perjantai 11. tammikuuta 2013

Hienoja heppoja!

Moi! Pahoittelut tähän alkuun kovasti pienestä hiljaisuudesta, en meinaa millään ehtiä istumaan tietokoneelle kirjoittaakseni blogiin, kun koko ajan pitäisi olla jonnekin menossa. Nyt kuitenkin oli pakko saada tämä postaus julkaistua!

Kävin siis maanantaina ratsastelemassa Winskin ja silloin tallihommia tehdessäni yksi tallilaisistamme kysyi olenko tulossa tiistaina tallille. Sanoin, että luultavasti tulen Lauran kanssa kun hän tulee ratsastamaan Peston. Sitten hän kysyi haluaisinko ratsastaa samalla hänen hevosensa ja lupauduin sitten liikuttamaan samalla hänen hevosensa kun Laura ratsasti Pestolla. Hevonenhan on ollut tallillla koko sen ajan mitä olen siellä käynyt, joten tuttu hevosena vaikken ennen ollutkaan selässä käynyt. Kyseessä siis 13-vuotias suomenhevostamma Hilutella. Korkeuttahan tällä hepalla löytyy sellainen vajaa 150 cm...


Tallille mentyämme Laura siivoili Peston karsinan ja samalla minä siivosin Sissin boksin sekä vein Winskille kottarillisen purua. Kun tallihommat oli valmiit, haettiin hevoset tarhasta ja laitettiin ne tallissa valmiiksi. Suunnattiin alkuun verkkailemaan maastoon ja oli muuten molemmat hepat ihan villeinä! Ravaamisesta ei meinannut tulla mitään, kun Pesto koitti koko ajan ohitella. Käveltiinkin sitten enemmän ja toisella ravipätkällä Pesto saikin mennä ekana, jolloin oli paljon rauhallisempi.

Alkumaastoilujen jälkeen mentiinkin kentälle tekemään sitten vähän enemmänkin hommia. Aloittelin ihan ravaamalla hetken reippaasti eteenpäin keventäen samalla ja suuntaa vaihdellen. Sitten jäätiin Lauran kanssa molemmat omiin päätyihimme ympyröille ja aloin siinä ratsastamaan H:ta ihan harjoitusravissa. Jouduin ratsastamaan hevosen aikalailla alitempoiseksi, jotta se rauhoittuisi ja alkaisi kuuntelemaan paremmin apuja. Ensin se koitti jonkin verran vänkäillä vastaan eikä olisi halunnut kuunnella pidätteitä ollenkaan, mutta vähän ajan taivuttelujen & temmonmuutosten jälkeen H alkoikin liikkumaan hieman rennommin ja rauhallisemmin. Otin sitten ravia hieman enemmän eteen, ja olin oikein yllättynyt miten hyvin tahti säilyi kun mentiin hieman isompaa ravia!

Hetken ympyrällä pyörittyäni, aloin tekemään vähän avoja ja väistöjä. Tein toisella pitkällä sivulla avotaivutusta ensin käynnissä ja toisella pitkällä sivulla väistätin hevosta uralta pois. Kun käynnissä sujui kivasti, tein avot ravissa ja väistöt käynnissä. Vaikeutin tehtävää sitten vielä niin, että ravasin koko tehtävän ajan ja Hilutella alkoi tuntumaan jo oikein mukavalta! Se rentoutui tosi kivasti, vaikkakin olisi halunnut kulkea todella lyhyellä kaulalla. Koitinkin ratsastuksen ajan keskittyä ratsastamaan sitä hieman pidempään muotoon ja väistöjen ja avojen myötä se jopa hetkittäin onnistuikin. Oli kiva huomata, miten osaava H onkaan kun jaksaa tehdä vähän töitä!

Tehtiin tuota avo- ja väistöjuttua vähän toiseenkin suuntaan ja käveltiin lyhyet välikäynnit, ennen kun alettiin laukkailemaan. Laukkailin molempiin suuntiin pääty-ympyrällä ja hetken laukkailtua H laukkasi aika kivasti rennosti, muttei ollenkaan löysänä. Paketti pysyi hyvin ja se oli tarpeeksi pitkänä, sillä en laukassakaan halunnut koota hevosta liikaa. Taivuttelin ponia hieman ulospäin välillä, jotta sain ulkolavan paremmin hallintaan ja hetken kuluttua sain vain jäädä istumaan ja tukea laukkaa hyvin pohkeella. H oli tosi kiva ja kun laukka rullasi hyvin, käveltiin taas välikäynnit. Loppuun tein taas hieman avoja & väistöjä ravissa, sekä käytiin taas maastossa kävelemässä kunnon loppukäynnit. Ratsastuksesta jäi oikein kiva mieli lopuksi, vaikka alussa ei meinannut mitenkään onnistua. H oli kivan pehmeä, reipas muttei villi. Sain sen jopa pyöristymäänkin selästä aika kivasti vaikka hommaa siinä piisasikin!  Ratsastusten jälkeen tehtiin iltatalli vielä ennen kotiin lähtöä.

Eilen meninkin seuraavan kerran tallille, tällä kertaa jopa kuvaajakin mukana! Jenni nimittäin suostui lähtemään mukaani tallille, jossa ensin siivoiltiin kaikkien kolmen karsinat, otettiin Zippe sisälle jonka jälkeen Jenni haki Winskin varustettavaksi maneesireissua varten. Laitoin Winskille sen uuden violetin huovan ja se sopi W:lle ihan tosi hienosti! Poika oli niin söpö kun se oli violettiin puettuna :) Suunnitelmana oli mennä maneesille puomitreeniin ja päästessämme perille, päästiin sopivasti maneesiin kun edellinen valmennus oli juuri loppunut. Ravailin ja laukkailin alkuverkaksi melko pitkällä ohjalla, mutta kuitenkin tuntuma säilyttäen. En halunnut ottaa mitään turhia riskejä, Winski kun on hieman villinä tässä lähiaikoina ollut...


Ajattelin tehdä alkuun sellaisia hidastavia tehtäviä, jotta saisin W:n heti alusta asti hyvin kuulolle. Jenni laittelikin esteitä maahan mulle puomeiksi ja aloittelin tulemalla yhtä puomia laukassa. Koitin vaan pitää Winskin tasaisena ennen puomia ja jatkaa puomin jälkeenkin yhtä rauhassa. Tein alkuun niin, että ratsastin puomin jälkeen ihan suoraan ja pysäytin W:n vasta vähän ennen seinää. Winski meinasi koko ajan joko kääntyä ihan liian aikaisin tai sitten alkoi ennakoimaan pysäytystä. Pian Winski rauhoittuikin kivasti ja vaihdoin eri tehtävään. Tein kolmen ravipuomin jälkeen pysäytyksen peruutuksen ja siitä laukannosto ja vielä yhden puomin yli. Tämäkin onnistui yllättävän hyvin, ja poni kuunteli tosi kivasti. Taisin sitten kävellä lyhkäset välikäynnit.


Jatkoin sitten toisille ravipuomeille, joilla oli hieman lyhemmät välit. Tätä tulin aika lailla kaarteen kautta ja ensin W meinasi vähän tuijotella pelottavan värisiä puomeja. Yli kuitenkin päästiin ja sitten tulin niin, että ennen ravipuomeja tulin ravissa yhden puomin - pysäytys - ravissa kolme ravipuomia. Tämmöset harjotukset näyttää olevan tosi hyviä Winskin kanssa, kun joutuu tosi paljon keskittymään jalkoihinsa eikä pääse ryntäilemään minne sattuu. Vaihdettiinkin pian ravipuomit laukkaväleiksi ja tulin aika pitkälti samoja juttuja laukassa kuin ravissakin. Laukassa W meinasi olla hieman villimpi, mutta rauhoittui siirtymisten avulla ja päästiin tulemaan vaikka minkälaisia eri tehtäviä laukassakin. Sain paikat osumaan aika kivasti kohdilleen ja oli hirmu kivaa! Winski oli yllättävän hyvin kuulolla koko ajan ja siitä huomasi selvästi miten paljon sekin tykkäsi tämmöisestä treenaamisesta. Ai että kun odotan innolla estetreenejä!


Lopuksi menin hieman sileällä koulua ja kuinkahan monta kertaa huusin Jennille, miten hieno Winski on? No, ei tullut laskettua mutta aika monesti taisin sen sanoa, enkä turhaan. W oli aivan superhyvän tuntuinen, ei ollenkaan vänkäillyt vastaan, teki juuri niin kuin pyysin, ja voi kuinka hyvä mieli jäi. En millään olisi halunnut lopettaa treenejä kun pitkästä aikaa Winski tuntui niiin mahtavan hyvältä ratsastaa. Winski on maailman paras<3


Maneesireissulta en ehtinyt vielä videota lataamaan, joten sellainen mahdollisesti huomenna tulossa! Huomenna olenkin menossa seuraavan kerran tallille ja katsellaan saisinko sieltä mitään postailun aihetta :)

3 kommenttia