keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Zipen kanssa maneesilla

Vähän hassu tunne, kun tuntuu että voisin kirjoitella monen monta postausta vaikka joka päivä. Suunnitteilla onkin muutama erikoispostaus, sekä varmaan huomisen talleilustakin saatte jonkinnäköistä. Muutenkin nyt lähipäivinä on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Myös iloisia uutisia olen saanut, kun sain kuulla voittaneeni jostain Facebookin arvonnasta heppatarvikepaketin! Siitä sitten lisää, kunhan saapuu tänne perille asti.


Mutta asiaan. Tänään kävin Zipen kanssa aamusta heti maneesilla treenailemassa koulua. Tai en nyt tiedä voiko sitä edes treenaamiseksi sanoa, kun Zipen kanssa tuo touhuaminen on vielä hieman hakemista, ennen kun tutustutaan kunnolla. Ennen maneesireissua tein aamutallin, ja pääsin sitten heti lähtemään maneesille. Sain jopa kuvaajankin mukaan, kun Laura tuli maneesille suoraan kun olin ehtinyt jo hieman verkkailla. Sinnepäin siis lähtee kiitokset kaikista kuvista! Verkkailin Zipen rauhassa aika paljolti käynti-ravi siirtymisiä tehden. Z oli kivasti kuulolla, ja positiivisesti yllättäen mukavan reipas.


Ravissa en tehnyt sen kummempia, kuin suuria ympyröitä ja koitin ratsastaa hevosta rennommaksi. Välillä se koitti juosta apuja karkuun, kun taas välistä saatiin oikein kivojakin pätkiä. Hetkittäin Zippe kulki tosi kivassa, rennossa muodossa ja hetkessä oltiin lähtöpisteessä. Taivuttelinkin hevosta paljon ulospäin, jonka avulla sain sitä hieman enemmän myötäämään itsekin ja samalla koitin ratsastaa sitä silti aktiivisesti eteenpäin. Kun saatiin muutama oikein mallikelpoinen pätkä, käveltiin hetki välikäyntejä, jonka jälkeen jäin hetkeksi työskentelemään käynnissä. Käynnissä ei saatu ihan niin kivoja pätkiä, mutta aika tyytyväinen olin kuitenkin.


Päätin seuraavaksi kokeilla hieman laukkaa, joka osoittautui viime kerralla hieman hankalaksi. Hevonen siis laukkaa ihan hyvää laukkaa eteenpäin, mutta ongelma on siinä kun minä en kestä vauhdissa mukana. Koitin mennä ihan suosiolla enimmäkseen kevyessä istunnassa (mikä järin hyvin onnistuikin koulusatulalla) jolloin laukka ei tuntunut ihan niin kamalan suurelta. Hetken kuluttua sainkin jopa istuttua sinne satulaan, eikä se ollutkaan loppujen lopuksi niin kamalaa. Laukkojen jälkeen tein taas hetken hommia ravissa, ja huomasin väkisinkin sen olevan hyvin samantapaista kuin Laralla. Yhtä pehmeät, mukavat ja suuret raviaskeleet kuin Laralla, I like!


Lopuksi otin vielä muutaman pätkän laukkaa molempiin suuntiin pitkin ohjin, jonka jälkeen ravailin loppuravit eteenalas. On tosi kiva, että maneesi on suht lähellä, joten ei tarvitse jäädä maneesiin kävelemään loppukäyntejä, kun vaan heittää hevoselle jonkin loimen selkään ja kävelee loppukäynnit takaisin tallille. Maneesireissusta jäi oikein kiva mieli ja tämähän oli vasta toinen kerta kun pääsin Z:lla kunnolla ratsastamaan. Siihen nähden että vasta ollaan tutustumassa, olisi voinut paljon huonomminkin mennä. On se vaan niin hirmuisen hieno poju!


Tallilla hoitelin Zipen pois ja vein tarhaan syömään heiniä. Kotiin tullessa käytiin iskän kanssa ostamassa lihapiirakat ja kun sain omani syötyä, pitikin jo melkein heti lähteä kouluun. Äikän koe meni vähän niin ja näin, mutta ainakin se on tehty.. Huomenna Unto tuleekin hoitoon taas meille ja illalla käyn ratsastamassa Winskin <3 Teen myös iltatallin ja jotain tallihommia, mutta palaillaan huomenna! Loppuun vielä yksi lyhyt ravipätkä tältä päivältä, kone ei suostunut yhteistyöhön joten en saanut koostetta tehtyä..

12 kommenttia

  1. ää on kylllä niin ihanan näkönen ravi! Mä niin tykkään isoista hevosista, harmi etten oikeen sellasilla pääse menemään ku meillä on vaan näitä poneja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kyllä aivan supermukava! haha, mun taas välillä tekis niin mieli jonkun pikkuponin selkään pitkästä aikaa, mut ei taida tän kokosena enää onnistua :D

      Poista
  2. Vau! Zippe menee sulla aivan mahtavasti :) Voisitko tehdä joskus aamutalli videopostauksen, vai ootko jo tehnyt? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo tehnyt, mutta voisin joku kerta koittaa kuvailla :)

      Poista
  3. OHO ompa sillä oikeasti iso ravi! Mutta huomaa millon se vastustelee, kun tuo kieli työntyy ulos. Vai onko kipeä/jäykkä jommalta kummalta puolelta? Yleensähän juuri vastakkaiselta kuin missä kieli roikkuu. Mutta hienolta näyttää ja ei voi olla muuta kuin katellinen istunnallesi!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja on muuten ihana istua! Todennäköisesti tuo kielenulkoiluttaminen johtuu ihan vaan siitä, että on ottanut tavaksi. Ei siis tee mitenkään siitä riippuen vastusteleeko, kun välillä saatta roikotella vaikka ravailisi/laukkailisi pitkin ohjin :) Hah, en nyt tiedä onko siinä mitään kadehdittavaa :D

      Poista
  4. Oli kyllä tosi makeen näköistä!!!

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköistä ravia! :) Ja voi kun itsekin istuisi noin hyvin. Odottelen innolla erikoispostauksiasi.. Enkä valita siitäkään, jos postailisit monta kertaa päivässä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein ihana tuo ravi kyllä! Hah, on tossa munkin istunnassa liian paljon virheitä.. Mutta kiva että tykkäät :)

      Poista