Minun ja Laran tarina

Olen aika varma, että täällä teidän lukijoiden joukossa on myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat vähän pihalla mun ja Laran tilanteesta. Kuka hevonen tuo on? Onko se mun oma? Mitä se on tehnyt aiemmin? Mistä mä sen tunnen? Nyt pyhitän kokonaisen postauksen kaikessa pituudessaan aiheelle ja koitan kertoa mahdollisimman laajasti ja selkeästi, mutta lyhyesti vähän Larasta yleensä ja meidän tulevaisuudesta. 

Kyseessä on 2000 syntynyt estetamma Laura IV, joka on minun toinen oma hevonen. Lara on kilpaillut Suomessa kansallista tasoa aina 130cm luokkiin asti rataesteillä, mutta sileellä ei kisatuloksia ole. Että miten tässä näin kävi, lajinvaihto lennosta vai? Korkeutta tällä mun pikkutummalla on vaivaiset 178cm, joten sanotaanko nyt niin että jopa mulla (176cm pituisella) on vielä kasvunvaraa ennen kuin tämä jää minulle pieneksi. 

Lara tuli mulle nyt vähän yllättäen, sillä en ollut suunnitellut ostavani uutta hevosta vielä pitkään aikaan Kallen lopetuksen jälkeen. En tuntenut olevani ollenkaan valmis etsimään uutta heppakaveria, joka voisi tuoda edes hieman samanlaista ilon ja onnellisuuden tunnetta, mitä Kalle mussa sai aikaan. En halunnut lähteä koeratsastamaan mitään hevosia ja muutenkaan ratsastus ei enää houkutellut samalla tavalla kuin aiemmin. Tiesin, ettei mikään tuntuisi oikein miltään kun Kalle ei ollut enää mun harrastuskaverina ja tiesin myös sen, ettei kukaan tule sen paikkaa korvaamaan. Motivaatio kävi hyvinkin matalalla ja olin miettinyt hevoselämän lopettamista kokonaan, ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana. 

Kun sitten jossain pisteessä jotenkin tuli tunne. etten mä vaan yksinkertaisesti osaa olla käymättä tallilla ja että mun on pakko saada joku hevosystävä, josta mä saan pitää huolta ja jonka kanssa mä tykkään tehdä hommia. Sekin innostus joka kerta laantui siihen, ettei mulla ollut edes energiaa avata myytävien hevosten nettisivuja saatika ilmoituksia. Mulle tarjottiin erilaisia hevosia ylläpito- tai ostomahdollisuudella, muttei yksikään napannut edes sen vertaa että olisin halunnut kokeilla niitä. Eräänä päivänä laitoin sit ihan extempore muutamalle tutulle facebookin kautta viestiä, jos joku sattuisi tietämään ylläpitoon tarjottavia hevosia, jotka vois olla mulle sopivia. Näiden ihmisten joukossa oli myös Laran omistaja.

Ei mennyt kymmentä minuuttia siitä, kun viestin hänelle klikkasin ja mun puhelin soi. Siitä puhelusta ei mennyt edes 12 tuntia, kun minusta oli taas tulossa hevosenomistaja. Moni miettii ihan varmasti, että miten ihmeessä kukaan tekee tollasia ratkaisuja alle vuorokaudessa etenkin kun edellinen, rakas karvakorva on hyvästelty vihreille niityille vasta kuukausi sitten. Siinähän tää koko homman hulluus onkin, kun heppa on mulle täysin tuttu ennestään ja ostopäätöksen tehdessäni olin virallista koeratsastusta tekemättä täysin varma, että tää hevonen sopii mulle kuin nenä päähän.

Aukeaako? No palataanpas muutama vuosi, tarkalleen ottaen viisi, taaksepäin eli ihan alkuun. Vuonna 2010 sattumalta huomasin netissä ilmoituksen kahdesta vuokralle tarjottavasta osaavasta hevosesta ja silloin 15-vuotiaana tyttönä innostuin hirveästi ja laitoin heti sähköpostia. Tapaaminen sovittiin muutaman päivän päähän ja niin minä pian istuinkin ekaa kertaa täysiverisen selässä ratsastamassa samalla hiittiksellä kuin missä tänäkin päivänä treenataan. Tuo pieni täykkäritamma oli nimeltään Sissi ja sen omistajalla oli toinenkin tamma, Lara. Siitä sitten alkoi mun ja Elinan yhteistyö ja pääsin tutustumaan mun nykyiseen omaan heppaani. 

Tuolloin 10-vuotias Lara kilpaili Elinan kanssa kansallisella tasolla pääasiassa 120-130cm luokkia. Mä harrastin tamman kanssa paljon maastoilua, sileetyöskentelyä ja kävelylenkkejä. Alkuun ratsastin Sissillä ja Laralla vuorotellen, mutta jotenkin ajan myötä Larasta tuli enemmän mun mieleinen ja sen kanssa treenasinkin enemmän. Elina piti meille siteetunteja ja opin ratsastuksesta ja hevosista yleensä enemmän kuin ikinä aiemmin kahdeksan harrastusvuoteni aikana. Lara oli mulle mitä mahtavin opetusmestari ja nautin täysillä kun Elina jaksoi aina neuvoa mua kädestä pitäen mitä mun pitää tehdä ja mitä teen väärin. 

2011 toukokuun treeniä ja ei olla kyllä muututtu mihinkään! Samanlainen tukkatyylikin tammalla vielä tänäkin päivänä ;)

2011 loppupuolella hyppääminen astui kuvioihin. En ollut ikinä kuvitellut pääseväni hyppäämään tuon tasoisella hevosella, mutta vielä mitä, seuraavassa hetkessä mulla oli aluelupa hankittuna ja ensimmäiset kilpailut tulossa. Lara palautti mut estekammoni jälkeen takaisin rataesteille ja sai mun hyppäämisintoni palaamaan. Sen kanssa oli niin turvallista ja kivaa, että mä osasin vihdoin nauttia hyppäämisestä ja siitä tunteesta, mikä tulee kun hyppääminen tuntuu helpolta eikä pelottavalta. Kerettiin käymään muutamat aluekisat 80-90cm tasolla naapuritallilla Kimmolla ja pari sijoitustakin tarttui matkaan. Pikkuhiljaa Larasta tuli mun paras ystävä ja tärkein hevonen mun ratsastajauralla. 

Eka hyppykerta 2011 kesäkuussa.

Kuten elämässä ikinä, mikään ei ole pysyvää. Elina päätti laittaa tamman myyntiin, sillä se ei ollut enää tarpeeksi varovainen isoihin luokkiin. Mä elin silloin opiskelijaelämää, joten vaikka kuinka rukoilin, toivoin ja halusin, en voinut millään ostaa sitä omakseni. Niimpä sitten kolme vuotta ja kaksi kuukautta takaperin tammalla ja mulla koitti vika yhteinen ratsastus näillä kulmilla. Tai niin mä luulin..

Viimenen ratsastuskerta 19.4.2012

Nämä kolme vuotta olivat kyllä sinänsä ihania aikoja, kun tamma pääsi ihan mahtavaan kotiin Pohjanmaalle. Sain käydä sen luona sitä katsomassa niin usein kun vain pääsin ja oli ihana tietää että se saa elää onnellista elämää siellä. Ja nyt, kun Kalle kuoli ja mä jäin hevosettomaksi, ette uskokaan miten onnelliseksi tulin jo siitä, että mulle tarjottiin Laraa omaksi ja jopa haluttiin, että se muuttaisi mun luokse. Eihän mulla silloin sitten mitään vaihtoehtoja ollut vaan tilaisuus oli käytettävä ja tamma vihdoin muutti luokseni, minun ikiomaksi toukokuussa 2015. 

Nyt me jatketaan tamman kanssa siitä mihin viimeksi jäätiin. Tai no heh, ei ihan. On mulle kerennyt kolmessa vuodessa karttua vähän kokemusta ja ymmärrystä hevosista, mutta pikkuhiljaa noustaan kisaradoille takaisin rataesteillä ja toivottavasti mahdollisimman pian myös koulupuolella. Hyvää tahtia kohti koulukisoja mennään, koulupenkki hommattu ja kuolaimetkin löytyy sitä mallia, että saa aitojen sisällä niillä startata. Enää pitäisi saada hiottua hieman kuskin taitoja, jotta näytettäisiinkin vielä asiallisilta radalla. Elina auttaakin meitä näissä, joten jos onni suo niin eiköhän meidän ensiesiintyminen valkoisissa aidoissa nähdä vielä tän vuoden puolella. 

Eikä se estepuoli jää sen vähemmälle; estepenkki löytyy myös, kuten samaan sävyyn suitset estekuolaimella. Ollaan aloitettu valmentautuminen Kimmon silmän alla ja ensi viikolla olisi jälleen uuden valmennuksen aika. Elina tulee olemaan myös estepuolella treeneissä mukana, ja kunhan vaan itse raaskin päästää, niin pääsee hän hyppäilemään tammalla muutamia ihan oikeita esteitä. 

Tässäpä nyt näin lyhyesti tiivistettynä mun ja Laran historiaa, nykyaikaa ja vähän tulevaa. Mä olen tällä hetkellä taas pitkästä aikaa onnellinen ja iloinen, kun pääsen harrastamaan sellaisen hevosen kanssa josta mä tykkään oikeasti. Toivottavasti saitte nyt vähän tarkennusta tähän tilanteeseen ja toivon myös, että jos herää ihan mitä vaan kysymyksiä, kysykää ihan rohkeasti! :) Huomenna luvassa pitkästä aikaa kunnon kuvasaldoa ja vieläpä asiansa osaavalta henkilöltä. Niihin palaillaan kun olen suoriutunut viikonlopun yövuoroista, joten siihen asti toivottelen kaikille kivaa loppuviikkoa!