keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Ravimaailmaan tutustumista Veljekset Wahlstenilla

Viime lauantai alkoi omalta osaltani harvinaisen mukavissa merkeissä aamulla klo 4:50. Luvassa oli aamutalli ja tallihommat ennen kun lähdin ajelemaan kohti Lahtea. Seittämältä pääsin starttaamaan auton nokan etelään päin ja muutamaa tuntia myöhemmin saavuin kohteeseen Veljekset Wahlstenille. Jälleen ihana ja ahkera Siiri kasasi mahtavan bloggaajajoukon kasaan ja pääsimme tutustumaan pohjoismaiden suurimpaan ravi- ja ratsastusvarusteita valmistavaan yritykseen.


Veljekset Wahlsten on tunnettu erityisesti laajasta ravivarustevalikoimastaan ja tuotteita löytyy laidasta laitaan. Lahden myymälä sijaitseekin hyvin kätevästi aivan Jokimaan raviradan tuntumassa. Tällein ratsuihmisenä oli ihan mielenkiintoista tutkia miten ratsu- ja ravipuolen varusteet eroavat toisistaan. Suitsia, suojia ja kuolaimia löytyi moneen lähtöön ja esimerkiksi ravisuitsissa näin pintatutustumisella muotoilu on paljon sirompaa kuin ratsupuolella, jossa suositaan leveitä niska- ja turpahihnoja. Wahlsten valmistaa myös itse ravisuitsia, joissa käytetään ensiluokkaista nahkaa joka on helppohoitoista ja hyvin kestävää. 


Ravisuojat taas ovat kooltaan suurempia kuin ratsujen, sekä ne vaikuttavat huomattavasti tukevimmilta. Toki suojituksen on oltava erilaista kun kyseessä on ravihevoset jotka ravaavat keskimäärin 45-50 km/h vauhdilla ympäri ravirataa versus esimerkiksi mun harrastepuksu, joka kävelee maastossa.. Joka tapauksessa ravihevosille suojitusta löytyi vaikka millä mitalla! Mm. takajalkaan on korkeita ja lyhyitä suojia, etujalkaan on erikokoisia säärisuojia, polvisuojia sekä kainalosuojia. Nuo kainalosuojat vähän yllättivät, en ollut koskaan kuullut että kainaloakin tarvitsee suojata. 

Olin jopa hieman yllättynyt, kuinka laaja valikoima ravituotteita onkaan. Tosiaankaan mulla ei ole omakohtaista kokemusta ravipuolesta, joten oli ihan silmiä avaavaa hieman kurkistaa myös hevosharrastuksen tälle puolelle! En ollut ajatellut miten paljon samoja varusteita on myös ravi- kuin ratsuhevosille, mutta vain hieman erilaisina. 


Myöskään raviohjastajat (kuten eivät ratsastajatkaan) jää ilman omaa tuoteryhmää Wahlstenilla. Ohjastajille Veljekset Wahlsten myy kypärät, ajolasit, hanskat sekä valmistaa itse laadukkaat ajopuvut juuri sellaisina kuin ne tilataan! Ajopuvut on suunniteltu toimimaan erilaisiin olosuhteisiin ja tilanteisiin huomioon ottaen ohjastajan ajoasennon fyysiset ja tekniset vaatimukset. Puvut valmistetaan käsin, joka mahdollistaa jokaiselle ohjastajalle juuri sopivan puvun. Kankaita on useita erilaisia ja ne on suunniteltu kestämään kaikki raviohjastajan haasteet, mm. kuran, sateen ja tuulen. 

Ja miksipä ei ihan tavallinen tallilainenkin voisi käyttää ajopukua talliolosuhteissa - kyseessä on kuitenkin hyvin laadukkaasti valmistetut, säänkestävät ulkopuvut. Ajopuvun tilaaminen on tehty hyvin helpoksi, ei tarvitse kuin täyttää yksi kaavake tietoineen ja kokoineen ja saat ainutlaatuisen, juuri sinulle valmistetun puvun kotiin. 


Päivä vierähti tosi nopeasti mukavassa seurassa ja pientä shoppailua tuli harrastettua myös kaiken muun ohessa.. Päivään mahtui mukaan myös mm. pieni kierros varasto- ja tuotantotiloissa, ruokintaluentoa sekä kevään uutuuksiin tutustumista. Suosittelen lukaisemaan muidenkin bloggaajien postaukset päivämme kulusta ja ohjelmasta, alla linkit kaikkien mukana olleiden blogeihin. Oli tosi kivaa jälleen viettää näin mukava lauantai ihanalla porukalla, siitä suuret kiitokset kuuluu Siirille ja Veljekset Wahlstenille! 



2 kommenttia