keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Onnistunut kouluvalmennus

Tänään olikin jonkun verran kiireinen päivä ja vasta nyt ehdin kunnolla postailemaan maanantain kouluvalkasta Winskillä! Tallilta lähti mukaan kaksi muuta ratsukkoa, jotka siis käyvät viikoittain tuossa valkussa ja silloin tällöin pääsen aina heidän mukaansa vierailijaksi. Ajattelin mennä noin estekisojen jälkeen, kun Winski tuntuu aina hyppäämisen jälkeen paljon paremmalta. Päätin laittaa Winskille nyt nuo pessoat, koska epäilen aika vahvasti, että hepsu toimii paljon paremmin kun sillä on kolmipala suussa. Elinalla ei tähän hätään muita kolmipalaisia löytynyt, en ehtinyt vaihtaa noita pessoita kisasuitsista pois joten oltiin melko koulutuuppariratsukon näköinen meksikolaisilla ja pessoilla! 


Käveltiin siis maneesille ja siinä saatiinkin kivasti alkukäynnit käveltyä. Maneesilla aloinkin miltei heti ravailemaan pitkin ohjin ja virittelin Winskiä tekemällä siirtymisiä, laukkailemalla ja pari kertaa tein laukanvaihdot puomilla. Kannuksia en vielä alkuvaiheessa ottanut jalkaan, koska halusin kokeilla kuinka W liikkuu ilman. Ne siis saivat huilata kameralaukussa Roosan hellässä huomassa. Roosan sain siis raahattua mukaan kuvailemaan ja isot kiitokset sinne suuntaan! ;) 


Alkuverkat suoritettuani ja Winskin saatuani hyvin lämmiteltyä, aloiteltiin pikkuhiljaa itse valkkua. Ensimmäisenä tehtävänä aloiteltiin väistämään käynnissä. Väistettiin aina uralta jonkin matkaa keskemmälle, suoristus ja väistö takaisin. Winski väisti selvästi paljon huonommin oikeaa pohjetta, mutta vertyessään ero ei ollut enää niin suuri. Hevolla meinasi koko ajan mennä takapää etupään edelle --> koko homma ihan plörinäksi. Tämän näkee tosi selkeästi videolta, ja heti kun korjaan itse, myös Winski paranee huomattavasti. Kun itse muistin olla vetämättä väistättävää pohjetta liian taakse ja käyttää mahdollisimman vähän sisäjalkaa, etuosalle jäi tilaa mennä edellä jolloin takapää tuli nätisti perässä. 


Jatkettiin väistöjä vielä ravissa, joka oli paljon hankalampaa kuin käynnissä. W reagoi pohkeeseen paljon hitaammin eikä lähtenyt sivulle niin aktiivisesti kuin olisi pitänyt. Pari kertaa jouduin muistuttelemaan napakammin pohkeella ja raipalla ja saatiinkin ihan mukiinmeneviä väistöjä aikaiseksi. Vaihdettiin vielä suuntaa ja sama homma: ensin käynnissä ja kun se onnistui, ravissa. Tähän suuntaan oli paljon helpompia myös käyntiväistöt ja Winskin kiva rentous säilyi koko väistön & suoristuksen ajan. Poni oli tainnut jo vertyä sen verran kivasti, että oli sillekin paljon helpompaa, myös ravissa. 

Tästä kuvasta huomaa hyvin kaikki virheet, väistättävä pohje aivan liian takana, hevonen väistää perä edellä ja itse en anna tarpeeksi tilaa edestä.

Väistöjen jälkeen otettiin pienet välikäynnit ja sitten aloiteltiinkin laukkatyöskentely. Sain ohjeeksi tehdä väliin paljon siirtymisiä, väistöjä, peruutuksia yms. joilla saan W:tä paremmin aktivoitua ja se jaksaa paremmalla motivaatiolla tehdä hommia ja näin ollen ei jää suustaan niin "sitkeäksi". Laukassa tehtävänä oli siis tehdä avotaivutusta uralla ja pakko myöntää, että ajatus alkuun pisti hieman kauhistuttamaan :D W:n kanssa laukkaaminen tahtoo olla edes ympyrällä hitusen hankalaa, niin ajatellaanpa sitten jotain avoja.. No, valkku kuitenkin tuntee sekä Winskin että minut joten uskalsin lähteä edes yrittämään. Pari ekaa kertaa meni kyllä ihan "tuntumaa hakiessa", heppa juoksi vaan kauheaa vauhtia alta pois ja minä epämääräisesti yritin hakea jotain rotia koko touhuun..


Kun muutamien siirtymisien, peruutusten ja raviavojen jälkeen koitin laukka-avoa uudelleen, Winski suoritti homman oikein loistavasti! Vauhtia tuppasi olemaan aika lailla, mutta muuten itse taivutus onnistui oikein kivasti; loppujen lopuksi molempiin suuntiin. Ennen lopettelua laukkailin vielä hetken ympyrällä ja kylläpä heppanen tuntui miellyttävältä! Oli oikein ilo laukkailla vaan Winskiä rennoksi ja muistaa, etten tarvinnut koko valmennuksen aikana kannuksia ottaa jalkaan ollenkaan. Loppuun vielä laukat & ravit rennosti pitkänä eteen alas venyttäen ja sitten kävellen kotiin tallille. 

Videoon jätin äänet päälle niin saatte kuunnella noita valmentajan kommentteja siinä samalla.


Kotiläksyinä ajattelin alkaa nyt treenaamaan paljon juurikin noita raviväistöjä ja laukka-avoa. Niistä näkyy olevan selvästi hyötyä Winskillekin, joten niitä täytynee treenailla jatkossa ahkeraan! Valmennuksesta jäi ihan todella kiva mieli ja innolla nyt odotankin jo seuraavia koulukisoja. Parin vkon päästä olisikin tarkoitus lähteä ihan ulkopuolisen valmentajan kouluvalmennukseen Vurrille, mutta siitäpä infoa myöhemmin. Tänään kävin Oonailemassa pitkästä aikaa ja siitäpä postausta lähipäivinä!


10 kommenttia

  1. Etpä sä turhaan kirjoittanut, että hyvin sujui. Tosi mukavan näköistä menoa :)

    VastaaPoista
  2. Olipas kivan ja siistin näköistä menoa teillä!(:

    VastaaPoista
  3. Itse pidän enemmän kun äänet on päällä niin voi itekki vähän ottaa vinkkejä siitä :) Ihana postaus, lisää näitä1 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ajattelin juuri tuota, niin saatte tekin tietää kuinka yritin parantaa ratsastusta ja mitä valkku antoi vinkiksi :)

      Poista
  4. Kuka teitä valmensi?

    VastaaPoista
  5. Hei, kummitäti täältä pohjoisesta katseli blogia kännykällä ja vahingoissa painoin "en tykännyt" ja sitä ei voinut perua. Piti painaa sitä tykkää painiketta. Terveisiä teille kaikille

    VastaaPoista