torstai 17. heinäkuuta 2014

Erikoisesteitä

Eilen mainitsinkin ohimennen, että tänään vietettäisiin hyppypäivää. Viime viikolla hypättiin tiistaina Elinan pitäessä meille treenejä ja tälle viikolle olin kaavaillut vähän erikoisesteiden hyppäämistä. Halusin lisäksi kokeilla noita muovipessoaita esteillä ja kun saatiin vielä Roosakin mukaan tallille, oli täydellisen hyppytreenin ainekset kasassa!


Roosa kävelytteli Kallea sen aikaa alkukäynneiksi, että sain itse raahattua esteet kentälle. Laitoin yhteensä neljä estettä tosi helppoihin paikkoihin; pitkille sivuille yhdet - toinen aurinkoportti (jota ei oltukaan koskaan vielä hypätty) ja toinen vähän erikoisemmilla tolpilla oleva trippeli sekä päätyyn kavaletti ja kentän keskelle pysty. Trippeli ja pysty olivat ihan miniminikokoisia ja alkuverkkojen jälkeen alettiinkin ottamaan hyppyjä tuolle pystylle, joka oli siis ihan alkuun kavalettina myöskin.


Tultiin kavalettia molemmista suunnista sekä ravissa että laukassa ja heti alusta asti Kalle tuntui jopa ihan kummallisen hyvältä suustaan. Se tuli heti kiinni kun pidätin ja oli koko ajan tosi ihanan pehmeästi tuntumalla. Se taitaa aika paljon tykätä noista kuolaimista, mikä on kyllä ihana juttu! Saatiin tasaisen hyviä lähestymisiä molemmista kierroksista, paitsi muutaman kerran jäätiin vähän kauas vasemmalta tullessa, kun vauhti hidastui kaarteessa liian paljon ja paikka jäi turhan kauas. Onneksi Kallesta on tullut niin ihanan kultainen ja kiltti hyppääjä, että antaa tosi hyvin mun pikkumokat anteeksi ja suostuu hyppäämään vähän kauempaa - oli kuski mukana tai sitten ei..


Pian Roosa nosti esteen pystyksi ja jatkettiin vähän erilaista tehtävää. Tein pystylle molemmista suunnista lähestymisiä erikokoisilla reiteillä joka kerta vähän tietä muuttaen. Välillä jatkoin esteen jälkeen toiseen suuntaan vaihtaen laukan ja sitten saatoin taas jatkaa samaa suuntaa pari kertaa peräkkäin. Sain Kallen tosi kivasti rennoksi ja kuulolle, kun sen piti koko ajan keskittyä minne mennään seuraavaksi, mitä laukkaa ja millaisessa temmossa. Tehtiin myös muutama lähestyminen päätykavaletin kautta tuohon pystylle vaihtaen suuntaa, mikä onnistui myös odotettua paljon paremmin. 


Näiden jälkeen käveltiin lyhyet välikäynnit ennenkuin siirryttiin jännittävän aurinkoportin pariin. Portti on itsessään jo vajaan metrin kokoinen ja kun lisättiin puomi päälle saatiin jo ihan kelpokokoinen este Kallelle. Roosa oli ekat pari ylitystä tsemppaamassa esteen vieressä että päästiin yli ja heppahan hyppäsi ekan kyselykerran jälkeen portin jo ihan muitta mutkitta! On se vaan niiiin kiva, kun tuommosista uusista jutuista ei vedä hernettä nokkaan. Muutaman kerran tultiin porttia molemmista suunnista, ennen kun siirryttiin viimesen esteen kimppuun.


Tein ekalla kerralla tien trippelille (joka oli alkuun vaan okserina) niin, että hyppäsin portin oikeassa kierroksessa, vaihdoin pystyllä laukan ja okseri hypättiin vasemmassa laukassa. Videolla näkyykin tuo eka ylitys kys. esteelle ja kuten huomaatte ei Kalle reagoinut mitenkään vaikka vastassa olikin vähän erilaisempi este. Koska huomattiin homman olevan ihan helppoo, Roosa nosti okseriin vielä yhden puomin ja saatiin noin 90cm korkuinen pikkutrippeli aikaan. Tässä vaiheessa ruuna alkoi olla jo ihan hieman väsynyt ja kerran unohtikin hypätä terävästi jolloin puomit lähti mukaan. Muuten tikut kestivät hyvin paikoillaan ja pariin onnistuneeseen hyppyyn oli lostava lopettaa viikon hyppytreenit. 





Lopuksi menin vielä loppuverkkoja laukassa ja ravissa hakien isoa, rentoa liikettä. Laukassa poni tuntui jo tosi väsyneeltä, mutta ravissa saatiin muutamia oikein kivoja ja letkeitä pätkiä. Roosa käveli sitten loppukävelyt mun siivoillessa esteet pois kentältä. 


Kalle pääsi vielä suihkun kautta ulos tarhailemaan, kun sää oli kerrankin ihan siedettävä eikä ollut mikään läätöhelle. Kävin kameran kanssa hetken aikaa chillailemassa Kallen tarhassa ja oli ihan pakko napsia muutamat kuvaset ylisöpöstä poniinista. 



11 kommenttia

  1. Kiva postaus ja super hyvin meette!:) ihanat varsinkin noi kaks viimesintä kuvaa :D <3

    VastaaPoista
  2. Oon kuullu, että valittelet monesti istunnasta hypätessä. Kannattais kokeilla sitoa jalustimet paalinarulla satulavyöhön kiinni, koska sulla oikeastaan poikkeuksetta hypyssä menee jalat taakse. Se auttaa samalla moniin muihin ongelmiin, sillä jalan paikka hypyssä on yksi tärkein edellytys hyvään istuntaan. Kannattaa ainakin kokeilla, vaikka Kalle ei taida niin herkkä ollakaan että seilailevasta jalasta itseensä ottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin varaa sanoa liian taakse menevästä jalasta esteillä! :DD kato vähän kuinka takana itelläs on jalat aina kun hyppäät, et sä ole mikään este-expertti!

      Poista
    2. Ei se paalinaru idea ollut huono ehdotus, tiedän montakin, joilla istunta on parantunut huimasti sen avulla :) edelliseen anoon viitaten, eiköhän Laura itse tiedosta juttunsa ratsastaessa - ja korjaa md. ongelmakohdat.

      Poista
    3. Laura; Jep, tiiän että mulla on paljon istuntavirheitä, mutta toi mun sukeltaminen tuolla esteellä on tällä hetkellä korjattavana ihan ekana ja sitten voin alkaa miettii noita jalkoja. Ja kuten sanoit, ei Kalle siitä ota itseensä niin en näe sitä niin vakavaksi jutuksi :) Noita paalinaruja mä en pidä kauhean turvallisena juttuna, joten en niihin osaa ottaa kantaa mitenkään.

      Poista
  3. Olis Aino mukavaa jos et julkaise toisia haukkuvia kommentteja kun et hyväksy myöskään sinua haukkuvia :)

    VastaaPoista
  4. teijän menoo on aina niin ilo kattoo ku kehitytte kokoajan :')! onko kalle niin kiltti miltä se näyttää, vai onko silläki joskus sellasia päiviä et perä saattaa lentää tai tulee jotain ihme hyppyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos! :)

      Hahah, on Kalle oikeestaan aika kiltti, mutta kyllä silläkin on harvoin noita huonompiakin päiviä kun se ei jaksa keskittyä ja meinaa riekkua koko ajan. Onneksi ei kauhean usein, mutta kyllä se ne temput osaa... :D

      Poista
  5. Mä en kyllä videolla huomannut tuota Lauran sanomaa, että muka poikkeuksetta sun jalkasi menisi taakse. Ensin oli sun hepan hyppytyyli oli outo, ja nyt sun jalat.
    Mut hei, ootte hieno pari ja tein meno näyttää hyvältä. Oon niin kateellinen sun ratsastustaidoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne jonkun verran menee taaksepäin hypyissä, mutta siihen on syynsä ja ne kyllä ajan mittaan korjautuu.. :)

      Ja kiitos! Ihana kuulla :) Ja hah, ei mun taidoissa vielä oo kadehtittavaa kun mähän vasta opettelen :)

      Poista