sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tää fiilis

Heippa! Mä tulin nyt vihdoin ja viimein päättämään tämän vajaan kuukauden mittaisen blogihiljaisuuden. Tässä on ollut yhtä jos toista ja vähän kolmattakin muuttujaa, mutta nyt on comebackin aika. Aion kertoa vähän tarkemmin viime kuukauden kuulumisista erillisessä postauksessaan, nyt perehdytään tän päivän kuulumisiin ja tähän hetkeen!

Tämä viikonloppu meni Kimmon kaksipäiväisiä kisoja seuratessa eilen sekä tänään ja kisapäivän jälkeen menin suoraan sitten talleilemaan. Aurinko paistoi ihan kirkkaalta taivaalta, oli tosi lämmintä ja ihan mahtava keli! Harjasin Larpan ulkona ja fiilisteltiin kevättä, karva irtoaa ihan pölisemällä ja kohta alkaa kaunis kesäkarva näyttäytymään. 

Suunnattiin tänään maastoilemaan kun vihdoin tamma on kunnossa. Sen kunniaksi mentiin käymään hiittiksellä ottamassa muutamat laukkapätkät, käveltiin pitkät ajat metsässä, ravailtiin tallitiellä sekä otettiin muutamat spurtit hiekkatiellä. Ja se tunne! Ei sitä voi sanoin kuvata, se tuntuu niin hyvältä että ihan alkaa itkettää.Vihdoin Lara tuntuu siltä, kuin se on tuntunut parhaimmillaan koskaan ja se tuntuu olevan ihan voimissaan, vaikka saikkuilua meillä taas onkin takana. Tätä fiilistä mä oon kaivannut siitä asti, kun Kalle lopetettiin vuosi sitten ja nyt mä taas muistan miten hienolta tää harrastus voikaan tuntua.

Toivottavasti teidän kevät on lähtenyt mukavasti alkuun! Tän postauksen myötä palaillaan taas astialle ja tosiaan viime aikojen tapahtumista raportoin toisen kerran. Näiden kuvien ja fiilisten myötä oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, otetaan tästä auringosta kaikki ilo irti!





6 kommenttia

  1. Kivaa kuulla teistä taas! Kaunis Lara. <3

    VastaaPoista
  2. Ihania keväisiä kuvia! Kevät on tosiaan täällä, tunnelmaa hieman latistaa se mahdoton karvanlähtö joka kestää melkein kesänkin puolelle suokeilla ja karvaisilla poneilla:D mutta nämä aurinkosäät on kyllä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Joo tuo karvanlähtö on kyllä joka vuosi yhtä inhottavaa..

      Poista
  3. Lara on saanu kaulaansa enemmän lihaksia (?) :D

    VastaaPoista