lauantai 5. tammikuuta 2013

Oonalla ratsastelua & uusia varusteita

ÄH, onnistuin poistamaan yhden kivan anonyymin kommentin, pahoittelen! Ei siis ollut tarkoitus sitä poistaa vaan julkaista, mutta vahingossa painoin väärää nappia...

Mutta sitten kuulumisiin. Eilen käytiin Lauran kanssa iltapäivällä ratsastamassa Oona, ja tällä kertaa sain hoitaa ratsastuksen itse. Kun tamma oli varustettu, suunnattiin kentälle, jossa lyhyiden alkukäyntien jälkeen aloin ravailemaan. Oona oli alkuun tosi ärsyttävä ratsastaa, eikä halunnut ottaa mitään apuja vastaan. Kaahotti vaan pää pilvissä menemään vähät välittäen mitä koitin sille sanoa. Sain kokeilla vaikka mitä eri kikkoja, jotta saisin tamman edes hetkeksi rauhoittumaan ja liikkumaan oikeasti rauhallisesti. Kun en enää muuta keksinyt, otin käyntiin ja ratsastin käynnissä niin kauan, että Oona alkoi kuuntelemaan apujani ja tuntumaan pehmeämmältä. Kun käynti sujui ihan suhteellisen hyvin, tein samaa ravissa ja jonkin ajan kulutta saatiin ravissakin hyviä pätkiä!


Ennen lopettelua, tein muutaman käyntisiirtymisen. Käynti oli siirtymisen jälkeen oikein mukavan tuntuista, mutta raviin siirtyminen taas.. Ei onnistunut ollenkaan. Oona vaan syöksyi raviin ja taas oltiin lähtöpisteessä eikä auttanut muu kuin aloittaa alusta. Kun sain tammaa ratsastettua pohkeesta eteen, se pysyi tuntumalla eikä vastustellut, lopettelin sen kanssa siihen. Oona oli todella kiva ratsastaa, heti kun tuli sellainen väli, että sitä pystyi ratsastamaan kunnolla pohkeesta eteen, eikä tarvinnut ainoastaan jarruttaa. Ratsastuksista jäikin oikein kiva mieli ja tallitöiden jälkeen lähdettiin kotiin. Pahoittelut muuten todella huonolaatuisista kuvista, mutta oli jo ihan pilkkopimeää kun ratsastin, niin kuvistakaan ei sen kummoisempia voinut tullakkaan..


Tänään menin yhdeksäksi tallille ja laittelin Zipen kuntoon ja taluttelin sen maneesille. Talutin siksi, koska herra on keksinyt pahaksi tavakseen jumittaa aina tallinpihasta lähtiessä tiettyyn kohtaan ja sitä ei saa muuten eteenpäin kuin nousemalla alas selästä ja taluttamalla. Maneesille päästiin, jossa vaihdettiinkin niin, että Elina jäi treenaamaan Zipen kanssa ja minä kävelin Winskin kanssa tallille, jolla Elina oli jo siis ratsastanut. Tallilla hoitelin Winnien, hain Sissin ja lähdin käymään maastossa. Käytiin oikeastaan vaan kävelemässä ja meinasi ihan kylmä tulla, kun en osannut ollenkaan varautua noin kylmään ilmaan. Ratsastuksien jälkeen tehtiin tallihommat, hoidettiin hevoset ja sitten taas kotiin.


Oli tarkoitus että lähden vielä tänäänkin Lauran kanssa tallille, mutta vaihdettiinkin se huomiseen. Tähän loppuun voisin esitellä paketin, jonka voitin Facebookin jostain arvonnasta! Eli voitin sellaisen FULL-kokoisen hevostarvikepaketin, joka sisälsi huovan, pintelit sekä villaratsastusloimen. Paketin arvo on 140€ ja tulee kyllä tavarat tarpeeseen! Lopussa vielä kuva siitä huovasta, minkä ostin Kuopiosta lomalla.

Oon totaalisen rakastunut tuohon huopaan <3
Loimi on vähän vaaleampi kun tässä kuvassa, mutta kiva tämäkin.
Rakkausrakkaus....!

9 kommenttia

  1. ihana tuo mustan punainen huopa, loimi ja nuo pintelit!! rakastuin <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan värisiä huopia! Kiva postaus :) Oona näyttää menevän sulla tosi kivasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Oona on aika kiva kun sille päälle sattuu :)

      Poista
  3. Pirteän näköinen blogi ja ihana hevonen! Osaat kyllä ratsastaa :) Ja jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa mun blogi osotteesta aha-experience.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  4. Ensimmäinen kuva näkyy, mutta muut eivät ollenkaan.

    VastaaPoista
  5. äää kateellinen olen!:D

    VastaaPoista