keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Haaste.

Haasteen säännöt; 

1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen, kiitos Julle

2. Keksi itsestäsi/elämästäsi kuvien kera 20 faktaa

3. Haasta 8 bloggaajaa ja kerro heille haasteesta!

1. Olen pohjimmiltani oikeasti kouluratsastaja. Jos saisin valita, koulu- vaiko estevalmennus, valitsisin empimättä koulutunnin. Esteet menevät myös silloin tällöin jollain kivalla hevosella, mutta esim. kisaamaan lähden mielummin esteitä kuin koulua. Laran kanssa tosin juttu oli ihan eri, ymmärrätte varmaan.. :)

2. Tykkään oppia uutta hevosten parissa. Koskaan ei voi tietoa olla mistään liikaa, ja aina on uutta opittavaa. Joka kerta kun sisäistän ja opin jonkin uuden asian, koko päivä menee huomattavasti paremmin ja fiilikset on aina korkealla.


3. Haluaisin kovasti oman tai ylläpitohevosen. Heppakuumetta on ollut jo siitä asti kun Lara myytiin enkä voinut ostaa sitä itselleni. Asiaa kuitenkin helpottaa nyt huomattavasti, kun saan käydä sen verran usein ratsastamassa Winskillä ja Sissillä, sekä aloittaa pikkuhiljaa kisaileminenkin.

4. Olen lähdössä taas 1½ viikon jälkeen Pohjanmaalle Larpan luokse. Alustavien suunnitelmien mukaan olisin siellä talo- & tallivahtina omistajien ollessa reissussa. Samalla viikolla olisi myös mahdollisesti issikkavaellus sekä estetunti Lekolla.

5. Olen tippunut hevosen selästä noin 20 kertaa. Suuri osa näistä on kertynyt entiseltä vuokrahepaltani Jullelta, jonka hyppytyyli oli omani vastakohta.. :D

nauratti?

6. Haluaisin lähteä opiskelemaan Ypäjälle jotain hevosammattia, en siksi että haluaisin tehdä sitä työkseni vaan siksi että oppisin niin paljon uutta ja erilaista. Olisi unelma, jos joskus omistaisin jonkin kivan pv:n jolla kisailisin koulua ja esteitä ja sen kanssa lähteä sitten opiskelemaan.. Ehkä sitten joskus...

7. Olen kirjoittanut kaikki ratsastukset vuodesta 2010 eteenpäin yhteen vihkoon ylös. Sieltä on kätevä katella millon on millakin konilla ratsastellut. Homma tulee jatkumaan toivottavasti vielä kauan.

8. Olen melko hätäinen ihminen :D En jaksa odotella kauaa esim. jotain sähköpostia, viestiä tms vaan tahdon saada vastauksen heti. Yleensä useita ihmisiä ärsyttää tämä piirre, mutten vaan voi sille mitään.. Ratsastaessa taas olen kärsivällinen ja en yritäkkään tehdä mitään kiireellä.

9. Lempparikuvani Sissistä ja minusta on ehdottomasti tämä!


10. Paras TV-sarja on ehdottomasti Sinkkuelämää! Sitä jaksaa aina kattoa vaikka 100 kertaa samat jaksot. Omistan tällä hetkellä kaudet 1,2,4 ja 5, sekä 2. elokuvan.

11. Olen ostamassa uutta kameraa. Olen kyllä ollut tyytyväinen tuohon nykyiseenkin, mutta koska siitä en saa juuri mitään uutta enää irti, näen paremmaksi vaihtoehdoksi ostaa uuden. Myös se vaikuttaa uuden kameran hankintaan, että järkkärilläni ei voi ottaa videota ja haluan kameran jolla voin myös videoida. Tästä syystä Olympus tulee myyntiin kun saan uuden hankittua :)

12. Läppärini on "rikki" :( Luultavasti jokin virus on saanut valloitettua sen ja koko kone täytyy laittaa takaisin tehdasasetuksiinsa. Toivon mukaan saan koneeni takaisin ensi viikolla.

13. En ole tainnut juuri mainita täällä perheestäni, joten pieni esittely siitäkin :D Eli perheeseeni kuuluvat äiti, isä ja pikkuveli, sekä kanit. Asumme omakotitalossa Varkaudessa, keskustasta noin 7 km päässä. Asuinalueellamme on kaksi Siwaa, pizzeria, kukkakauppa, baari, posti, apteekki, ala-aste, päiväkoti ja jonkin sortin kirjastokin taitaa löytyä.

<3

14. En tiedä vielä ollenkaan mitä aion koulun jälkeen. Muuttamista jonnekkin melko lähelle opiskelemaan/töihin olen jo hieman suunnitellut, en tosin tiedä kuinka pärjäisin itsekseni jossain uudessa paikassa. Olisi hauskaa löytää jokin kiva pieni kämppä keskustan läheltä ja vielä saada jokin yhtä mahtava vuokraheppasopimus kuin nytkin.

15. Olen todella huono keksimään näitä...

16. En ole koskaan käynyt missään festareilla, mutta nyt ollaan menossa sinne Kuopiorockiin ekaa kertaa! Onko joku lukijoista ollut siellä aiemmin tai tulossa tänä vuonna?

17. Luen tällä hetkellä 51 blogia, joista melko moni on tuttujen blogeja. Kaikki lukemani blogit ovat jollain tapaa mielenkiintoisia ja hyvin erilaisia; osa kertoo kenttäratsastuksesta, osa esteistä tai koulusta ja osa pelkkiä puskablogeja. Tärkeää on blogin tekstien mielenkiintoisuus, kuvat ja ulkoasu.

18. Olin unohtanut blogiarvostelupostauksen kokonaan! AARGH, lupaan tehdä sen tämän viikon aikana, anteeksi kamalasti!

19. Haluaisin kamalasti lähteä jonnekkin ulkomaille ensi talvena. Espanja olisi ihan mahtava paikka käydä ja nimenomaan talvella kun täällä Suomessa on kylmää ja märkää. Ah, olis se vaan niin mahtavaa!

weheartit.com

20. Olen täysin hurahtanut muumeihin. Kattelen niitä aina töiden jälkeen kun syön jotain, muuten vaan tylsänä päivänä ja aina kun on aikaa. Meillä on siis muovipussillinen vanhoja VHS-kasetteja täynnä muumien jaksoja, ja niitä on ihan huippu katella tälleen vanhempana :D

Haastan: IinaRoosaKaisaLauraAmandaEmiliaVenla ja Minttu

6 kommenttia

  1. voi ei, miten mä keksin noin monta.. :D

    VastaaPoista
  2. Minä tulen kavereitteni kanssa Kuopio rockiin! Nykäisen hihasta jos satun sinut siellä huomaamaan. :) Ootko ihan sen koko ajan siellä pe-su ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tule ihmeessä nykimään! :) Ollaan vaan pe kun lauantaina on taas talleilua luvassa niin ei viitsitty ottaa molempia päiviä :s

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! :) Teen sen tässä kun ehdin.

    VastaaPoista