sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Ihana sää!

Heipsan. Eilen kävin liikuttamassa Laran ja Sissin ja tein samalla iltatallin. Ensin kun tallille menin, siivosin karsinat ja laitoin ruuat, jonka jälkeen lähdin Sissin kanssa maastoon. Menin ensin hankeen kävelemään ja sitten ravailin tiellä. Sitten menin käymään hiittisuoralla vähän laukkailemassa ja ravailemassa ja sitten kävelinkin takaisin tallille. Menin yhteensä noin 40 minuuttia ja kävelin pääasiassa. Sissin vein sitten sen hoidettuani takaisin tarhaan ja otin Laran. Käytiin sama lenkki Larankin kanssa, mutta toiseen suuntaan pelkästään kävellen.


Lara oli ihan villinä! :D Ei kuunnellut juuri ollenkaan, käveli vaan pää pilvissä välittämättä antamistani avuista. Monta kertaa jouduin pysäyttämään ja peruuttamaan muutaman askeleen kun en muuten saanut vauhtia hidastettua. Lopuksi tamma alkoi kuunnella hieman paremmin ja pystyin lähtemään tallille hyvillä mielin. Hoitelin tamman sitten ihan kunnolla ja laitoin karsinaan. Sitten hain Sissin ja Hilutellan myöskin sisälle. Tallille tulee muuten tiistaina uusi heppa, siitä mahdollisesti myöhemmin lisää.


Ennen tallille menoa käytiin äitin kanssa kaupungilla ja kävin ostamassa sen neuleen. Olisin myös ostanut toisen niistä mekoista, mutten osannut valita kumman, joten se jäi nyt seuraavaan kertaan. Ostin myös pipon, lapaset, tekokynnet ja hiuslenkkejä.


Tänään heräsinkin melko aikaisin ja lähdettiin äitin kanssa tallille. Äiti heitti minut siis Hannun luokse ja lähti itse hiihtämään. Ilmarin omistaja Heidi oli myös tallilla ja oli juuri lähdössä maastoon ja tietty lyöttäydyin mukaan kun olin itsekin maastoilemaan lähdössä enkä vielä juuri tiedä hyviä paikkoja missä saa ratsastella.


Käytiinkin joku vajaan tunnin lenkki ja Hannu oli ihan märkä kun mentiin tallille takaisin. Ihan hyvää tekee pojallekin välillä hikoilla.. :D Vietiin sitten hepat ulos ja lähdettiin kotiin. Käytiin sitten äitin kanssa lumikenkäilemässä läheisellä järven jäällä ja oli ihan mielettömän hieno sää!


Huomenna alkaakin minulla se työssäoppiminen ja töitä on joka päivä melkein viiteen asti, joten saa nähdä kuinka paljon ehdin tänne kirjoittelemaan.. Viikon päästä alkaakin hiihtoloma ja silloin aion päivitellä kyllä ahkeraan! :)

Hermeli ensi sunnuntaina 5 wee ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti