maanantai 28. maaliskuuta 2016

Treenaamisen iloja


Ollaan käyty maaliskuun aikana aika hyvin treenaamassa maneesilla saikkujen jälkeen, mutta jostain syystä en oo kirjotellut pitkään aikaan mitään normaaleista treeneistä. Pääosin treenit on sujuneet hyvin ja Lara toiminut tosi kivasti. Oon huomannut sen tuntuneen saikun jälkeen paljon paremmalta kuin koskaan ennen, se on jotenkin paljon parempituulinen työskennellessä. Treenaamisesta on oikeasti tullut kivaa ja tuntuu, että ehkä vihdoin ne palaset on loksahtaneet kohdilleen. 

Viikko sitten sunnuntaina oltiin Marun valmennuksessa ja työskenneltiin avotaivutusten parissa. Avoilla pyrittiin saamaan hevosta suoraksi molempien pohkeiden väliin. Tämän valmennuksen aikana mun silmät avautu sille, kuinka vino Lara oikeastaan onkaan. Se on vasemmalle paljon huonompi ratsastaa kuin oikealle, eikä meinaa taipua kunnolla sisäpohkeen ympärille. Oon ajatellut että tää on jotenkin sidoksissa vasemman takasen kinnerpattiin, mutta tuossa valmennuksessa tajusin, että munhan pitää vaan saada hevonen suoraksi ensin, että se voi taipua.


Avoilla Larppi tosiaan suoristui ja vastalaukassa saatiin jumpattua molempia kylkiä venymään paremmin. Ratsastaminen helpottui heti kun heppa liikkui suorassa ja tasapainossa, ulko-ohjan tuella ja näin pystyi myös taipumaan sinne vasemmalle. Tuli kyllä toisaalta tosi tyhmä olo, kun en ollut tajunnut itse että hevonen on vaan vino ja että suoristamisella tuollainenkin ongelma helpottuu heti. Toisaalta taas tuli niin hyvä fiilis siitä, että tietää jatkossa miten alkaa treenaamaan tuota suoruutta. Kyllä ehdottomasti pitää päästä nyt useammin valmentautumaan ja oppimaan lisää!!


Viime viikolla käytiin keskiviikkona tekemässä viimeistelytreeni maneesilla kisoja varten ja sehän ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan se reissu... Serkkuni lähti mukaani tallille ja Larpan ollessa treenikunnossa, suunnattiin maneesille. Aloitin alkuverkkaamaan normaaliin tapaan kevyessä ravissa melkein pitkin ohjin ja Lara tuntui yllättävän hyvältä edellispäivän vapaan jäljiltä. Ekoissa laukkapätkisä jäin kuuntelemaan, että ihankuin oikeesta etusesta kuuluisi pientä klonksumista ja pyysin serkkuani katsomaan, onko etukengät kunnolla kiinni. No ei ollut, oej kenkä kokonaan sisäpuolen naulauksista irronnut..


Siinä sitten mietittiin, mitä ihmettä nyt tehdään. Mulla oli iltapäivälle suunnitelmissa muuta ohjelmaa, joten en olisi halunnut jättää maneesitreeniä myöhempään. En myöskään halunnut jättää treeniä seuraavaan päivään oman työvuoron vuoksi eikä myöskään oma kengittäjämme ollut lähistöllä, että olisi voinut auttaa. Onneksi apua kuitenkin saatiin, sillä Kimmo suostui naputtelemaan kengän kiinni paikalleen!! Oli ihan mahtavaa, kun saatiin apua ja päästiin jatkamaan treenaamista samoilla lämpimillä. 

Treeni itsessään kulki aika kivasti ja Larppa oli hyvä. Jenni otti meistä vähän kuviakin ja hahah miten Lara näyttää nololta noissa pinkeissä / violeteissa kamoissa :'D Aattelin pitkästä aikaa kaivaa nuokin kaapin pohjalta käyttöön, joten älkää ihmetelkö tätä asuvalintaa! Näitä tulossa lisää, mulla on vaikka minkä värisiä huopa-pinteli-huppari-väriyhdistelmiä. 


Viikonloppu meni kisoista palautuessa ja maastoillessa ja tänään ponilla on vapaapäivä. Wiivin kanssa lähdetään kohta maastoilemaan ihanaan auringonpaisteeseen ennen hierojaa ja Larpan kanssa olen vähän miettinyt, josko käytäis loppuviikosta vähän hyppäämässä maneesissa. Katsotaan katsotaan, nyt otetaan kaikki ilo irti tuosta ihanasta auringosta ja siitä, kun heppa saa ulkoilla loimetta. 

4 kommenttia

  1. Eikun vaan Leko-tallille irtokenkä kurssille. Tykkäsin kovasti ja nykyään ihan ootan milloin tippuis kenkä, että pääsis ite laittaa sen takaisin. Hyödyllinen taito osata, ainakin täällä korvessa, jonne ei välttämättä saa heti ketään tulemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, olis kyllä kätevää :D mä vaan jotenkin kammoksun ajatusta et joutusin ite naulaamaan, mun tuurilla ne naulat uppois aina ihan väärään paikkaan ja sit oltas sen takia saikulla xd

      Poista
  2. Mikä kypärä sulla on

    VastaaPoista