maanantai 27. helmikuuta 2012

Ensimmäinen työpäivä takana!

Ensimmäisestä työpäivästä kunnialla selvitty ja oikein mukavaa oli!

Menin töihin siis yhdeksäksi ja aloitin siivoamalla hamsterien ja marsun häkit. Kaupassa on nyt siis muutama hamsteri, gerbiilejä, kaksi rottaa ja yksi marsu. Myöhemmin on luultavasti tulossa kanejakin. Siivosin vielä muutaman gerbiilin häkin, jonka jälkeen käytiin viemässä toisen harjoitteijan kanssa roskat ulkoroskiin. Otinpa muuten talven ensimmäiset lennot siinä roskia viedessäni, kun kaaduin suoraan takamukselleni hankeen! :D


Kun selvittiin takaisin sisälle, ruokimme kaikki eläimet, kalat ja muut örkit, minkä jälkeen aloimme laittamaan tavaroita hyllyyn. Hommat hoituivat nopeasti ja pääsinkin pian syömään. Kun olin syönyt vaivaiset evääni, aloin siivoamaan akvaarioita, mikä olikin hurjan suuri homma! Akvaarioita on melkein miljoona ja kaikista piti raaputtaa sisäpuolelle pinttynyt lika. Hommassa kesti yli kaksi tuntia, minkä jälkeen pussitin muutaman pussillisen kanin ruokaa. Ennen kotiin lähtöä leikin vielä työnantajani koiranpennun kanssa.

Kotiin pääsin lähtemään viideltä, kun sovittiin että teen joka toinen päivä 8 tuntia ja joka toinen 7. Kaiken kaikkiaan pidän tästä työharjoittelupaikasta ja oli kiva lähteä hyvillä mielin kotiin! :)

Kuvat ei nyt liity tekstiin mitenkään mutta ei se mitään... :D
Sori tällänen tylsä minipostaus, muttei ole oikein muutakaan asiaa kun en tänäänkään pääse Hannun luokse.. Tämän viikon suunnitelmista sen verran, että huomenna aion kouluilla Hannun kanssa ja keskiviikkona mennään Jennin kanssa hoitelemaan Hannu. Pääseepä Jennikin Hannun kyytiin kuskattavaksi.. ;D Torstaina menenkin töiden jälkeen Miian kanssa tallille kuvaamaan Miian ja Daimin valmennusta ja perjantaina käyn tekemässä iltatallin ja liikuttamassa Laran tai Sissin. Tarkemmin postailen myöhemmin kun suunnitelmat varmistuvat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti