torstai 3. lokakuuta 2013

Erikoispostaus: Miten muokkaan kuviani?

Mulla ois muutakin kirjoitettavaa, mutta kun nyt pitkän etsimisen jälkeen löysin nämä kuvat niin ajattelin toteuttaa viimein tän postauksen! Aiheena siis mun kuvanmuokkaus, eli miten muokkaan kaikki kuvat ennen kun julkasen niitä Facebookissa, täällä blogissa tmv. En siis ikinä julkaise mitään kuvia muokkaamatta, parantelen yleensä kaikkia jälkikäteen. Tähän postaukseen valitsin samalta päivältä itse kuvaamiani kuvia ja tein niihin vaan sellaisia perusmuokkailuja, joita yleensä kuvia muokatessa käytän ja joita pystyy oikeastaan millä tahansa kuvanmuokkausohjelmalla tekemään.

Perusideanahan valokuvauksessa olisi saada jo kuvaushetkellä sellainen kuva, ettei sitä tarvitse jälikäteen paljon muokkailla. Kuitenkin mun kameralla mua kuvaavat kaverini eivät ole siis mitään ammattivalokuvaajia joten heiltä en vaadikaan mitään muuta kuin sen, että näytään hevosen kanssa molemmat kuvassa (mielellään..). Loput hoidan yleensä sitten jälikäteen koneella, ettei kuvaajalle käy liian hankalaksi alkaa räpeltämään asetusten kanssa - varsinkin jos ei valokuvaus itsessään kovin paljoa kiinnosta tai tunne asetuksia saatika kameraa yleensäkään.

Anyway, mennääs asiaan. Oltiin Lauran kanssa tässä kesäloman loppupuolella Vurrilla siistimässä Lauran kisaponia kisakuntoon ja nappailin silloin muutamia kuvia hevosista laitumella. Heppamalleina siis toimivat risteytysponitamma Mona, puoliveriruuna Bingo, puoliveriruuna Paavo sekä nyt jo taivaslaitumilla laukkaileva risteytysponitamma Wilma. Postauksen kuvat olen muokannut Picasa 3 -nimisellä ohjelmalla, joka on ehkä maailman helppokäyttöisin ohjelma. Se on suomenkielinen ja sen saa ladattua tosi helposti ja ilmaiseksi netistä. Picasaa käytän aina muokatessani kuvia, kun se on niin monipuolinen, helppo ja nopea. Jos kuvaa tarvitsee säätää vielä enemmän, teen muut muutokset yleensä Gimpillä.


Kuva 1.

Tässä kuvassa ei oo oikeestaan mitään kovin erikoista muokattavaa. Heppa näkyy kokonaan kuvassa ja sillä on kiva ilme. Kuitenkin sävyt on melko huonot ja väri haalea, sekä rajauksessa on parannettavaa.

Muokkaaminen:

1. Kuvanrajaus. Tätä kuvaa ei paljoa tarvinnut rajata, mutta halusin saada hieman taustaa pois.
2. Säätö. Säätö-työkalulla korostin hieman vaaleutta sekä lisäsin varjostusta. Lisäksi laitoin värilämpötilaa hitusen lämpimämmäksi ja tallensin kuvan. 

Ja kuvasta tuli siis tällainen:


Ja tässä vielä selkeä ero havaittavissa: oikeanpuoleisessa muokatussa kuvassa paljon kirkkaammat sävyt ja värit, poni näyttää luonnollisemman väriseltä eikä harmaalta sekä taustaa ei ole liikaa.



Kuva 2.

Tässä aika sama kuin ekassakin kuvassa, rajaus voisi olla lähempänä hevosia ja hepat saisivat olla keskellä kuvaa. Lisäksi värit ja sävyt on liian haaleat ja kuva on tosi harmaa. 

Muokkaaminen:

1. Kuvanrajaus. Muokkaaminen alkaa taas rajaamalla kuvaa lähemmäs ja rajaamalla saan hevoset suurinpiirtein keskelle kuvaa. 
2. Säätö. Säädin samallalailla kuin edellistä kuvaa, eli valoa lisää ja varjostusta hieman.
3. Värikylläisyys. Halusin korostaa hieman värejä tähän kuvaan ja lisäsin hieman värikylläisyyttä. Vähempikin olisi riittänyt, mutta huomaatte ainakin eron selkeämmin :)
4. Terävöinti. Kuva jäi hieman epätarkaksi, joten lisäsin ihan pikkuisen terävyyttä.

Ja lopputulos oli tämmönen:



Kuva 3. 

Tässä kuvassa eniten häiritsee toisen hevosen selkä ja sen lisäksi (kuten muissakin kuvissa) inhottavan haaleat sävyt.

Muokkaaminen: 

1. Kuvanrajaus. Ihan ekana tuo toinen heppa pois ja pian! Se vie ihan liikaa huomiota, kuten myös tuo kivi tuossa oikeassa reunassa. Vähän tuo nokkospuskakin häiritsee, mutta ei niin paljoa että viitsin sitä rajailla pois.
2. Säätö. Samaiset säädöt kuin aiempiinkin; valoa, varjoa sekä värilämpötilaa.
3. Hohto. Lisäsin lopuksi vielä tuollaisen pienen tehosteen nimeltään hohto. Se tuo kuvaan kivasti vähän lisää tunnelmaa ja sellaista tiettyä säväystä!

Ja tästä kuvasta muokkautui tämännäköinen:



Kuva 4. 

Hepalla tosi kiva ilme ja muutenkin kuva omaan silmään oikein kiva, mutta häiritsee ihan hirveästi nuo langat, jotka tulee hepan päälle! Lisäksi rajauksessa ja suoruudessa parannettavaa.

Muokkaaminen: 

1. Retusointi. Ihan ekana pakko saada nuo langat pois. Tähän yleensä saa kuluttaa jonkin verran aikaa että saa siistiä jälkeä, mutta kun langat on saatu hevosen päältä sekä taustasta pois, on kuva heti paljon miellyttävämmän näköinen.
2. Suoristaminen. Kuva on vähän vino, joten suoristin sitä himpun verran suoremmaksi.
3. Kuvanrajaus. Rajailin hieman lähemmäksi hevosta ja taustaa pois.
4. Säätö. Samat säädöt kuin aiemmin.

Ja tällainen kuva tuli sitten valmiina:


Suurin ero juurikin tuo langan poistaminen ja värien kirkkaammaksi laittaminen.


Tässäpä vähän mun mietteitä kuvanmuokkaamisesta. Ei siis vie kauaa aikaa, on todella helppoa ja pienillä muutoksilla saa aikaan jo paljon jälkeä. En toki pakota ketään muokkaamaan kuviaan, sehän on ihan oma mielipidekysymys, mutta minulle on tärkeää ettei kuvat näytä vain puolihutaisemalla laitetuilta eikä niiden eteen ole nähty vaivaa. Kuvanrajaus on ihan pikkujuttu ja se saa kuvan kuin kuvan näyttämään usein aivan erilaiselta! Kuvanrajauksessa kannattaa käyttää samoja mittasuhteita kaikkiin kuviin. On mielestäni tosi häiritsevää, jos on paljon kuvia allekkain ja kaikki ovat esimerkiksi erilevyisiä.

Mutta, tässäpä tämä tällä kertaa! Kuulumisia tulossa piakkoin, mutta kertokaas mitä mieltä tästä olette? Tykkäsittekö? :)

8 kommenttia

  1. Kiva postaus! :) Millon se Vippi tulee sulle?

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä tää oli kiva postaus, ja tuo muokkaaminen onnistuu sulta tosi hyvin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että mulla ainaki tulee ihana onnistumisen fiilis, jos saa hyviä kuvia ilman että niitä muokkaa. Itseä harmittaa, kun oikeastaan kaikkia kuvia muokataan nykyään, mutta eihän se minun asiani ole. On toki totta, ettei kannata heti kaverilta joka tulee kuvaamaan, niin heti hirveästi vaatia, mutta toivon kyllä, ettei kuvaustaito kokonaan mene muokkamisen ansiosta. (: En tarkoita tätä mitenkään pahalla, enkä osoita tätä erityisesti kellekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kommentoida tähän sen verran, kun itsekkin harrastan valokuvausta, että joskus kun olin oikealla valokuvauskurssilla, opettaja sanoi ettei mikään kuva ole nykykameroilla otettuna valmis sen ottovaiheessa. Aina täytyy kuvaa hiukan muokata, että siitä saa "oikean kuvan". Itse en kyllä tästä huolimatta aina jaksa kuviani muokata, koska ne on kuitenkin ihan tyydyttäviä muokkaamattominakin :D
      Tokihan tietysti joku rajaus on valokuvaajan itsensä valittavissa ja treenattavissa, mutta juuri tuollaisia värimaailmoja ja tarkennuksia meinaan :)

      Tosi nätisti osaat muokata kuvia, varsinkin Picasalla, jota olen itse yrittänyt opetella mutten vaan osaa.. XD Onneksi on tuo Photoshop.. :) Tosi kiva postaus ja oon niin kateellinen kun oot noin nätti ja näytät niin söpöltä kaikissa sun kuvissa (viitaten nyt muihin postauksiis)! :D

      Poista
    2. Kiitos kommentista! Oon ihan samaa mieltä tosta muokkaamisesta. Me taas koulussa ollaan opeteltu tota Photarin käyttöö, eikä meinaa sujua ei sitten millään.. Picasa on vaan niin helppo :D

      Ja haha, kiitos paljon! :D

      Poista
  3. Ihan kiva postaus, kun on kerrankin vähän erilanen! :) Osaat hyvin muokata kuvia! ;-)

    VastaaPoista