maanantai 16. heinäkuuta 2012

Videopostaus + viikonlopun kuulumisia

Heti alkuun suuret pahoittelut postauksien hyvin vähäisestä määrästä lähiaikoina. Olen ollut nyt kamalan kiireinen eikä aikaa ja välillä aihettakaan ole ollut postailuun. Nyt kuitenkin tulossa jonkun verran tekstiä viikonlopusta!


Tein siis lauantaina tuollaisen My Day-videopostauksen, toivottavasti tykkäätte!


Lauantaina menin siis Lauralle yöksi, kun sunnuntaiaamuna oli lähtö Vurrilaisten matkassa Pieksämäen aluekisoihin. Herättiin hieman ennen seitsämää ja tallille päästiin lähtemään puoli kahdeksan maissa. Laiteltiin tallilla sitten kaikki tavarat kuntoon, Roni-poni kyytiin ja Pieksämäkeä kohti. Laura meni Ronilla 70cm luokassa viimeisenä ja oli hyvin aikaa katsella ratoja ja tutustua paikkaan. Puhtaan radanhan se Laura sai, ja kaikki puhtaan saaneet palkittiin.


Sitten oli vuorossa 80cm jossa Laura siis ei ratsastanut. Taas oli aikaa kuvailla ja syödä. Pian kuitenkin 80cm oli lopuillaan ja Laura lähti tutustumaan 90cm rataan ja siitä Sulon selkään. Nopeat verkat ja radalle. Rata sujui hienosti aina uusinnan 2. viimeiselle esteelle, johon tökkäsi. Toisella kerralla yli ja viimeselle taas töks.. No, aina ei voi onnistua ei edes joka kerta.


Kun 90 oli loppunut, Vurrilaiset lähtivät kotia kohti. Minä jäin kattelemaan metrin luokkaa odotellessani Elinaa ja Winskiä. Kun he saapuivat paikalle, laiteltiin Winski nopeasti kuntoon, pikkuisen verkkaa ja radan tutustuminen. Taluttelin ponnya sen aikaa maneesissa ja rataan tutustumisen jälkeen Elina otti muutamat verkkahypyt ja pääsikin pian radalle. Rata sujui ihan superkivasti! Vaikka suuri osa esteistä oli jonkinnäköisiä erikoisesteitä, ei Winski katellut mitään niistä. Yksi pudotus tuli uusinnassa, eikä puomi edes tippunut maahan asti vaan yläpuomin toisen pään kannatin tippui keskimmäisen puomin kannattimen päälle.. Mutta hieno rata, hieno hevonen ja hieno ratsastaja!


Radan jälkeen suunnattiinkin kotia kohti ja hoideltiin Winski. Hain Hilutellan ja Peston laitumelta ja kun oltiin menossa talliin, Pesto säikähti Elinaa ja astui varpailleni.. Komean mustelman toki sain tuohon pottuvarpaaseeni. Kun tallihommat oli ready, Elina heitti minut kotiin ja kotona olin niin väsynyt että olisin voinut nukahtaa heti siihen paikkaan.

Tänään ehkä sadepäivän kunniaksi voisin toteuttaa jonkin erikoispostauksen, kivoja ideoita olen jo aiemmin saanut, joten katsellaan mitä saan aikaan. Muistakaapa vielä linkitellä blogejanne tähän postaukseen! :)

6 kommenttia

  1. hei mä katoinki että olikse aino punasessa takissa :D mulle saa laitella kuvia jos löytyy vain, 80&90 laura niskanen - aadam, rautias läsipää poni :)
    laura.niskanen1@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo taisinpa olla :D Kattelinkin olitteko teki siellä ponille suitsia vaihtamassa? :D Ja en just sun ratoja kerinny kuvaamaan kun olin heppaa hoitamassa.. :(

      Poista
    2. jeeps, molemmat poskihihnat katkes niin piti käydä ostamassa uudet suitset siitä kojusta :D höh, no voi harmi. :(

      Poista
    3. Aijjaa, kiva :D Hienot suitset oli muuten!

      Poista
  2. hei ooksää arponu vieläkää arvonnana voittajii ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sen arvonnan mikä oli jo ajat sitten? Kyllähän mä sen arvoin jo silloin..

      Poista