keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Jouluajan kuvapostaus.

Muuttelin tuossa hieman ulkoasua, kun Tiia väsäili mulle taas aivan upean bannerin, kiitokset vielä! :) Uuden bannerin myötä innostuin muokkailemaan koko ulkoasun uuteen uskoon, ja nyt sitten paljon kommentteja ja parannusehdotuksia kehiin. Lisäsin myös tuonne oikeaan sivupalkkiin tuon kyselyn, eli sinne siis ainakin kaikki käy heittämässä mielipiteensä Nyt on tapahtunut aika paljon kaikenlaista viime päivinä (mm. olen päässyt pitkästä aikaa lv:n selkään, tämän päivän joulumaastossa kolmesta ratsastajasta kaksi jalkautui jne..), mutta koska kaiken kirjoittamiseen menisi ikuisuus ja lopputulos olisi oikea sekametelisoppa, päätin tehdä pienimuotoisen kuvapostauksen joulunvietosta. Laittelin tähän samaan myös tämän vuoden joululahjani, joihin lukeutuu myös tuo uusi objektiivi, mutten jaksanut alkaa sitä enää kuvailemaan kun aiemmin sen jo sain. Mutta tämän kummempia höpisemättä, katsokaas kuvat ja muistakaa kertoa mielipiteenne ulkoasusta!









Ja sitten vielä loppuun kuvat tämän vuoden joululahjoista:


Nämä lahjat tuli tallilaisilta, ja Elinalta sain tuon Laran kuvalla varustetun joulukortin sekä tuon ihananihanan kouluratsastuskirjan! Ihan mahtava lahja, niiiin tarpeellinen, kiitos Elina kamalasti!


Kerään aika paljon kaikkea muumi-tavaraa, joten nämä tulikin just tarpeeseen.


Muutama pehmeä paketti sisälsi yöpuvun, lapaset, kahdet pussilakanat sekä tuommosen superkivan tyynyliinan Winskin kuvalla varustettuna!


Sekä tietty suklaata ja tuommoinen Suomi Rokki -trivia peli.

Tämmöistä meidän jouluun, ja palaillaan huomenna! :)

6 kommenttia

  1. Tuo Mestari Ratsastaja -kirja on mielestäni älyttömän hyvä. :) Tosi mielenkiintoinen ja selkeä. Moneen kertaan sen saa lukea ajatuksen kanssa ja todella saa ideoita itsellekin. Ei malta odottaa hepan selkään pääsyä, kun haluaisi jo vähän kokeilla jotain! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin alottelin sitä jo lukemaan, ja vaikutti ihan todella hyödylliseltä! :)

      Poista
  2. Ihana tyynyliina :3 Ja tosi kivoja kuvia! Banneri on aivan mahtava! Ihana tää violetti väri :)

    VastaaPoista
  3. Todella söpö tää uus ulkoasu! Jotenki tulee ratsastussukat aivan mieleen, liekkö tosta kuviosta. :)

    VastaaPoista