maanantai 30. heinäkuuta 2012

Maastoilua, aamutalleja ja esteitä!

Noniin, sainpa koneeni takaisin jo tänään. Kone piti siis ilmeisesti palauttaa jotenkin tehdasasetuksiinsa takaisin ja nyt toimii taas kuin unelma, kiitos kuuluu Elinan poikaystävälle! Paljon kotoisampi olo kirjoittaa tällä kuin tuolla pöytäkoneella, joten ajattelinpa kirjoitella nyt ihan pidemmän kaavan kautta viikonlopun kuulumisia.

Perjantaina jouduin heräämään jo aikaisin, kun suuntasin heti päälle puettuani aamutallia tekemään. Nopeasti hepat ulos ja siitä suoraan töihin. Onneksi oli hyvä sää, enkä kastunut ollenkaan ja työpäivä menikin paljon nopeammin auringon paisteessa. Kun töistä selvisin kotiin asti, pakkasin kimpsut ja kampsut ja suunta kohti Kuopiota Lauran kanssa. Mentiin ensin käymään kaverimme Jutan luona joka oli juuri muuttanut uuteen asuntoon ja jossa myös yövyimme. Muutaman Gossip Girl jakson ja ruokailun jälkeen lähdimme sitten Lauran kanssa sinne Kuopiorockiin. Ilta meni mukavasti hyvässä säässä (ja seurassa!) ja pois lähdimme vähän ennen puolta yötä. Sitten hetki juteltiin ja kohta mentiin kaikki nukkumaan.



Aamulla jatkui GG:n tuijotus ja iltapäivällä suunnattiin Subwayn kautta bussiasemalle ja kotiin. Kotimatka meni nopeasti ja unisesti, oltiin molemmat Lauran kanssa ihan puhki. Kotona sitten vaatteiden vaihto, Jenni kyytiin ja tallille. Otettiin kaikki hepat sisälle ja Hilutella sai jäädä odottelemaan karsinaansa, kun me kolme suunnattiin maastoon. Laura meni siis Pestolla, minä Winskillä ja Jenni Sissillä. Tehtiin kevyt ja rauhallinen, about tunnin mittainen lenkki noissa meidän lähimaastoissa. Kuvattiinkin jotain (lue: todella sekoa) videomateriaalia, jonka näette tuossa alla :D Illalla käytiin vielä mäkkärissä ja Jenni tuli meille yöksi.


Sunnuntaina eli eilen, herättiin Jennin kanssa kahdeksan jälkeen, puettiin päälle ja lähdettiin taas aamutalliin. Hepat ulos ja takaisin kotiin syömään ja kattelemaan muumeja. Aamupäivä menikin näissä merkeissä, kunnes kello läheni kahtatoista jolloin lähdettiin takaisin tallille. Nyt oli luvassa Elinan pitämä estetunti. Mentiin tallille hyvissä ajoin, jotta ehdittiin tehdä kaikki tallihommat ennen Elinan tuloa. Saatiinkin hommat hoidettua hyvin ukkosen paukkuessa jossain kauempana ja pian otettiin hepat, varustettiin ne ja lähdettiin verkkailemaan maastoon.


Käytiin hiittiksellä pyörähtämässä, jossa otettiinkin pari pätkää ravia. Oli ihan mielettömän kuuma, varmaan +30 astetta ja hiostava ilma kaupan päälle. Keksinkin tuossa maastoillessa kaksi erittäin hyvää syytä miksi olla mielummin koulu- kuin esteratsastaja: 1. estesatula 2. turvaliivi :D Voin vain sanoa että kyllä kypärässä kiehui. Kohta mentiin kentälle jossa Elina oli laittanut joitain tehtäviä valmiiksi. Alkuun vähän verkkahyppyjä, joissa oli tarjoituksena päästä mukautumaan hevosen hyppyyn mahdollisimman hyvin ja saada myödättyä kunnolla. Tämä onnistui yllättävän hyvin siihen nähden, että minulla on ollut jonkin aikaa hyppytaukoa ja meillä molemmilla, Jennillä sekä minulla, uudet estetuttavuudet kyseessä. Sissi oli jo alkuun superkivan tuntuinen ja ajattelin että eihän tämä hyppääminen niin kamalaa olekaan :D



Seuraavaksi tultiin kavaleteilla muutama kääntämisharjoitus, ensin ravissa, sitten laukassa. Nämä onnistuivat myös hyvin, kun muistin itse ohjata ja ratsastaa. Sissi oli niiiin erilainen kuin Lara, todella herkkä ja hyvin näppärä ja nopea. Käänneltiin ensin isoja teitä ja sitten pienempiä, ja Sissi kääntyi superhyvin! Loppuun tultiin vielä jonkinnäköistä innarisarjaa, missä piti vain mukautua hyppyihin ja olla kyydissä. Sissi hoiti nämä hienosti, vaikka yksi hassunnäköinen "melkein turvallaan" käynti mahtuikin väliin. Hyppelöistä jäi tosi kiva mieli ja oli ihana päästä kokeilemaan noin taitavaa hevosta. Kohta aloittelen treenailemaan Winskillä syksyn kisoihin, mutta tällä kertaa menin Sissillä, koska Winski oli turvallisempi ja varmempi ratsu Jennille. Ennen lähtöä tallihommat loppuun, heppojen jalkojen kylmäys ja laitumelle vienti. Illan kruunasi kun Lauran kanssa bongattiin Johanna Tukiainen Varkauden ABC:ltä! Haha, todella riemukkaat huvit meillä.




Tänään kävin aamusta taas tallilla ja heti kun olin vienyt Hilutellan & Peston laitumelle sekä Winskin tarhaan, lähdettiin Sissin kanssa ihan kahdestaan maastoon. Oli todella ihana päästä vain hevosen kanssa kahdestaan käpöstelemään kauniiseen (ja lämpimään) kesäaamuun. Tehtiin vajaan tunnin mittainen kevyt lenkki ja takaisin tullessani vaihdoin Sissin tarhaan ja Winskin sisään. Katri tuli ratsastamaan Winnien ja laittelin sen sitten valmiiksi. Kun Katri ratsasti, minä tein tallihommat valmiiksi ja kun oltiin molemmat valmiita, suihkutin Winskin ihan kokonaan ja vein molemmat pollet laitumelle. Tallilta suuntasin Elinan luokse Unton hoitoon ja käytiinkin Jennin kanssa koiraa uittelemassa läheisessä järvessä. Illalla käväistiin Jennin kanssa vielä kaupungissa ja nyt olen saanut vaan löhöillä kotona.



Huomenissa Unto tulee meille hoitoon ja illaksi menen Prismalle töihin. Laitelkaas kaikki kommenttia ja vastailkaa edelleen kyselyyn!



6 kommenttia

  1. oon ihaillu sun banneria jo pitkään se on vaan niin kaunis:) siinä on vain sitä jotain:D

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva blogi sulla! Varsinki tykkäsin noista videoista (:(:

    VastaaPoista
  3. toosi kiva postaus!! paljo videoita ja kuvia mutta myös tekstiä ja että nauroin nuille jennin selostuksille tuolla maastossa:DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva kun tykkäsit :) Joo, oli kyllä naurussa piteleminen ku tuota tein :D

      Poista