maanantai 9. helmikuuta 2015

Irtohypytystä!

Eilen Kimmolla järjestettiin taas irtohypytyspäivä, kuten oli tammikuussakin. Tietenkin halusin Kallen taas mukaan, joten eilen oli ponin aika vaille kaksi päästä hyppäilemään. Viime estevalmennuksessa sattuneen vesimattoepisodin takia oltiin jo sovittu, että laitetaan vesimatto kujaan ja katsotaan miten poni siihen suhtautuu.


Alkuverkat otettiin matkalla tallilta maneesille ja maneesissa poni sai ensin mennä kujan pari kertaa puomeina itsekseen ja sitten laitettiinkin jo matto mukaan juttuun. Käytiin ensin tutkimassa se yhdessä ja kun se huomasi ettei se ookkaan niin kauhean vaarallinen, laitettiin matto kujan päähän vikan esteen alle ja alotettiin hyppäämään kunnolla. 


Kuten arvata saattaa, matto oli jännittävä ja vauhtia riitti. Poni ei kuitenkaan kieltänyt kuin kerran johtuen hitaasta vauhdista, joka oli oikein hyvä! Muuten K teki kujassa oikein kivasti, mutta Kimmokin sanoi että jännityksestä johtuen vikalla esteellä hyppy kärsii jonkun verran - luonnollisesti. Olin kyllä hyvin onnellinen kun kiellot jäivät vaan yhteen ja matosta huolimatta ponilla riitti virtaa ja intoa!! :)


Lopuksi poni alkoi jo tottua mattoon sen verran, että estettä päästiin nostamaan hiukan ja hypyt olivat ihan hyviä. Kun jännitys ei ollut enää niin suurta, ei hyppy enää ollut niin huono ja K näytti oikein kivalta ja tyytyväiseltä. Ei otettu tällä kertaa kauheasti hyppyjä, kun olikin vaan tarkotus saada heppaa vähän rennomaksi vedellä eikä niinkään nostaa korkeutta. Hyvään hyppyyn päästiinkin lopettamaan ja Kalle oli taas ihanan tyytyväisen oloinen!



Seuraava irtohypytyspäivä on näillä näkymin tulossa maaliskuun loppupuolella ja sitä ennen meillä onkin kahdet kisat tulossa! Tän viikon lauantaina avataan tän vuoden kisakausi hyppäämällä harjotuskisoissa kaksi pikkuluokkaa ja helmikuun vikana päivänä käydään pyörähtämässä valkosten aitojen sisäpuolella!

8 kommenttia

  1. Voi miten suloinen Kalle onkaan! Korvat tötteröllä koko ajan :3 rehellisesti hyppäsi vaikka selvästi jännitti kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Se oli niin innoissaan että korvat oli kuin liimattuna hörölle ja häntä melkein hipo maneesin kattoo.. :)

      Poista
  2. ihana Kalle, rohkeesti tosiaan hyppäsi vaikka vesimatto selkeesti jännittikin :) tsempit teille kisakauden alkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on kyllä hassu! Joo mäkin ihan yllätyin miten hyvin se sit kuitenkin meni vaikka niinkin pelottava asia siellä kujan päässä odotti. Kiitos paljon! :)

      Poista
  3. Kallen hyppytyyli näyttää mun mielestä paljon paremmalta mitä ennen! :D Kiva postaus ja Kalle taas sulosena :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa! :D se kyllä paranee aina noissa irtohypytyksissä niin on varmaan niistä ollut siit hyötyä! Ja kiitoksia, kiva kun tykkäsit ja söpöily on ponin lempipuuhaa :3

      Poista
  4. Ihana!:D hienosti pomppaa täpinöissään :)

    VastaaPoista