maanantai 14. lokakuuta 2013

Pikaiset kuulumiset

Onpas kauan aikaa kun olen kuulumisia kirjotellut! Siihen on jopa syykin, nimittäin materiaalin pula ja ilman kuvia en tykkää oikein kirjoittaa mitään. Tätäkin nyt kirjoitan ja pohdin mitä ihmeen matskua mä laitan tänne tekstin sekaan, ehkä tässä vielä keksin.. Mutta sitten asiaan, nyt mun pitäs olla jo nukkumassa (ja sen piikkiin laitetaankin erittäin sekava ja sotkuinen postaus, menkööt tämän kerran), mutta sormet oikein syyhyää päästä kirjottamaan! Ihan muutamalla lauseella viikonlopun (ja lomanalkajaisten!) kuulumisia.



Torstaina karattiin siis kauan odotetulle syyslomalle kun perjantain tunnit oli peruttu. Vipillä oli keskiviikkona vapaa, joten mentiin aika kevyesti sileetä kentällä. Vauhtia tuntui riittävän tosi paljon, enemmän intoa kuin älyä.. Saatiin käynnissä ihan jees pätkiä ja ravikin oli jo suht puhdasta! Hieno pojuu!

Perjantai olikin tosi vilkas päivä. Aamu tosin alkoi iiihanan rauhallisesti, kun Elina toi Unton mulle hoitoon. Nukuttiin makeasti mä sohvalla ja Unto iskän tuolissa ja kun viimein kampesin ylös, puin päälle ja käytiin ulkoilemassa. Ihana aamu! Päivä piti sisällään hurjat määrät heppailua, kun ensin oli Vipin vuoro. Ei tehty mitään kummempaa, pyörittiin vaan kentällä ja menin vähän kavaletteja. Käynnissä Vippi ei meinannut millään rentoutua, vaan oli tosi jäykän oloinen. Pariin hyvään pätkään oli hyvä lopettaa, ja loppukäynnit taas maastoissa.


Myöhemmin lupauduin lähtemään Emmin ja Lauran kanssa auttelemaan Lauran yp-hepan irtohypytyksessä. Oli kiva sää, vaikka aivan järkyttävän kylmää ja saatiin rakennettua Hertalle tosi hieno este. Hypytyksen jälkeen Laura työnsi mut käymään siellä selässä ja menin kyllä kieltämättä aivan sanattomaksi.. :D Hertta oli ihan mielenkiintoisen tuntuinen, ihan huisin pieni mutta ihan kiva. Varmasti tulee oikein kiva peli kokemuksen ja iän myötä. Oli kyllä kieltämättä iso olo tuolla selässä... Mutta hyvin jaksoi poni mut kantaa n. 10 minuutin ajan :)

Hetkittäin se meni pätkiä ihan jo oikeinpäinkin! :) 
Illalla mulla oli vielä Dandyn ratsastus ja sain Emmin mukaan kuvaamaan. Koko ratsastus olikin kyllä ihan yhtä hakemista, kun ei millään meinannut onnistua. Dandy oli ilmeisesti ollut vapaalla edellispäivän ja tuntui alkuu tosi jäykältä ja virtaa piisasi aivan älyttömästi. Jossain vaiheessa koin parhaaksi vähän päästellä höyryjä ja otettiinkin reipasta laukkaa vaan maneesia ympäri muutama kierros - ja johan alkoi sujua! 


Taas D painui hieman alas, mutta annoin sen painua. En viitsinyt enää alkaa sitä korjailemaan, kun se muuten liikkui rennosti ja hyvin avuilla joten laukkailin hetken ympyröillä ja ravailin kunnolla eteen alas. Sitten ponny pääsi talliin iltaruokien ääreen ja mekin jo pitkän tallipäivän jälkeen kotiin. Kiitos Emmille kuvista ja seurasta, oli kivaa! 


Illaksi lähdettiin parin kaverin kanssa autolla baariin kattomaan Jontte Valosaarta ja saatiin paikat ihan eturivistä keskeltä! Oli mahtava ilta, mahtavat fiilikset ja keikan jälkeen vielä nimmarien & yhteiskuvien jako. Oli ihanaa viettää hauska ilta kavereitten kanssa ja nähdä paria vanhempaakin kamua. Huisin hauska ilta, näitä lisää kiitos!


Lauantai alkoikin taas talleilulla ja sillon Vippi oli taas vapaalla. Oli nimittäin eksoottinen päivä, en muista millon viimeks oon ollut kokonaisen päivän ratsastamatta yhden yhtä hevosta! Tallihommien jälkeen nappasin ponin tarhasta ja mentiin kentälle tekemään maastakäsin juttuja. Tehtiin parit pysähdykset, peruutukset, puomien ylitykset ja raviin siirtymiset. Vippi oli tosi hyvin kuulolla koko ajan ja sen kanssa oli hauska tehä kaikkea! Mites te lukijat, teettekö te jotain maastakäsittelyä hevostenne kanssa? Minkälaisia? Olisi kiva kuulla jotain vinkkejä, mitä kannattaa touhuta! :)


Sitten oli vuorossa koko viikon odotetuin ilta - nimittäin Robinin keikka Kuopiossa!! Lähdettiin Roosan kanssa ajelemaan iltapäivästä kohti Kuopiota ja mitä meitä siellä on vastassa - pitkät jonot pikkutyttöjä vanhempineen ja jotkut hullut olivat yöpyneet siellä oottamassa keikkaa?!?!?! Wtf, oikeesti :D No ei siinä, jonotettiin about 30-40 minuuttia siinä pakkasessa, ennen kun päästiin ihanaan lämpimään sisätilaan. Saatiin aika hyvät paikatkin (hehe, joskus on kivaa olla pitkä)..

Keikka itsessään oli ihana! Ensin oli vähän fiilis että ööö, mitä me tehään täällä, mutta kun Robbari hyppäs lavalle oltiin ihan liekeissä Rosbyn kanssa! Whoaaaaa ihanaihana Robin <3 En vaan tajuu miten ton ikänen jätkä voi vetää noin hyvin, oikeasti. 


Tänään sitten oli Kimmon kisat, joita olin kattomassa aamusta ja sitten loppupäivästä Winskin kanssa pyörimässä. Kiva päivä, hieno Winski ja hieno ilma! Kisojen jälkeen mentiin Jennin, Jennin pikkusiskon sekä Vipin omistajan kanssa tallille liikuttelemaan ukkeli. Kamat niskaan ja kentälle. Vippi oli iha ookoo, ravi löytyi hyvin ja laukkakin pyöri. Ootan innolla että päästään ihan kunnon treeniin, kouluvalmennuksiin ja kaikkeen! Jännittävää, mutta hiljaa hyvä tulee. Meillä ei oo mikään kiire.

Kotiin tultuani nukuin kevyet kahden tunnin päikkärit ja huomenna sit jaksaa reissata. Aamulla mennään aamutalliin ja ratsastan ponyn samalla, tallilta lennossa toiselle tallille jonkun hullun päähänpiston seurauksena ratsastamaan lv:llä..? ja sitten talleiluiden jälkeen nokka kohti Helsinkiä - pitkästä aikaa! Lähdetään Roosan ja parin lukiokaverin kanssa risteilylle Tallinnaan ja tullaan keskiviikkona pois. Jenni lupautui huolehtimaan Viipottajasta tiistaina ja keskiviikkona pääsenkin jo itse tallille. Loppuviikoksi on kaikkea kivaa suunnitelmissa, mutta niistä myöhemmin.. ;)


Nyt mä painun nukkumaan. Pari sanaa ulkoasusta ja blogin sisällöstä vielä; ulkoasun pyrin muokkaamaan loppuviikosta ja samalla päivittelen esittelysivut. Oisko teidän mielestä parempi laittaa kaikki hepat samalle sivulle vai Vippi ihan omalleen? Nyt saa antaa ideoita, niitä kaivataan! Hauskaa syyslomaa kaikille onnellisille joilla se on nyt, nautitaan täysillä!

13 kommenttia

  1. megapäheitä kuvia oon ottanu susta ja dandystä oon aika ylpee itestäni....

    VastaaPoista
  2. ihana vippi <3 vooooieiii, määki oisin halunu Robsun keikalle :( oon kuunnellu sen uusinta levyä joka päivä koko päivän ja on se vaan niin mahtava <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepp, Viipero on ihaaana :) Hahah, oli kyllä ihan huikee keikka!

      Poista
  3. Tee Vipille oma sivu ! Muut voi sit laittaa samalle, mutta näin ainaki kävis selväks et Vippi on niinku sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin mäkin aattelin niin ois varmaa selkein :)

      Poista
  4. joo mäki teen maastakäsin juttuja aika paljon :) just peruutusta, väistätystä, pysähdyksiä, puomeja ja pieniä kavaletteja ja lopuks päästän irtona hölkkäilemään mutta se menee aina siihen että joko heppa seuraa mua kun hai laivaa tai lähtee omille matkoilleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti noista vinkeistä, pitääkin kokeilla heti seuraavalla kerralla! :)

      Poista
  5. Vippi omalle sivullensa, ansaitsee sen;) Ja ulkoasu syksyiseksi, mutta ei liian koska kohtahan tuo lumikin jo tulee!

    Tosi kiva postaus, mutta jäi kyllä kokonaan auki, että menitkö itse vinskillä kisoissa ja mitä touhuilitte kun Vipin omistajakin oli mukana.

    Pidä hauskaa laivalla:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eiköhän se oman sivunsa saa :) Ja kiitti, olii hauska reissu!!

      Niin, ja Vipin omistaja oli kattomassa Vippiä + toi muutamia kamoja mitä ei muistettu ottaa viime kerralla. Ja Elina meni Winskillä, sori hieman epäselvä kertominen!

      Poista
  6. Vipille oma sivu ja muille hevosille yhteinen sivu. On tuo Vipi vaan niin komea suokki ^^ Innolla seurataan teidän kehitystä :)

    VastaaPoista
  7. Vippi on ihana suokki <3 Ja tää oli tosi kiva postaus :) käythn tsekkaa munki blogin
    www.maranhevostelua.blogspot.fi

    VastaaPoista