kuvien perusteella koukistavan laukassa aika kivasti takasiaan alle. Lihaksetonhan se on, mut kivan näkönen siitä varmasti tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se käyttää otteensa ihan tosi hyvin luonnostaan ja polkee alle, tosiaan voimaa ja lihasta kun saa niin siitä tule super :)

      Poista
  3. Monteohjat? :D Noi on kyllä varmaan hyvät kun on rukkaset kädessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Elinan lempparit... :D yllättävän kivaa kun ei koko ajan tarvii lyhentää ohjaa.

      Poista
  4. Voi miten hieno tästä Wiivistä tuleekaan kun saa lihasta! On jo nyt niin kivan näköinen :)

    VastaaPoista
  5. Monteohjat on ihan parhaat! Myönnän käyttäväni niitä liian usein, oon vaan mukavuudenhaluinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, musta ne on kyllä aika kauheat, painavat ja jotenkin tosi vaikeet :D

      Poista