maanantai 23. joulukuuta 2013

Viikonlopun kuulumispostaus

Moikka! Mulla oli tosi kiva viikonloppu ja vasta nyt ehdin postaamaan siitä. Hyvä kaverini Anne siis tuli meille viettämään piiitkästä aikaa viikonloppua ja meillä oli tarkotus kuvailla videopostaustakin menosta, mutta päätettiin jättää se seuraavaan kertaan. Oon vieläkin sen verran kipeä, että multa on ääni hävinnyt kokonaan ja muutenkin kuulostan enemmän hiireltä kuin ihmiseltä, joten olisi ollut melko mielenkiintosta jutella kameralle kun ääntä ei tule.. Mutta niin, nyt sitten ihan normipostauksen merkeissä kuulumiset viikonlopulta! :)

Torstaina (vai keskiviikkona...??) Jenni kävi ratsastamassa Vipukan mun puolesta ja siinä samalla vähän annoin Jennille vinkkejä ja tehtäviä. Vippi oli oikein fiksusti ja pätkittäin näytti oikein hyvältä. Oikeaan kierrokseen taipuminen oli tosin vähän työn ja tuskan takana, mutta muuten meni oikein hyvin. Perjantaina käytiin vähän kuvailemassa muttei tehty mitään sen kummempia. Lauantaina sitten kävin nappaamassa Annen juna-asemalta aamupäivällä ja melkein heti suunnistettiinkin talleilemaan. 


Laiteltiin Vippi valmiiksi ja hyppäsin itse kyytiin ensin. Mentiin siis ihan kentällä, kun lunta oli satanut sen verran että siinä pystyi hyvin ratsastamaankin. Tein perusverkan, eli käynnissä hyvin kuulolle ja vähän ravailua molempiin suuntiin pääosin suoralla uralla. Oikealle Vippi oli taas tosi jäykkä ja hankala, joten koitin saada sen vaan nopsaan verkattua ja vähän pehmiämään. Kauaa en ratsastanut ihan oman kunnon vuoksi, joten päästin Annen kyytiin. 


Annella ja Vipillä meni omaan silmään tosi hienosti! Vippi näytti oikein tyytyväiseltä vaikka uusi ratsastaja olikin kyydissä, ja Annekin taisi olla ihan tyytyväinen. Anne käveli paljon ja otti pari ravipätkää ennen kun lopeteltiin. Tehtiin vielä tallihommat ja ilta menikin sitten syödessä, löhöillessä, kuskaillessa ja Jennin ja Lillin kanssa löhöillessä.


Sunnuntaina mentiin tallille puolen päivän jälkeen ja laitettiin Vippi sekä Zippe samantien valmiiksi maneesireissua varten. Vietiin hepat maneesille, jonne Elina tuli suoraan. Verkkailin Vipin tosi kevyesti, ravissa & käynnissä ja vähän laukassa. Välillä meinasi ponin innostuessa tulla väliin muutama passiaskel, mutta rauhoittuessaan sekin tasaantui tosi hyvin ja sain ruunan aika hyvin kuulolle.


Elinan ratsastettua Zippe, pääsi Vippikin kunnon treeniin. Oltiin sovittu, että Elina ratsastaa Vipin kun olin sen verran vielä heikossa kunnossa, etten kovin kummoisiin kyennyt. Elinakin ihmetteli tuota oikeaan ohjaan kiinnipuremista, joten keskittyikin siihen että sai Vipin tasaisesti molemmille ohjille. Lopussa Vippi näytti tosi makeelta! Se ravasi tosi rennosti ja tahdikkaasti eteenpäin ja oli tasainen molempiin suuntiin. Hieno Vipu!

Pitääkin tästä tervehdyttyäni alkaa treenaamaan juuri tuota oikeaa kierrosta ja että saan ponin siihen suuntaan varsinkin kunnolla jumpattua. Tosin, pitää tässä vähän ajan sisällä tutkituttaa Vipin hampaat, jotta voi sanoa ettei vika ole varmasti siellä suunnalla. Anne lähti sitten sunnuntaina illalla kotiin ja kiitos Anne paljon seurasta ja oli tosi kiva taas nähdä! :) Ens kuussa sit trefffaillaan taaas!


Että semmoista meille tänne! :) Huomennahan se on jo jouluaatto, koitan saada vähän erikoispostausta valmiiksi viimestään torstaille, mutta tämän viikon puolella varmasti saan sen julkaistua. Vähän venähti mun nukkumaanmeno, piti mennä ajoissa nukkuu että jaksan aamulla tallille, mutta kas kummaa tässä sitä valvotaan.. Joten, huomiseen ja hyvät yöt! 

2 kommenttia

  1. Jos joskus saisit otettua kuvia kun Elina menee Vipulla ni ois huippua. Oothan sinäkin taitava, mutta elina kuitenkin kilparatsastaja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä haluan vaan keskittyä kattomaan ja kuuntelemaan mitä mieltä Elina on Vipistä, siksi on vähän heikko keskittyä kuvaamiseen.. :/ Enkä edes tiedä, haluaako Elina esiintyä kuvissa täällä blogin puolella :)

      Poista