maanantai 18. helmikuuta 2013

Hieman kuulumisia

Nyt oikeasti aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Tämän postauksen kirjoittaminenkin on venynyt aivan liikaa, kun koskaan en saa aikaiseksi tulla kirjoittelemaan ihan ajatuksen kanssa. Sitten aina ärsyttää, kun en postannutkaan mitään vaikka olin jotain jo lupaillut. Tänään päätinkin alkaa kunnolla panostamaan postauksiin ja nyt alkuun ennen kaikkia kuulumisia haluaisinkin heittää teille kysymyksen: mitä parannettavaa sinä toivoisit blogissani?

Ja sitten ihan aiheeseen, eli mitä meillä on tapahtunut viikonlopun aikaan? Ei mitään järin kummallista, mutta kerronpa silti. Torstaina olikin ystävänpäivä, enkä sillon ehtinyt postaamaan vaikka tarkoitus olikin. Mentiin nimittäin Roosan kanssa suoraan koulusta maastoilemaan Sissi sekä Zippe ja juoksuttamaan Winski. Lähdettiinkin heti maastoon ja käytiin hyvin kevyt mutta suht pitkä lenkki. Maastosta selvittyämme siivoiltiin karsinat, laitettiin heinät & ruuat ja juoksuteltiin Winski kevyesti liinassa n. 15 minuuttia. W:llä ei nykyisin pidetäkään täysin vapaapäiviä, vaan saa vapareina hölkätä hetken liinassa ravissa ja käynnissä. Kun oltiin saatu hepat liikutettua ja hoidettua, suunnattiinkin kotiin.


Perjantaina olikin kauan odotettu päivä, kun päästiin vihdoin tanssahtelemaan ne ihanat wanhojen tanssit. Ihana prinsessapäivä vietettiinkin kokonaisuudessaan, mutta enpäs enempiä vielä paljastelekaan, vaan saatte kokonaisen postauksen koko päivästä heti kun saan kaikki kuvat :)


Lauantaina suunnattiin aamupäivällä Elinan kanssa tallille ja Elinan lähtiessä maneesille ratsastamaan Winskiä, jäin tallille tekemään loppuja tallihommista Unton kanssa. Siivosin Sissin & Winskin karsinat ja purutin molemmat kunnolla. Tallihommien jälkeen kävin hakemassa Sissin tarhasta, laitoin sille kamat päälle ja lähdettiin Unton kanssa maastoilemaan tohon lähimaastoihin. Hetken päästä Elinan tultua maneesilta, vaihdettiin niin, että Unto jäi talliin, Elina hyppäsi Sissin kyytiin ja itse kiipesin Zipen selkään. Lähdettiin käymään melko kevyt maastolenkki jonka jälkeen hoidettiin hepat ja lähdinkin käymään kotona syömässä.


Illemmalla kävin vielä Lauran kanssa ratsastamassa Oonan, joka oli aika inhottavalla tuulella. Se ei millään meinannut toimia kunnolla, vänkesi vaan vastaan ja oli hyvin nihkeä vasemmasta suupielestään. Koko ratsastuksesta ei alkuun näyttänyt tulevan yhtikäs mitään, mutta saatiin lopuksi onneksi muutama kiva pätkä, joihin oli hyvä lopettaa. Kuviakaan ei ole, kun oli jo niin pimeää, ettei edes otettu kameraa kentälle mukaan.

Sunnuntaina sitten lähdin aamulla kymmeneksi Kimmolle kattelemaan kisoja ja kuvailemaan. Ehdin kuvata koko päivänä ainoastaan 80cm luokan, kun töihin piti mennä klo 12. Pakko muuten hehkuttaa tähän väliin; sain vihdoin ja viimein elämäni ensimmäisen virallisen työpaikan! Olin ajatellut meneväni kisoihin takaisin töiden jälkeen, mutta en kuitenkaan ehtinyt ja niin jäi Elinan ja Winskin suoritukset näkemättä :( He kuitenkin saivat tuplanollat sekä 110cm että 120cm luokissa, vaikkakin jälkimmäisessä uusinnassa oli tullut 2 aikavirhepistettä. Mutta Elinan kertoman mukaan W oli ollut tavallinen possuitsensä; tehnyt loistavia hyppyjä mutta kyttäillyt esteiden välissä...

Hieman ehkä vanhaa materiaalia W:stä ja Elinasta...
Sunnuntaina illalla kävin vielä Sissin kanssa kiertämässä Kuvansin ympäri menevän pyörätien ja tein samaan syssyyn iltatallin ja putsailin vähän varusteita. Tänään en olekaan muuta tehnyt kuin käynyt koulussa ja ajattelin vielä illalla käväistä lenkkeilemässä. Halusin pitää tämän päivän näin vapaapäivänä, kun huomiseksi olisi Winskin ratsastus, keskiviikkona hyppykerta Oonalla, torstaina Sissin & Zipen maastoilu (jos saan jonkun kaverin mukaan niin käydään yhdessä), perjantaina mahdollisesti Oonan ratsastus, lauantaina varmaankin maastoilua Elinan kanssa ja sunnuntaina mennään maneesille Zipen kanssa ja pääsen ekaa kertaa hyppäämään sillä! :)


Postauksia siis luvassa melko paljon kun vielä väleihin usutan mm. pari haastepostausta, wanhojen tanssien oman postauksen sekä hevosesittelyt. Pakko muuten tähän loppuun vielä kiittää kaikkia ihania uusia sekä vanhoja lukijoita, kun jaksatte niin kivasti kommentoida ja painella noita nappeja! Olette ihania :)

16 kommenttia

  1. Jos vaan ehdit perjantaina niin tuu vaan mielellään ratsastamaan Oona sillonkin :)

    VastaaPoista
  2. Varmaan ootat jo innolla, että pääset hyppäämään Zipellä! Mä ainakin ootan innoissani miten teillä menee!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pakko myöntää että mielenkiinnolla odottelen :D

      Poista
  3. Löysin blogiisi pitkän tauon jälkeen! Olen nähnyt tämän joskus viime vuoden lopulla, mutta tyhmänä unohdin osoitteen..nyt sitten löysin ja totta kai piti heti liittyä lukijaksi etten vaan unohda enää toista kertaa :) enkä keksi vielä mitään parannettavaa:) paitsi että tykkään jos postauksia tulee paljon! Vaikka kerran päivässä:) mutta onhan se hankalaa koko ajan kirjotella blogiin :) tämä on hyvä näin!

    VastaaPoista
  4. Pakko udella, mistä paikasta sait töitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua sitä julkisesti täällä esitellä :)

      Poista
  5. Mukava katella ku jotakin onnistaa ja saa hoitaa hevosia nii paljon. Ja minäkin kyselen: Mistä sait töitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä kivaa kun ei oo tekemisen puute hevosasioissa :)

      Poista
  6. tosi ihana postaus oon lukenu aun blogia jo tooosi kauvan ja muuttuu parempaan päin koko ajan (: !

    VastaaPoista
  7. Moii :) Mun on ihan pakko kysyä, että pärjääkö maastossa reippaalla laukkalenkillä ilman toppahousuja ja takkia jos on nollakeli...? Sitä viimaa vain mietin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman toppahousuja pärjää kyllä, mutta normihousujen alla oon pitäny välihousuja. Ja toppatakki on kyllä ollu päällä ja hyvin oon pärjänny nollakelillä :)

      Poista