sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tallipäivävideo ja satuloiden sovitusta

Pitkästä aikaa seuraavat pari päivää saan vaan olla ja viettää vapaapäiviä ihan rauhassa. Aion käydä tallilla, salilla, lenkkeillä ja olla vaan. Huomiseksi oli luvattu taas kamalat pakkaset joten tammat saavat liikkua kevyesti maastossa ja pellolla hangessa, mutta tiistaina suunnataan sitten maneesiin treenaamaan kunnolla. Sunnuntaina mennään sitten näillä näkymin Suonenjoen koulukisoihin mikäli tää pakkanen vähän laskee.

Viikonloppu hurahti tosi nopeasti. Perjantaina talleilin ihan kaikessa rauhassa ja kuvailin pienen tallivideonkin pitkästä aikaa. Kävin Laran kanssa puolen tunnin maastoköpöttelyn ilman satulaa pellolla ja metsässä ja Wiivi liikkui kevyesti kentällä jumppaillen pitkässä ja pyöreässä muodossa. Molemmat toimivat tosi kivasti ja olivat oikein hyväntuulisia pakkasesta huolimatta. Mun tallipäivä jatkui vielä Kimmolla Mikin ratsastuksella, mutta sieltä ei enää tullut otettua videoita.

! EDIT : Nyt pitäis videonkin näkyä !

 

Mikin kanssa kevenneltiin maneesissa puolisen tunnin hölökät ja laukkailtiin hieman molempiin suuntiin. Ruuna tuntui paremmalta kuin edeltävänä päivänä ja teki tosi mielellään töitä. Kylmän ilman vuoksi käveltiin paljon ja tehtiin töitä vähän "puoli teholla" ja  vaan ihan jumppailumielessä.

Eilen käytiinkin taas Kimmolla sovittelemassa satuloita.. Jälleen syvä huokaus. Estesatula onneksi todettiin hyväksi ja sopivaksi ja kahta koulupenkkiä testattiin myös. Toinen on Supremen ja toinen Kiefferin koulupenkki ja molemmat yhtä sopivia. Supreme vaan vaatii täysin uuden toppauksen mutta Kieffer on huomattavasti kalliimpi. Sain mettimisaikaa tiistaille, joten huomenna sitten isken molemmat satulat vuorotellen selkään ja testaan kumpi on mun takamukselle sopivampi.


Tänään Lara sai viettää ihan täysin vapaapäivää itseasiassa ekan kerran koko vuonna. Wiivin kanssa lähdettiin Elinan ja Venlan mukaan maastoilemaan ja heitettiin sellainen mukava vajaan 10km lenkki rapiassa pakkasessa. Käveltiin suurimmaksi osaksi mutta laukkailtiin ja ravailtiin myös jonkin verran ja hepat oli kyllä hurjan pirteitä. Wiivi käyttäytyi ihan älyttömän hienosti, ei pelännyt yhtään autoja eikä siltoja vaan otti kaikki uudet jutut tosi lunkisti! Ihana heppa<3

6 kommenttia

  1. iik, jäikö video liittämättä vai miksei se näy? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ilmeisesti teknisiä ongelmia.. pitääpä korjata pian! Hyvä kun sanoit :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on kyllä sievä sillon kun ei mökötä :')

      Poista
  3. Montako hevosta tuohon "teidän" talliin mahtuu yhteensä?

    VastaaPoista