sunnuntai 30. elokuuta 2015

Valmennusviikonloppu


No nyt on taas miettimistä hetkeksi! Viikonloppu hurahti tosiaan kouluratsastuksen (<3) parissa ja oon ihan varma etten ikinä tuu kyllästymään tuohon lajiin! Perjantaina aloitettiin Anni Immosen tunnilla. Töiden jälkeen kävin maastoilemassa Bellalla ennen kun nappasin Laralle kouluvermeet päälle ja suunnattin kohti maneesia. En ollut aiemmin ollut Annin tunnilla, joten mulle oli aika kysymysmerkkiä mitä on edessäpäin.

Tästä sit vaan kasaamaan
Postauksen kuvista kiitokset kuuluu Jempalle, Minkalle, Raijalle sekä Päiville!! :)

Mä olin samassa ryhmässä kaverini Lauran ja hänen heppansa Veeran kanssa, joka oli siis Laran tarhakaverina kun asuttiin Kimmolla. Aloitettiin valkku kertomalla itsestämme ja hepoista ja siirryttiin sitten isolle ympyrälle työstämään käyntiä. Heti alkuun Anni sanoikin että mun pitää saada Lara ensin hitaaksi, jotta se jäisi paremmin omille jaloilleen ja malttaa kävellä. Mun piti pitää hyvin vahvalla istunnalla tahti hitaana mutta kuitenkin istua liikkeen mukana. Saatiin jo käynnissä selkeitä "ahaa"-tunteita ja Larppa tuli tosi kivaksi jo heti alussa.


Jatkettiin ravissa samaan malliin ympyrällä ja edelleen mun piti hidastaa vahvalla istunnalla. Samalla jalan piti pitää takaosa aktiivisena ja tarvittaessa näpäyttää raipalla jos jalka ei tehonnut tarpeeksi. Ravissa tehtiin avomaista etuosan siirtoa niin, että saatiin takaosaa vieläkin paremmin hereille ja hevosta taipumaan rungostaan paremmin. Oikeaan suuntaan Lara oli selkeästi jäykempi - jouduin ratsastamaan tosi vahvasti sisäjalalla hevosta ulko-ohjalle ja vahtimaan että vaikka se taipuu, ei ulkolapa pääse karkaamaan. Hurjasti tekemistä!


Mutta niin vaan saatiin tulosta syntymään, Annin neuvoilla Larppa pehmeni pikkuhiljaa, suoristui ja lopetti nojaamasta koko ajan mun oikean puolen apuja vasten. Ja sit vasta elämä olikin helppoo! Mulla oli alla tyytyväinen, rento, suora ja ennenkaikkea hyvin apujen välissä oleva hevonen, jonka kanssa oli niin kivaa. Laukassa tuo oikea kierros vähän lörähti, heppa kaatu sisälle ja punki lapaa ulos. Korjattiin tilannetta pienellä avolla sekä vahvalla sisäjalalla. Ja kas kummaa, kohta oltiinkin taas tasapainossa ja vasen kierros tuntui ihanan helpolta.


Loppuun työskenteltiin vielä hetki ravissa ja wooow miten kivasti mun heppa liikkui! Kun olin saanut sen hyvin mun apujen väliin ja pyysin lopussa siltä vähän enemmän liikettä, se tuntui ihan superilta! Koskaan ei poni oo tuntunut noin hyvältä edestä ja vielä tasaiselta sekä tyytyväiseltä. Myös valkku oli tyytyväinen ja sanoi että mulla on oikein kiva heppa :) Jeejee! Hyvä siitä tulee kun treenataan. Jatkossa olisi tarkotus päästä noihin Annin valmennuksiin joka toinen viikko, mikäli töistä vaan passaa. Innolla odotan!



Eilen Larppa sai viettää rennon kevyttä päivää maastoillen sisältäen paljon kävelyä ja tänään se oli taas tikissä valmennuksessa. Nyt oli vuorossa jo ennestään mulle tutun Marun kouluvalkka, joissa olen ollut aiemmin kahdesti Winskillä ja kerran ehdittiin Kallen kanssa käydä, juuri edellisenä päivänä ennen tapaturmaa. Tänään olin hieman ennen muita maneesilla ja kerkesin jutella hetken aikaa Marun kanssa ennen selkäännousua. Kerroin vähän Larpasta ja miten huono tuuri meillä oli Kallen kanssa, kun sen elämä päättyi juuri tuon valkun jälkeen, jossa se sai hurjasti kehuja miten kiva se on ja miten hieno siitä vielä tulee.


Kun loput ryhmäläiset eli Laurat hevosineen saapuivat paikalle, päästiin alottelemaan. Alotettiin heti kevyessä ravissa tehden toisella pitkällä sivulla kaksi ympyrää molemmissa kulmissa sekä keskelle voltti, josta puolet mentiin käynnissä. Alkuun tamma halusi olla vähän apuja vasten: ei oikein tullut hyväksi edestä, katteli mua yläkautta silmiin ja ei liikkunut takaa yhtään. Sain ohjeeksi keskittyä vaan siihen, että pidän koko ajan tasaisen tuntuman edestä ja taivutan sitä ympyrän suuntaisesti. En lähtenyt ollenkaan pakottamaan Larppaa vaan annoin sen vertyä hitaasti ja odottaa että se tulee pehmeäksi itse.


Siirtymiset auttoivat paljon ja pikkuhiljaa heppa alkoikin toimia. Mun piti edelleen muistaa pitää huolta ulkoavuista sekä sisäjalasta ja ajatella ihan aavistus takasia ristiin, muttei kuitenkaan väistöön asti. Näin sain myös oikean takajalan astumaan paremmin rungon alle. Ja kummasti helpottuu tuo taivuttaminen kun muistaa kääntää omaa rintakehää menosuuntaan! Ihan uskomaton muutos tuollasella asialla, heti alkoi tuntua hevonen suberisti paremmalta ja taipuisammalta.

Laukassa tehtiin samaa tehtävää. Nostettiin laukka aina käynnistä voltin loppupuolella ja tehtiin päädyssä kaksi laukkaympyrää. Sitten siirryttiin seuraavan pitkän sivun keskellä raviin ja päädyssä taas ravikäyntisiirtymisiä ympyrällä ennen omaa vuoroa. Ja laukassa tamma oli hieno! Perjantain ongelmat oli selätetty ja molemmat suunnat tuntuivat oikein hyviltä. Hitsivieköön, oli kyllä kiva kuulla niin mukavaa palautetta että tammalla on kivat liikkeet ja että se näyttää oikein hyvältä.


Suoralla uralla mun piti vaan muistaa ajatella hieman avomaisesti, jotta sain sen pysymään hyvin pyöreänä. Ja heti laukannostosta asti piti ratsastaa kunnolla takaa eteen, että laukka on voimakasta ja työntö tulee hyvin takajaloista. Oma kroppa piti olla koko ajan menosuuntaan taivutuksen helpottamiseksi ja siinäpä se oikeastaan olikin. Ja tamma tuntui oikein kivalta, tyytyväiseltä ja rennolta, juuri niinkuin pitääkin!

Saatiin palautteeksi, että kiva hevonen on tämäkin ja ollaan oikein hyvällä mallilla. Mulle jäi molemmista valmennuksista ihan tosi hyvä mieli ja niin paljon käteen seuraavia, omia treenikertoja varten. Oli ihana kuulla myös se, että ei me ihan toivoton tapaus olla kouluratsastuksen suhteen ja muutenkin kummankin valkun jälkeen jäi tosi onnistunut ja iloinen mieli. Ja heppakin vaikutti varsin tyytyväiseltä, ehkei olekaan vielä liian myöhäistä lajinvaihdolle? ;)

6 kommenttia

  1. Ihan huippu tuo ''tästä sit vaan kokoamaan'' kuva :D Mukava kun tykkäsit valkuista, onhan tää niin selkeesti enemmän sun laji!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo, eikös XD Juuu, saa taas vaan miettii et miten mä päädyin ostaa estehevosen :'D

      Poista
  2. Oi että ompas sulla hieno heppa ;) Näyttää ihan tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Moi Aino! Tulinpa hyvälle mielelle tästä sun kirjoituksesta, ja täähän on sullekin ihan oppimispäiväkirja -aina voit palata uudelleen, et miten se olikaan :) mä jaoin tän mun yrityksen fb-sivuilla, toivottavasti ok!

    VastaaPoista
  4. Joo on ok, tottakai saa jakaa! :) oon ihan samaa mieltä että täältä on tosi kiva lueskella aina myöhemmin ja palauttaa mieleen tehtäviä aina seuraavaa valmennusta ootellessa.

    VastaaPoista