torstai 19. helmikuuta 2015

Kentällä työskentelyä

Eilisen valitusvirret kuultiin ja sainkin jo heti tänään uutta ja tuoretta kuvamateriaalia! Laura nimittäin asettui vapaaehtoiseksi ja sovittiinkin jo heti tälle aamulle treffit tallille. Sain laitettua Kallen valmiiksi juuri sopivasti kun Laura tuli ja päästiinkin heti alottamaan kentällä.


Jatkettiin ponin kanssa samalla linjalla kuin eilen maneesilla ja alkuun K tuntui taas inhottavan tahmealta. Laukkaamisen jälkeen parani ja heppa alkoi liikkumaan itse eteenpäin ja ratsastaminen helpottui huomattavasti. Muistin jopa pitää jalan rauhassa ja jätin kokoaikaisen pohkeella paukuttamisen pois. 


Keskityttiin lähinnä tekemään siirtymisiä ja mä koitin parhaani mukaan tehdä siellä selässä mahdollisimma vähän. Kallen vertyessä kunnolla se tuntuikin tosi kivalta ja mä pääsin edes vähän keskittymään omaan ratsastukseen ja Elinalta saatuihin edellispäivän neuvoihin. 


Laukassa keskityttiin nostoihin. Kentän pohja ei oo mitenkään kehuttavassa kunnossa, joten mitään voltteja / ympyröitä en uskalla siinä tehdä. Uralla pääsin sitten laukkailemaan jonkun verran nostojen lisäksi ja laukka oli erityisen hyvää tänään. Eilinen selvästi siis auttoi! Nostoissa vasen on ehdottomasti Kallelle helpompi, se pysyy hyvin tuntumalla läpi noston ja jatkaa kivassa laukassa. Oikeaan kierrokseen onkin ollut aina vähän vaikeampaa. K nousee lähes joka kerta tuntumalta ja ottaa pari ekaa laukka askelta "väärinpäin" ennenkuin tulee taas pohkeen ja ohjan väliin. 




Laura osasikin antaa hyvän vinkin millä saatiin oikealleki nostot paremmiksi, nimittäin oikea ajoitus. Mun pitää keskittyä jatkossa siihen, että annan laukannostoavut juuri oikealla hetkellä kun ulkotakajalka nousee maasta ja kun sain Lauran avustuksella oikealla hetkellä avut annettua, laukka nousi monta kertaa tosi kivasti ja siististi! Noinkin pienestä jutusta oli tällä kertaa kiinni, nyt onkin taas ensi kerralla paljon helpompi treenata nostoja taas paremmiksi. 

Heh, on muuten ihan sattumaa, että kaikki kuvat yhtä lukuunottamatta jotka tähän postaukseen valitsin on samasta suunnasta, ja siitä meille vaikeammasta..


Lopuksi ravailtiin hetki ja K oli kyllä mukavantuntuinen. Vaikka treeni oli ollut suht lyhyt, niin sitäkin tehokkaampi. Tehtiin oikeastaan koko ajan töitä pieniä välikävelyitä lukuunottamatta ja lämpimästä kelistä johtuen poni oli aika hyvin hikoillut. Laura pääsikin ekaa kertaa ponin kyytiin ja sai ravailla sillä loppuravit. Kallea taas vähän jännitti uusi kuski ja se liikkui aika tahmeasti, mutta parani koko ajan. Kiitokset Lauralle kuvaamisesta, neuvoista ja kivasta päivästä!! :)


Ootte toivonut jonkun verran sileevideoita ja tänään Laura ottikin minuutin mittaisen pätkän. Ei oo ehkä sitä parhainta antia, mutta näättepähän edes jotain missä mennään :) Tästä linkistä pääsee kattomaan, en jaksanut nyt upottaa erikseen.

En edelleenkään oo kauhean tyytyväinen omaan ratsastukseeni, mutta pitää olla onnellinen että heppa on niin kiva ja kiltti, ettei vedä hernettä nenään mun virheistä. Tarvitaan paljon treeniä ja muiden ihmisten neuvoja ja helppiä, että saadaan menostamme tasaista, rentoa ja helppoa. Mutta siinähän tän harrastuksen hienous piileekin, koskaan ei voi osata liikaa ja treenattavaa riittää. 

Nyt me valmistellaankin vielä ens viikko ekoja koulukisoja varten ja sitten ponski saa jäädä hetkeksi lomailemaan ja otetaan siihen väliin parin viikon kevyempi pätkä vietellen vapaapäiviä ja maastoilua. Ollaan taas treenattu aika kovasti, joten oon huomannut ponin olevan vähän huilin tarpeessa. Nyt vaan toivotaan että kisat sujuvat hyvin alta pois ja päästään vähän pitämään aivolomaa treeneistä! :)


5 kommenttia

  1. Näin youtubessa videota, kun ratsastat Dandyllä(?) Leko-tallilla. Vuokrasitko hevosta? Löytyy blogistasi jostain tietoa tuosta hevosesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino liikutteli Dandyä mielestäni jokin aika sitten. Jos nyt en ihan väärässä ole. Hyvä postaus ja hyvin teillä me kisat menee.

      Poista
    2. Liikutin Dandyä pari kertaa viikossa kun se vielä asusteli täällä :) Kirjota hakuun Dandy niin löytyy postauksia!

      Kiitos Marika!

      Poista
  2. Upee Kalle taas jälleen kerran :3!

    VastaaPoista