lauantai 15. joulukuuta 2012

Viikonlopun kuulumisia

Kylläpä taas on pariin päivään mahtunut paljonpaljon tapahtumia. Videopostaus siis tulee huomenna julkaistavaksi ja vastauspostaus nro 2 heti kun ehtisin sen tehdä.. Nyt kuitenkin ihan normaali kuulumispostaus, jossa kerron hieman sekä eilisestä että tämänpäiväisestä talleiluista :)


Eilen menin tallille heti aamupäivästä, samalla kun käytiin taas iskän kanssa autoilemassa. Otinkin heti Sissin sisälle ja laitoin sen valmiiksi kuljetuskuntoon. Pian Elinan isä tuli hakemaan meidät ja kun Sissi oli pakattu koppiin, lähdettiin ajelemaan kohti Leko-Tallia. Sissillä oli siis nyt piikitys toisen kerran ja sen hoiti samainen eläinlääkäri kuin viimeksikin Laukaalla. Koko piikitykseen ei mennyt kuin ehkä vajaa 10minuuttia, jonka jälkeen jätettiin Elina takaisin töihin ja ajeltiin Sissi kyydissä tallille. Nyt sen kanssa otetaankin pari viikkoa taas ihan kevyesti pelkästään kävellen ja pikkuhiljaa taas palaillaan lähesnormaaliin liikutukseen. Ihanaa, kun Sissi on niin kamalan kiltti, että kuljetus ja kaikki nuo ell:n toimenpiteet onnistuu ihan sujuvasti, eikä tarvitse turhia hohhailla sen kanssa.


Tallilla siivosin ensin Sissin karsinan ja laitoin tamman sinne syömään siksi aikaa, että kävin ratsastamassa Zipen. Käytiin poniinin kanssa vaan kävelemässä kentällä ja tuossa ihan pellonreunalla. Zippe oli kauhea possu! Se koitti kusettaa minua ihan 100-0 ja ei muka suostunut lähteä tallinpihasta mihinkään. Se pomppi, jumitti, peruutteli ja teki vaikka mitä, ja kerran oltiin ojassa astikin. Huhhuh, aikas eksoottinen maastoilukaveri, ja pakko myöntää että Laraa tuli ikävä siinä sen kanssa riehuessa.. Kentällä ruuna toimi kuitenki oikein kivasti, vaikkakin liikkui melko tahmeasti. Noin tunnin ratsastuksen jälkeen heitin sen loimi päällä vielä ulos ja Sissin vein myös hetkeksi kentälle tarhailemaan. Tällä aikaa siivoilin karsinat, tein ruuat sekä laittelin kaikille heinät. Ennen kun äiti tuli hakemaan, otin vielä kaikki hopuset sisälle.


Tänään vuorossa olikin suunnata Elinan kanssa maneesille Zipen ja Winskin kera. Ahkerana vuokraajana menin tallille jo tuntia ennen kun oltiin sovittu ja ehdin tekemään melkein kaikki tallihommat, Sissin karsinaa lukuunottamatta. Kun Elina tuli tallille, laitettiin vaan hepat valmiiksi ja lähdettiin kohti maneesia. Elina ratsasti Zipen sinne ja minä pääsin pitkästä aikaa hetkeksi Winnien selkään. Maneesilla kuitenkin vaihdettiin ja pääsin nyt ekaa kertaa testailemaan Zippeäkin! Alkuun otettiin ihan kevyesti; käveltiin paljon ja tein paljon suunnan muutoksia sekä voltteja. Koitin ratsastaa Z:n mahdollisimman kevyeksi edestä ja liikkumaan hyvin omalla moottorilla eteenpäin. Zippe oli alkuun aika jännittyneen tuntuinen, mutta vertyessään saatiin tosi kivoja käyntipätkiäkin.


Ravissa jatkoin aika samaan malliin, tosin voltit vaihdoin suosiolla ympyröihin. Tein myös väliin useita ravi-käynti-ravi siirtymisiä, ja näin sain Zipen paremmin kuulolle. Se reagoi aika hyvin apuihin, mutta välillä se meinasi olla aika hidas pidätteille. No, olihan Winskikin aika erilainen ratsastaa kun se tuli, ja voi apua miten hieno se oli tänään.. Miten maltan odottaa perjantaihin saakka, että pääsen murusen selkään? :( Kuitenkin siis, ravissa Zippe liikkui aika kivasti eteenpäin ja voi jestas miten isot askeleet sillä oli! Aivan superkiva ravi, siellä olisi istunut vaikka maailman tappiin saakka. Kun ravi sujui aika kivasti otin pätkän käyntiä, ennen kun aloin laukkailemaan. Laukka se vasta olikin kyytiä. Aivan järjettömän hankala istua, jouduin olemaan koko ajan kevyessä istunnassa kun en meinannut kestää kyydissä! Huhhuh, aika hurja tunne, kun noin iso hevonen laukkaa tuollaista laukkaa ja kamalaa vauhtia :D Molempiin suuntiin otin parit nostot ja se sai riittää tälle päivälle. Loppuravit ravailtiin kunnolla eteen alas ennen kun lähdettiin tallille takaisin.


Ketään en saanut tänään mukaan kuvailemaan, mutta ei oikeastaan haittaa, ei meno kovin kummoiselta näyttänytkään kun vain tutustuttiin ponisen kanssa. Kuvaamisesta puheen ollen, onko täällä Varkauden seudulla ketään jota voisi sillon tällöin tulla kuvailemaan? Mulla on kamala into päästä kuvailemaan, ja varsinkin nyt kun uusi objektiivikin tuli postissa! Mutta jos kaipaat tällaista harrastelijakuvaajaa joskus kuvailemaan treenejä, laittele s-postia (tai kysele fb:ssä, Aino Huupponen) niin sovitaan :) aino.huupponen@hotmail.com


Tämmöinen kuulumispostaus tällä kertaa, palaillaan huomenna videopostauksen merkeissä! :)

11 kommenttia

  1. miks laitoit tohon loppuun kuvan pinjasta ja lillistä?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. laitoin tuohon ns. esimerkiksi jonkun ottamani kuvan jostain "vieraasta tapahtumasta" ja tuo sattui tulemaan ekana vastaan :)

      Poista
  2. Voi kuin osaisikin kuvailla niin olis kyllä kiva ottaa juuri tuollaisia kuvia. Järjestelmäkameroista en tiedä yhtään mitään ja itselläni onkin ihan perus pokkari, jonka temppuja olen vähän opetellut.. Ja siihen minun kuvaustaidot jääkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin sitä vaan kokeilemalla oppii :) Ja kiitos!

      Poista
  3. Harmi, että oot kaukana, muuten oisin heti palkannu sut kuvailee :)

    VastaaPoista
  4. ootko ollu tyytyväinen siihen sun kännykkään? :) aattelin jos ite ostais semmosen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon joo! tykkään tästä tosi paljon, ja on hirveen ihanaa kun jumittele ollenkaan :)

      Poista
  5. Minkä kokoinen Zippe on? Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zippe on joku ainakin päälle 170, ehkä kuitenkin hieman alle 175cm :)

      Poista