Junamatkan höpinöitä

Moikka! Nyt oli pakko tulla heti postailemaan tännekkin, oon jotenkin tosi täynnä postausintoa tällä hetkellä!  Pidän teitä vieläkin hieman jännityksessä, enkä kirjoittele ennen huomista postausta reissusta, vaan tässä junamatkalla kohti kotia kerron teille pari pikkujuttua viime ajoilta!

Aloitetaas nyt vaikka siitä, että tämä bloginihan valittiin Tiian blogissa kuukauden blogiksi tammikuussa ja olinkin tosi yllättynyt siitä! Oli kivaa saada tuollainen titteli, ja ilmeisesti aika moni teistä uusista lukijoistakin on tänne sitä kautta eksynyt. Blogiasioihin kun nyt kunnolla päästiinkin, olen miettinyt hieman tätä blogimaailmaa kannalta jos toiselta. Ensinnäkin, aloitin bloggailemisen n. 1,5 vuotta sitten, enkä ihan oikeasti olisi voinut ikimaailmassa kuvitella itselleni näin "suosittua" blogia. Nyt viimeisen puolen vuoden aikana lukijamäärä on noussut hurjasti. Tästä olen hyvin iloinen, vaikka tuntuukin hassulta, kuinka moni haluaa seurata omaa tylsää elämääni :D

Bloggausjuttuja jatkaen päästään seuraavaan aiheeseen. Taisin joskus tammikuun loppupuolella mainita jotain sellaista, että koin eräänä sunnuntaiaamuna hyvinhyvin mielenkiintoisen herätyksen. Oltiin 26. päivänä juhlimassa 18-wee syntymäpäiviäni kera Jennin, Roosan sekä Lauran, kunnes ilta sai jokseenkin ikävän käännöksen. Ensin toinen kaneistamme, Helmi, tuli hieman kipeäksi, jonka vuoksi jouduin huolehtimaan siitä koko illan, eikä itseäni paljoa huvittanut synttäreitä juhlia. No, ei mennyt kauaakaan kun Jenni alkoi valittelemaan kipeää selkäänsä ja joutui harmiksemme lähtemään kotiin. Päätimme sitten tyttöjen kanssa lähteä ajelemaan kaupunkiin ja nukkumaan päästiin vasta myöhään yöllä.

Aamulla olin tavallista virkeämpänä ja heräsin vaille kahdeksan tarkkailemaan Helmin vointia. Menin kuitenkin vielä takaisin peiton alle, jos vaikka uni olisi tullut vielä silmään. Vaan kuinkas kävikään, sain yhdeksän pintaan Jenniltä tekstiviestin, että nyt tulee muuten sellainen pommi, että otathan hyvin tukevan asennon istualtaan. Olin ihan kysymysmerkkinä siihen asti, kunnes se pommi sitten tuli. Meidän omasta pikku-Jensystämme oli tullut äiti.

Yhtä nätti kun on äitinsäkin <3

Jep. Uskokaa tai älkää. Jenni oli yöllä lähtenyt terveyskeskuksen kautta Kyssiin synnyttämään ja aamulla maailmaan olikin putkahtanut pienenpieni tyttö Kauhanen. Olihan sitä ihmettä lähdettävä Kuopioon asti ihmettelemään, ja ihan varmaksi voin vannoa, etten olisi uskonut, jos en olisi nähnyt. Ja jep, kukaan ei ollut huomannut mitään varmaa merkkiä raskaudesta, lihominenkin oli tapahtunut sen verran tasaisesti, ettei sitä osattu oikein raskauteen yhdistääkään. Sellainen pienenpieni synttäriyllätys omalle kohdalle, pikkuhiljaa alkaakin jo järkytys laantumaan :) Jos jotakuta kiinnostaa seurailla Jennin ja vaavin arkea, menkää ihmeessä tutustumaan Jennin blogiin, joka on ihan vastikään aloitettu!

Tämä bloggaaja kuittaa ja kiittää tällä kertaa, huomenna saattekin ihan urakalla kuulumisia kuvien ja videon kera tietty!