sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Maneesin pohja tarkastettu, again.

Miten voikaan suunnitelmat muuttua noin nopeasti? Muutama taisikin lukea blogin FB-sivuilta, että kisat jäivätkin nyt minun ja Winskin osalta väliin. Elinan autosta akku loppui eilen toimimasta, eikä saatu vetoautoa mistään lainaan eli kisoihin pääsy mahdotonta. Noh, nyt jälkeenpäin kun miettii, ei oikeastaan haittaa yhtään.. (paitsi toki, luokissa oli päävoittona joulukinkut ja nyt sitten jäi nekin saamatta.. mutta Lauralle kinkusta onnea!) Eilisiltana olikin siis aika haikeat fiilikset, mutta onneksi äiti & iskä tekivätkin illasta paljon paremman! Tilattiin mulle nimittäin uusi objektiivi enkä millään malta odottaa että se tulee kotiin asti. Olisin tilannut itse mahd. halvan eli samanlaisen mikä tuo hajonnutkin on, mutta onneksi porukat suostuivatkin ostamaan entistä ehomman. Siitä kuitenkin paljastan lisää vasta kun putki on kotona ;)

Zippe on hieno! 

Sovittiin siis tänään että mennään käymään maneesilla ratatreenissä. Elina otti Zipen matkaan ja minä hyppäsin Winskin kyytiin. Maneesilla Elina & Roosa rakensivat pienen radan ja kun rata oli valmis alkoi oma verkka-aikani. Verkkasin aika kevyesti ja ratsastin paljon eteen. En kuitenkaan saanut sellaista hyvää ja tasaista rytmiä, mikä yleensä löytyy helposti. No, aloin kuitenkin hyppäämään ja tulin verkkaesteenä yhtä pientä pystyä. Heti sen ekan hypyn jälkeen mietin, miten ikinä olisin kehdannut olla siellä kisoissa.. En osannut en sitten yhtään! Laukka oli jotain hyvin epämääräistä söhellystä, paikat menivät ihan huonoihin kohtiin, en saanut Winskiä kääntymään yms yms..


Kuitenkin verkkailtua molempiin suuntiin lähdin radalle. Eka rata oli n. 80cm korkuinen ja siitä selvittiinkin ihan kohtuullisen hyvin. Kerran jäin aika pahasti jälkeen, kun en okseri-okseri linjalla laukannut riittävästi eteen --> Winski hyppäsi hurjan kaukaa ja minä roikun poniraukan suussa kiinni.. Juu, ihme että hyppäsi enää sen jälkeen :D Matka kuitenkin jatkui ja muuta ongelmaa ei tainnutkaan olla. Radan jälkeen kävelinkin hetken ja sillä aikaa Roosa nosteli esteet n. 90-100cm kokoisiksi seuraavaa rataa varten. Sitten aloin taas verkkaamaan, kuten kisoissakin seuraavaa luokkaa varten. Ja tämä verkkahan meni edellistä huonomminkin kun nyt sitten hävisi kontrolli ja en vaan osannut tehdä siellä kyydissä kuin istua. Ei se Winskikään sitä kauaa katsonut vaan kun tulin melko huonosti yhdelle pystylle, poni stoppasi siihen ja minä jatkoin matkaa. Tulinkin siis hyvin tyylipuhtaasti esteen kautta jaloilleni maahan :D Mitään ei kuitenkaan sattunut vaan hyppäsin takaisin selkään ja jatkoin verkkaamista, tosin nyt sentään otin itteäni niskasta kiinni ja ähisten ja puhisten aloin ratsastamaan.



Verkkailtuani loppuun tulin vielä sen isomman radan. Nyt alkoikin sujua jo hieman paremmin, mutta silti en ratsastanut edelleenkään kunnolla. En tajua, mikä oikein iski kun jäin vain matkustelemaan vaikka tiesin että nyt pitäisi jo tehdä jotain?? Huhhuh, ihme että selvittiin se toinenkin rata ja onni onnettomuudessa ettei menty sinne kisoihin.. No, eikös se niin ole, että tästä on suunta vain ylöspäin? Mutta kaikesta hassuinta on se, etten puolessatoista vuodessa tippunut Laralta kertaakaan ja nyt reilussa puolessa vuodessa olen laskeutunut Winskiltä jo kahdesti :D Ennen kun lähdettiin takaisin tallille, Elina ratsasti vielä hetken Wincellä ja minä kävelin sillä aikaa Zipellä.

Haha, näytän iha pikkulapselta :D:D

Tallilla sitten lähdettiin Sissin kanssa maastoon köpöttelemään ja Roosa tuli mukaan kuvailemaan. Siitäpä ei oikeastaan ole juuri kerrottavaa, mutta voin vaan sanoa että lumi on niin ihanaa! Toisaalta, ei tuntunut kovin kivalta kun joltain kuusen oksalta tippuu kaikki lumet niskaan.. Mutta, tässä niitä kuvia siis!



Ai kamaala, toi takki on iha hirvee! Mut Sissi on suloinen <3

Ensi viikosta parilla sanalla vielä tähän loppuun. Tiistaina menen maastoilemaan Wincentin ja teen iltatallin. Torstaina mennään Jennin kanssa maastoilemaan, minä Zipellä ja Jenni Sissillä. Silloin tehdään myös kaikki tallihommat sekä taas iltatalli. Perjantaina taas iltatalli ja Sissin maastoilua. Lauantaina mennään yhdessä maneesille ja pääsen ratsastamaan ekaa kertaa kunnolla Zipellä! Kiva viikko siis tiedossa ja muistakaas kaikki olla ahkeria kommentoijia! :) Ps, katselkaas "Myytävät"-sivua, uusia tavaroita lisäilty!

10 kommenttia

  1. Ihania noi viimiset kuvat ♥ :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia :) Missä ne kilpailut olisivat ollut?

    VastaaPoista
  3. Ei toi teijän meno nyt niiiin kamalalta näyttäny! Harmi, kun et päässyt kisoihin, mutta vielähän niitä tulee(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkasin kamalimmat osat pois.. :D Mutta kiitti! Ja jep, ens vuonna sitten uudelleen :)

      Poista
  4. eiks sitä tippumista tullu videolle? :(

    VastaaPoista
  5. missä tallilla tää on kuvattu?:) näyttää tutulle:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maneesi on tuo Kimmon tallin maneesi ja muut kuvat heppojen kotitallilla :)

      Poista