keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Nyt on hyvä olo

Hei vaan kaikille taas vähään aikaan! :) Mä oon saanut jo aika hyvin keräiltyä itteeni kasaan ja saanut omaa päätäni ees jonkinlaiseen järjestykseen. Nyt sainkin ekaa kertaa koko viikkoon ihan erilaista intoa postaamiseen ja nyt olikin ihan ihan pakko tulla postaamaan! Oon niin hyvällä fiiliksellä, teidän ihanien lukijoiden ihanat kommentit oikeasti tuntuivat ihan todella hyviltä ja kiitos teille kaikille tsempeistä<3 Kyllä tämä tästä!

Mutta! Sitten päästään aiheeseen. Tänään en antanut minkään pilata mun hyvää fiilistä ja työnsin kaikki ikävät asiat pois mielestä koko päiväksi. Ai miksikö pystyin? Koska eilen tuli kuluneeksi tasan 3kk Kallen saapumisesta ja virallisesti tänään ollaan työskennelty ponin kanssa tiiminä 3 kuukautta! :) Tästä ajasta saatte huomenna ihan oman postauksen, sillä nyt haluun vaan kertoa miten ihana päivä me tänään vietettiin.


Mentiin Emmin kanssa heti kahden jälkeen tallille ja mun alkaessa puunaamaan ponia edustuskuntoon alkoi Emppa siivoilemaan Kallen karsinaa. Ponin ollessa valmiina karva kiiltävänä ja suitset päässä lähdettiin koko poppoo mukaanluettuna Jenni sekä Lilli ottamaan Kallesta rakennekuvia. Mentiin vähän erilaiselle taustalle kuin normaalisti ja Emmi saikin Kallesta niin hienot kuvat!


Ensin kintut ojennukseen..


Kuvien ottamisen jälkeen käytiin nappaamassa ponskille pintelit kinttuihin ja uusi Eskan huopakin pääsi testiajoon. Mentiin kentälle ja oltiin vähän erikoisemmalla porukalla liikenteessä, tällä kertaa mun ja Emmin mukana olivat siis Jenni ja Lilli, kuin kaksi marjaa! 


Verkkasin hepan tosi kevyesti ja rennosti, ihan vaan ravailemalla ja laukkailemalla uraa pitkin sen enempiä vaatimatta. Pyysin Emmiä laittamaan meille pienen kavaletin toiselle sivulle ja otettiin sekin pian mukaan verkkaan. Kalle tuntui ihan alusta asti aivan superhyvältä ja olinkin jo verkkaamisen jälkeen erittäin hyvällä tuulella! 


Viime irtohypytyskerralla poni pääsi hyppäämään ekaa kertaa muuria. Meillä on tallilla tommonen kiva muuri, jonka saa laitettua matalaksi ja vähän korkeemmaksi ihan mielensä ja hevosen mukaan. Kalle pomppi silloin tuota ihan noin pienenä ja alkujännityksen jälkeen muuri sujui oikein kivasti. Saatiin Elinalta "kotiläksyksi" harjoitella joku kerta muuria selästä käsin niin, että laitetaan kunnon johteet ja mulla on joku kaveri mukana ihan kaiken varalta. No, tänään saatiin kavereita ihan kaksin kappalein mukaan joten mikä ettei testailla mitä poni muurista sanoo, kun joku pomppii kyydissä!


Tultiin molempiin suuntiin muutaman kerran sisään ravissa. Ja ihan hullua, ponski ei meinannutkaan kieltää, villiintyä tai mitään muutakaan älytöntä! Se kuunteli mua ihan koko ajan ja tuli tosi rauhallisesi - mutta reippaasti esteelle joka kerta! Ai että oli aivan ihanaa, oltiin kaikki niiin ylpeitä ponista ja hyvä ettei itku päässyt kun tuntui niin hyvältä. Rakas pieni, osaa aina yllättää!


Onnistuneiden muurin ylitysten jälkeen tehtiin vielä hetki työskentelyä kolmella kavaletilla. Tulin erilaisia teitä kavalettejen väleillä ja ratsastin laukassa sekä ravissa. Laukassakin sain ratsastettua ponia koko ajan niin, että oltiin molemmat kartalla montako askelta otetaan missäkin välissä ja kuski pystyi jo päättämään, otetaanko ennen estettä askel enemmän vai vähemmän.


Ihan loppuun laukkailin jonkin aikaa vaan kenttää ympäri ja fiilistelin. Nautin vaan ponin kyydissä ja se tuntui aivan älyttömän hyvältä. Pitkästä aikaa pystyin nauttimaan täysillä. Sitä ei vaan voi kuvata sanoilla mikä fiilis mulla oli tuolla kyydissä, olin ihan sanaton. Ajattelin vaan, että mulla on täydellinen hevonen, kaikki muu hävisi mun ympäriltä.


Loppuraveja ravailtiin taas ensin vähän "kootummin" ja sitten kunnolla eteenalas venytellen. Kallelle on ollut tosi vaikea oppia tuota eteen ja alemmas muotoon hakeutumista, mutta nyt se on alkanut jo tajuta sitä aika kivasti ja osaakin jo hakeutua matalampaankin muotoon. Helppoa se ei ole vielä, mutta parempaan päin ollaan menossa hyvää vauhtia.

 Tässä huomaa miten poni valuu tosi helposti kuolaimen taakse ja kaula vaan rullautuu, kun heppa alkaa olla väsy.


Loppukäyntien ajaksi pääsi Lilli ekaa kertaa ratsastamaan! Lilli on ystäväni Jennin lapsi (jos joku ei sitä tiennyt) ja ikää tytöllä on vähän päälle vuosi ja 3 kuukautta. Muutaman kerran Lilli on käynyt mun kanssa hepan selässä vaan istumassa, mutta nyt ekaa kertaa laitettiin kypärä päähän ja käveltiin pari kierrosta. Ja voi että sitä fiilistä! Tyttö oli yhtä hymyä, Kalle otti homman ihan tosissaan ja oli niiin varovainen liikkeissään ja meitsi vaan fiilisteli. Mitä muuta mä enää tarviin?


Tällä hetkellä tuntuu niin h*lvetin hyvältä. Oon saanut niin paljon kannustavia kommentteja ja oon puhunut asioista eri ihmisten kanssa ja osaan taas ajatella fiksusti. En mä sitä sano, että helppoa olisi, eheei. Tunnen itteeni sen verran, ettei tuu olemaan helppoa vielä pitkään aikaan. Mutta onneksi mulla on maailman ihanin heppaystävä, joka aina saa hymyn suupieliin kun tallille mennessä se hörisee mulle ihanasti kun tuun autosta ulos. Se on parasta tällä hetkellä.

Nyt ettei mee enää yhtään oudommaksi tai muutakaan, painun unille. Huomenna aamutalliin ja sen jälkeen postaamaan mun ja Kallen kolmesta ekasta kuukaudesta! Hih, toivottavasti jaksoitte lukea tän sepostuksen, en edes uskalla lähteä oikolukemaan kun on niiiin sekavaa tekstiä. Huomiseen murut, mä tulin nimittäin takaisin!!!! :)


Tyytyväinen bloggaaja kiittää ja kuittaa tältä erää - toivotaan yhtä hyvää päivää huomiselle!! :)

22 kommenttia

  1. Ihanan hyväntuulinen postaus. Lilli on niin suloinen tyttö, iloisen näköinen kun pääsi Kallen kyytiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja Lilli kyllä oli ihan onnessaan kun pääsi ratsastamaan :)

      Poista
  2. Tosi hienoa, että pääsit takas jaloilles vaikka eihän kaikki hetkessä korjaannu.
    Oot tehnyt tosi hyvää työtä Kallen kanssa ja näkee kuinka poni nauttii seurastas, luotettava ja johdonmukainen käytökses ei jää Kalleltakaan huomaamatta.
    Hyvää vappua sinne! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo.. heti kun kaikki meni hyvin tuli perään toinen, edellistä rankempi kokemus. No, ajan kanssa ehkä taas helpottaa.

      Mutta kiitos, ihana kuulla. Kalle on kyllä niin huippu. Ja kiitos samoin sulle! :)

      Poista
  3. Tuo toisiks viimeinen kuva...♥ Ihanat♥

    VastaaPoista
  4. Vau, hienoja kuvia ja tosi hyvin meette jo Kallen kanssa! :-) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Mahtava asenne sulla, ei voi muuta sanoa! Vaikka edellisessä postauksessa oli paljon anonyymien kommentteja, niin luit ne ajatuksella ja olit kiitollinen niistä. Tavallisesti bloggaajat halveksivat anoja...
    Huippua kuulla, että sulla menee taas paremmin. Olet tehnyt upeaa työtä Kallen kanssa! :) Helposti jaksoin lukea koko postauksen, sillä tekstissä oli ideaa ja fiilistä. Innolla odotan sitä koostepostausta Kallen kolmesta kuukaudesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla. Jos oikeesti kommentit koskettaa mua paljon haluan antaa kunnolla aikaa niille ja vastaamiseen, joka on mulle tosi tärkeetä. Ja kiitoskiitoskiitos, hyvä että jaksoit! :)

      Ja mä koitan repiä vielä voimia kasaan että saan tehtyä pian sen kolmen kuukauden postauksen.

      Poista
  6. Ihana postaus, kaikin puolin! :')

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla että olo on helpottanut! :) Varmasti heittää jossain vaiheessa takapakkia mielialan suhteen, mutta niin kauan kun sieltä jaksat nousta, olet voittaja! Kalle kehittyy huimaa tahtia ja on aina niin tyytyväisen olonen! Tsemppiä jatkoon Aino, jatka samaan malliin! :)

    T: Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottihan se jo hetkeksi, mutta enää ei kyllä ole olo lähelläkään niin hyvää :( Kyllä se tästä, pikkupikkuhiljaa. Kiitos sulle, ihana kuulla! :)

      Poista
  8. Nyt jo näin etukäteen, hyvää vappua sulle ja samoin myös Kallelle! Ja munkin mielestä on kiva kuulla että sulla menee jo paremmin :) Tää sun blogin on tosi kiva ja myös kuvat ovat hienoja;) Innolla jään kyllä seurailemaan tätä blogia, koska juuri tämän löysin ja liityin lukijaksikin.

    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin hyvää vappua sullekin!

      Kiva kuulla että tykkäät, kiitoksia kovasti :)

      Poista
  9. ihana postaus! :) Kalle on kyllä muuttunut ainakin kuvien perusteella kun oon tätä blogia seuraillut. Jatkakaa samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  10. Sä oot tehnyt aivan uskomatonta työntä Kallen kanssa, wautsi wau!

    VastaaPoista