keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Vihdoin valmis ulkoasu sekä Viron kuulumiset!

Jesjesjes, sainkin tehtyä ulkoasusta omaa silmää miellyttävän! Muutin oikeastaan kaiken alusta ja teinkin jopa ihan itse taustankin. Banneri pitää vielä pienentää, mutta nyt en sitä ehtinyt tekemään vaan teen sen illalla. Nyt vaan onkin kyse siitä, mitä mieltä te lukijat olette? Mistä tykkäätte ulkoasussa, entäpä mitä muuttaisitte? Nyt olisi tosi kiva kuulla kommenttejanne! 

Ja sittenpä asiaan. Heppailua on ollut pitkin viikkoa, kuviakin löytyy mutta nyt teen tuolta Viron reissulta pienen koosteen. Joten jos ei tämmöiset mun muuhun elämään liittyvät postaukset innosta, kannattaa skipata samantien! :) Saattekin nyt tän silleen, että laittelen vaan kuvia ja niitten perään ns. kuvateksteinä mitä tehtiin ja milloin. Kauheen pitkälle taas venynyt tämä, mutta no mitäpä tuosta. Reissuun lähdettiin siis maanantaina kun tallikäynnit oli hoidettu. Perillä stadissa oltiin about kuuden maissa, käytiin heittämässä vähän kamoja kaverin kämpille ja suunnistettiin navigaattorin avulla satamaan. 


Ainakin ihana ilma oli ajella koko matka stadiin asti, koko ajan paistoi aurinko ihan kirkkaalta taivaalta!


Oli jo ihan hämärää, kun päästiin perille. Eipä tuo onneksi haitannut, kun kuski on sen verran Helsinkiä ympäriinsä ajellut että reitit löytyi helposti.


Matkaseuralaiseni Roosa ja meidän megakokoluokan hytti... Joo ei ollut kovin iso ei, naurettiinkin että varmaan toi vessa oli isompi kuin tuo hytti.. :D Eipä haitannut, hyvin mahduttiin!


Käytiin vähän kiertelemässä laivaa ja evästettiin jossain itsepalveluravintolassa. Käytiin katsastamassa Tax Freen valikoimaa ja ostettiinkin namipussit. Sitten mentiin hetkeksi hyttiin huilailemaan tarkoituksena lähteä katsastamaan laivan yöelämää, mutta päädyttiinkin parempaan vaihtoehtoon, nimittäin pelaamaan logo quizia peiton alle. Eipä aamulla väsyttänytkään, kun reippaina oltiin valmiita hytin luovutuksen aikaan 6.45 !


Tosiaan, satamassa oltiin vaille seitsämän eikä mikään ollut tietysti Tallinnassa siihen aikaan vielä auki. Päädyttiinkin sitten heittämään tavarat säilytyslokeroon ja marssittiin terminaaliin miettimään mitä sitten tehtäisiin. Sitten huomattiin se aamun pelastus ja väsymys katosi samantien; ILMAINEN WI-FI! Hypittiin tasajalkaa riemusta kun päästiinkin tsekkaamaan kaikki Whatsapp- & Facebookviestit sekä päivittämään Instagramit. Oltiin täysin varauduttu olemaan koko päivä ilman nettiä, mutta ei sitten iloksemme tarvinnutkaan. Jäätiin sitten aamupalalle siihen sataman kahvilaan ja tehtiin vähän päivän suunnitelmia karttoja tutkiessamme.


Päätettiin sitten kahdeksalta lähteä kartta kourassa ja kamera kaulassa Tallinnaan pyörimään - olihan meillä koko päivä aikaa. Kahdeksalta aukesi myös yksi tavaratalo, jossa käväisimme ensin ennen kun lähdettiin talsimaan kohti vanhaa kaupunkia. 


Pysähdyttiin aina välillä ottamaan kuvia ja oli ihanaa leikkiä kunnon turistia! :D Toisella koko ajan nenä kiinni kartassa ja toinen räpsii kuvia sen minkä ehtii.


Tää oli aika hauska, miltähän maistuu jälkiruoka, jossa on ruisleipäjäätelöä..? Ei menty maistamaan.


Kierreltiin sitten varmaan reilu puoli tuntinen sitä vanhaa kaupunkia ympäriinsä, kunnes eksyttiin Mäkkärin kohdalle! Oli pakko käydä maistamassa hieman halvempaa mäkkiruokaa mihin on täällä Suomessa tottunut ja tilatessani Happy Mealin, sain valita ottaisinko siihen croissantin vai toastin. Anteeksi mitä?? Siellä siis ei ollut puhettakaan nugeteista, hamppareista tai edes Big Macista, outoa.. No valitsin croissantin ja olipahan kokemus :D


Mäkkäriltä matka jatkui Virukeskukseen, eli tosi isoon ostoskeskukseen. Tuolla oli vaikka mitä kauppoja ja putiikkeja, ja löysinpä muutamia ostoksiakin! Olin ihan yllättynyt miten kiva ostoskeskus toi oli ja olisin varmaan viihtynyt pidempäänkin jos ei olisi ollut niin kova nälkä ja lompakko olisi sallinut..


Shoppailun jälkeen mentiinkin samassa talossa olevaan Amarilloon syömään ja voi jestas se ruoka...! Kuva ei todellakaan anna oikeutta, miten hyvä tuo annos oli. Ihan meinaa itku päästä kun muistelenkaan tuota, kun se oli niiiin hyvää! Parasta mitä olen ikinä suuhuni laittanut.


Syömisen jälkeen jatkettiin massut pullollaan matkaa ja käytiin vielä parissa ostoskeskuksessa ja napsittiin kuvia sekä luettiin karttaa. Tää on ehkä paras kuva koko reissulta, kuvaa niin täydellisesti meidän päivää XD (ja mikä parasta, onhan tää otettu puhelimen itselaukaisijalla...)


Yritin ottaa hienoo kuvaa tosta rakennuksesta ja lokista, mut sit joku rndm turisti työns naamansa tohon ja no.. täs on lopputulos. Heh, nojoo käytiin siis ostamassa vielä viimeset ostokset ja alettiin valumaan satamaa kohti.


Kun kello läheni kuutta, päästiin laivaan sisälle ja odoteltiinkin siellä mukavasti sohvalla löhöillen siihen asti kun laiva lähti Suomeen takaisin. Tehtiin vielä parit ostokset Tax Freessa ja nautiskeltiin vaan matkasta. Oli kyllä aivan huippureissu ja kaikki meni vallan mainiosti ihan suunnitelmien mukaan, ihanaa!

Loppuun vielä muutaman ostoksen esittelyä;


Raidallinen 3/4 hihainen villapaita, 11,99€ Terranova
Harmaa neule, 14,99€ Terranova


Werther's original Cream Toffee, parasta karkkia mitä maan päältä saa!
Milka keksisuklaa, hieman rakastunut keksisuklaaseen joten pakko-ostos
Viking Line -mustekynä, tarvittiin kynää matkalla, joten sellainen piti hankkia
Ja nämä kaikki siis Tax Freestä


1. Peach Pear - vartalorasva, 3,30€ Kaubamaja
2. Miracle Moist - korjaushoitoaine, 6,90€ Kaubamaja
3. The rasberry kiss - vartalorasva, 6,30€ Kaubamaja
4. Garnier hiusvärit, 3,15€ / kpl, Kaubamaja

Että sellainen Viron reissu tällä kertaa! Nyt lähden vähän kuumeisena hoitelemaan Vippiä, saa nähdä mitä tehdään tuossa surkeassa kelissä. Huomenna palaillaan heppakuulumisten kera ja muistakaas vastailla tonne kyselyyn sekä kertoa mielipiteet tästä uudesta ulkonäöstä! :)

20 kommenttia

  1. Musta tää ukoasu on tosi kiva!(:

    Ainoo et toi sivuvalikko, eli mistä saa valita "etusivu" "minä" tms voisi olla läpinäkyvällä taustalla, mutta hyvä se on noinkin!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva et tykkäät! Ja joo, mietin jätänkö sen läpinäkyväksi, mutta tuo ruskea oli mun silmään parempi niin sai olla noin :)

      Poista
  2. Pidän ulkoasusta tosi paljon! Tausta on yksinkertaisuudessaan upea! Bannerikin on ihan kiva, mutta teksti jää minun mielestäni jotenkin sameaksi, eikä erotu minun silmääni tarpeeksi. Ehkä se on tarkoituskin, tää oli vaan mun mielipide!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kiitos! Bannerin teksti jää siks tolleen, kun se on liiian iso tähän ulkoasuun enkä kerinnyt sitä vielä pienentää - eli asia korjaantumassa :)

      Poista
  3. Kiva ulkoasu, mut jotenkin tuntuu et tän tyylisiä on nyt aika usealla. Tai siis tätä värimaailmaa, tai sit mä vaan oon jotenkin sekaisin. Banneri on hieno kyllä! Mä en vaan voi lakata ihastelemasta tuota sun suomiputtea! <3

    Heppapostauksia ootellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jooo Vippi on hieno <3 Huomenna tulee, ei tarvii kauan ootella :)

      Poista
  4. Uus ulkoasu on mun mielestä superkiva! :) Ootko muuten ajatellu käydä Vipin kanssa maneesilla treenailemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, kiva et tykkäät! Ja oon joo, ensi viikolla on tarkotus mennä ekan kerran :)

      Poista
  5. Ihana tää uus banneri!:) kiva postaus ja oot tosi kaunis:)

    VastaaPoista
  6. Moikka, tein sulle bannerin, pistin sun säpöön joka sun esittelysivulta löytyi.

    VastaaPoista
  7. mitä söit tuol rillos?:p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mitä toi oli nimeltään, mut siinä oli jotain valkosipulisia, tulisia paprikan paloja, jotain perunaa ja kanaa :)

      Poista
  8. Hei jäi mietityttämään että näkyyköhän tämä ulkoasu minulle niinkuin pitäisi, itselläni tässä ei näy mitään taustaa paitsi vähän tuolla ylhäällä :o

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva ulkoasu! Miten/missä oot tehny ton taustan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Netistä nappasin ton kuvion ja muokkasin siitä tollasen Gimpillä :)

      Poista
  10. Hieno ulkoasu! Kivan syksyiset värit. Mutta minusta noi sininen ja ruskea ei oikein sovi yhteen, parempi olisi ollut vaikka punainen ja ruskea... Tosin sitten se olis näyttänyt vähän jouluiselta. Mutta siis, hieno on ja ainakin parempi kun edellinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! En ollut itsekään ensin varma miten toi sininen ja ruskea sopii yhteen, mutta kun pari päivää on tota katellut se alkaa näyttää ihan hyvältä yhdistelmältä :) On ainakin erilainen!

      Poista