tiistai 17. kesäkuuta 2014

Viikonlopun heppailuja

Heippa! Viime estepostauksessa vähän alustavasti lupailinkin pidempää kuulumispostausta, ja nyt kun takanapäin on tosi kiva ja kuvarikas viikonloppu, on ihana tulla postaamaan suuren kuvamäärän kera! En ookkaan saanut vähään aikaan ketään kaveriksi tallille, mistä johtuen kuviakin on tullut tosi harvoin. 


Pakko vähän poiketa viikonlopusta, sillä oltiin Jennin kanssa viime keskiviikko-torstai välisenä yönä kattelemassa ihan oikeita villikarhuja! Istuttiin koko yö ilta kuudesta aamu viiteen semmosessa ihan pienessä kopperoisessa oottamassa että karhut tulee siihen syöntipaikalle ja ekat nallet bongattiinkin heti kahdeksan jälkeen. Sitten tulikin vähän pidempää taukoa ja puolen yön maissa tulikin emo ja sen kolme pentua siihen meidän kopista vajaan 10 metrin päähän syömään.. Vähän oli kyllä jännää! Mut silti oli ihan supersiistiä päästä seuraamaan noita elukoita noin läheltä, ja kaikenlisäksi kuvaamaankin vielä. Nyt saattekin nähdä muutamat parhaimmat nallekuvat tuolta yöltä!


Torstai menikin suht väsyneissä tunnelmissa vähien yöunien takia, mutta päivää piristi huimasti aivan super Kalle estetreeneissä. Perjantaina meillä olikin tiedossa Kimmon kisat, mutta ponin kanssa käytiin paikalla pyörähtämässä ihan vaan kisaturistien roolissa ihmettelemässä kisameininkejä. Oli ihana huomata miten  fiksusti heppa osasikaan toimia vaikka ympärillä oli ties minkälaista hälinää ja härdelliä, ihmisiä ja vieraita hevosia. Alkujännityksen jälkeen Kalle oli kuin kotonaan hyvin fiksusti ja rennosti. Vein ponskin sitten kasikympin loputtua tallille takaisin ja loppuillan vietinkin kisoja kuvaten ja katsellen, huippuporukassa tietty! 


Lauantaina olikin ihana aamu, kun sain nukkua niinkin pitkään kuin vaille yhteentoista. Menin 12 töihin ja illalla sitten duunista suoraan tallille. Elinalla oli Joensuussa kisat ja palauduttiin suht samoihin aikoihin tallille ja koska traikku oli valmiiksi kiinni autossa, olikin hyvä sauma treenata traikkuun menoa Kalevin kanssa. Käytiin ensin laittamassa ensin ruuat sinne ja sitten tehtiin muutamia kertoja niin, että mentiin sisään, syötiin hetki, peruutin ponin ulos ja uudestaan. Parin toiston jälkeen pyysin Emmiä tulemaan traikun vierelle niin, että laittaa puomin kiinni sillä aikaa kun ponski syö. Koko tuon ajan poni oli aivan mielettömän kiltisti, se meni koppiin niinkuin ei mitään lastausongelmaa olisi koskaan ollutkaan ja pysyi siellä juuri niin kauan kuin pitikin. Niin ihana ja rauhallinen ruunaseni <3 


Traikkutreenien jälkeen olikin vuorossa iltalenkkeilyt, jotka aloitettiin käymällä pitkästä aikaa pellolla. Otettiin muutamat pätkät ravia sekä pari rauhallista laukkapätkää pellon päästä päähän. Kalle oli aika hyväntuntuinen, mitä nyt korkeassa heinässä hieman ylireipas ja innokas, muttei kuitenkaan käynyt vahvaksi. Laukkakin oli tosi positiivinen yllätys, kun hevo oli tosi rauhallinen eikä edes yrittänyt kuskata!


Peltoilun jälkeen suunnattiin kentälle pienimuotoinen koulutreeni suunnitelmana. Aloitettiin samantien työskentelemään ravissa ja Kalle olikin ihan jees oloinen alusta asti. Se taipui tosi hyvin ja liikkui hirmu hyvin omalla moottorillaan eteenpäin. Nyt aletaan olla ravissa jo aika hyvin siinä pisteessä, että niska alkaa olla korkein kohta, mutta kaulaa pitäisi saada ratsastettua kunnolla pidemmäksi eteen. Poni jää melko helposti ihan lyhyelle kaulalle, jolloin en saa ratsastettua sitä niin hyvin pyöreäksi selästä ja kaulasta. Äh, valmennukseen mars! Onneksi Elina lupaili pitää meille vähän tuntia tässä joku viikko ja heinäkuussa onkin sitten enemmän valmennuksia tiedossa.


Treenasin lauantaina aika paljon laukassa. Otettiin muutamia nostoja sekä tehtiin vähän erikokoisia ympyröitä ja kaarteita. Laukassa ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että oikea laukka nousee jo ihan supersujuvasti suoraan käynnistä ilman rikkoja pelkän sisäistuinluun avulla, mutta vasen laukka vaatii vielä lisää toistoja. Vasenkin nousee jo aika kivasti ravista ja muutaman kerran on saatu täysin puhdas nosto myös käynnistä. Vasen laukka on muutenkin hieman hankalampaa kuin oikea, mutta koko ajan se siitä vahvistuu ja paranee!


Ollaan nyt treenattu ja vahvistettu laukka niin, että mennään muutaman ympyrän verran melko "koottua" laukkaa samalla lyhentäen, mutta säilyttäen energian. Parin ympyrän jälkeen otetaan vähän reippaampaa laukkaa pidemmällä ohjalla ympäri kenttää ja taas jatketaan ympyrällä. Näin ollaan saatu ihan superhyviäkin pätkiä ja laukkaa pystyy jo ratsastamaan tosi kivasti ylöspäin, kun energian saa säilymään pienen spurtin jälkeen. Myös tälläkin kertaa saatiin pari ihan mielettömän hyvää pätkää, jolloin Kalle oli ihanan kevyt edestä ja polki hyvin takasilla. 



Vastalaukat ovat tulleet nyt meille arkipäivän treeneihin suureksi osaksi mukaan. Niitä ollaan ihan muutamia satunnaisia kertoja harjoiteltu ja tuntuu, että poni osaa ne jo nyt kuin vettä vain. Molemmat vastalaukat nimittäin nousee jo sujuvasti ravista ja pystyn ratsastamaan vastalaukkaa molempiin suuntiin pari kierrosta kenttää ympäri, ilman rikkoja kaarteissa! Tämmöisinä hetkinä on aina niiin ihana huomata, miten nopea tuo onkaan oppimaan ja miten hyvällä fiiliksellä se oikeasti tekee joka kerta hommia. Aina Kalle on valmis omaksumaan jonkun uuden asian, eikä se huolestu, jos ei jotain heti osaakkaan.

Voi apua mikä tuolla on

Lopuksi tuuppasin sitten Emmin kyytiin ratsastelemaan loppuverkkoja. Emmillä olikin vasta toinen kerta Kalevin kyydissä ja loppujen lopuksi ratsastuskokeilu menikin aika hyvin. Heti kun Emmi rauhoittui ja rentoutui itse ja muisti ratsastaa joka askeleella, oli Kallekin tosi tyytyväisen oloinen ja hyvännäköinen. Laukannostot oli vähän hankalia, vaikka koitinkin toitottaa että nosta se laukka pelkällä sisäistuinluulla.. Yhteen hyvään nostoon oli hyvä lopettaa ja loppuraveissa Kalle olikin jo oikein hienosti!


Tallilta päästiin kotiutumaan vasta kymmenen jälkeen ja sen kyllä huomasi seuraavan aamun herätyksessä.. Oltiin sovittu, että mennään kympiksi tallille kun Elina vähän hyppää Bellalla. Emmi oli siis kameran kanssa kentän laidalla kuvaamassa ja mä esteiden nostelijana. Bella on kyllä niiin kivannäköinen ja siitä tulee ihan superhieno kun saa vaan kunnolla lihaksia oikeisiin paikkoihin ja vähän voimaa liikkeisiin :)


Elinan lopeteltua me käytiinkin Emmin kanssa heittämässä Kalle ja Zippe laitumelle, jotka siis pääsivät ekaa kertaa yhdessä laiduntamaan. Kaikki sujui oikein hyvin, eivätkä ponit viitsineet sen enempiä alkaa riekkumaan. Ruoka näkyi maistuvan ja Kalle kyllä näytti keksivän vaikka minkälaista puuhaa, kun ei syöminen tuntunut koko aikaa huvittavan.


Ruuna pääsi liikenteeseen vasta illemmalla, kun oltiin palauduttu Pieksämäen kisareissulta. Oltiin Emmin kanssa jo ihan puhkiväsyneitä, joten suunnitelma kouluväännöstä vaihtuikin juoksuttamiseen. Vaikka mä pääsinkin aika helpolla, joutui heppa kunnolla töihin. Alkuverkat se sai juoksennella itsenäisesti irtona, ennen tositoimiin ryhtymistä.


Liinassa laitoin sille sivarit, jotta poni ei pääsisi luistamaan työnteosta vaan joutuisi todenteolla käyttämään vähän itteään. Ravissa se liikkuu tosi kivassa muodossa, mutta laukassa se meinaa jäädä jäkittämään vastaan. Pieniä hetkiä se kuitenkin malttoi myödätä oikein hyvin myös laukassa, mutta ravi oli ehdottomasti paras askellaji tänään. Loppuravit se pääsi hölkkäämään irti edelleen sivareitten kanssa ja voi miten hienoa liikettä siitä lähtee kun se on kunnolla vertynyt. Nytkin vaan sain ihailla kun se ravaili isoa ja energistä ravia tosi nätisti pyöreenä ja rentona.

Vielä ennen iltaruokia, käytettiin Kalle tarhassa, jossa se tulee viettämään öitä kunhan säät lämpenevät. Kalle saa kaverikseen yöksi suokkitamman, ja pääsevät sitten viettämään yöt vierekkäisissa tarhoissa. Kokeiltiin mitä nämä toisistaan tuumaavat ja kyllä olivat molemmat kiinnostuneita ihan jostain muusta kuin toisistaan.. Piehtaroinnin jälkeen pääsivät kumpainenkin sisälle iltaruuille ja nukkumaan.


Kohta onkin jo juhannus ja se tietää sitä, että lähtö Kalajoelle onkin tosi lähellä. Lähdetään torstaina mun työvuoron jälkeen heti neljältä ajelemaan Jennin ja Lauran kanssa kohti Kalajokea, jossa vierähtääkin koko juhannus.. XD Vähän ootan kyllä innolla, paljon huikeita artisteja on nähtävissä lavalla ja varmasti tulee olemaan ihan superhauska reissu!

2 kommenttia

  1. Ihania kuvia Kallesta ja ylisuloisia kuvia nallekarhuista..♥
    Oli tosi kiva lukea tällaista pidempää kuulumispostausta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiii kiitti! Tosi kiva kuulla että tykkäsit :)

      Poista