maanantai 24. joulukuuta 2012

Vieraileva kirjoittaja!

Moi, nyt jouluaaton kunniaksi sain yhden tontun tänne kirjoittelemaan teille, joten annetaans areena Jennille!

"Nonni, nyt on siis minun vuoro vallata ainon blogi ja kertoa minkälainen ihminen Aino on minun mielestä.

Ainohan on meidän ainut "junnu" vielä ja saa välillä kuulla siitä, mutta vitsillä. Meillä onkin tapana mollata toisiamme kaikella mahdollisella tavalla, jos toinen sanoo jotain pahaa, on toisen sanottava vielä pahemmin.


Aino on luonteeltaan perus rauhallinen, päättäväinen, välillä aika itsepäinen ja tooodella hidas sille päälle sattuessaan. Jos Aino sanoo alkavansa pakkaamaa, vielä kahden tunnin päästä kysyessäsi joko on valmista niin Aino vastaa että hän vasta aloittaa. Ja teille lukijoille täytyy kertoa että en tiedä hitaampaa ihmistä blogin kirjoittamisesta. :D Aino saattaa kolmekin tuntia kirjoitella blogia, välillä täytyy tietenkin facebookata, lukea muita blogeja ja kaikkea muuta mitä keksii tehdäkkään. Mutta lopulta postaus on valmis vaikka sitä saakin odottaa.

Ainon kanssa ei ole koskaan tylsää ja yleensä keksitäänkin kaikkea todella tyhmää josta te olette vähän jo saanut täällä makua. Meidän jutut on välillä sitä luokkaa että ei niistä kehtaa muiden kuullen puhua. Olemme maailman parhaita keksimään asioita muista ihmisistä ja vaikka se ilkeää onkin meillä on aina todella hauskaa ja saadaan nauraa kaksinkerroin lattialla.


Puolet on menny ehkä ohi aiheen, mutta jotenkin on vaikeeta kirjottaa. :D
Kerrotaan nyt vähän ainosta ja hevosista. Ei ole ehkä yhtään hevosta ketä Aino pelkäisi käsitellä. Aino on rauhallinen, huolellinen ja kärsivällinen. Hevoset tulee aina hoidettua hyvin, vaikka joskus vähän tallilla hillutaankin.


Ehkäpä siinä on nyt jotakin, toivottavasti saitte jonkinlaisen kuvan ainosta kaverin silmin. (: Hauskaa joulua kaikille aipan lukijoille !

<3 Jenni"

Mitäs piditte? Olisko kiva lukea tämmöisiä muidenkin kavereitteni kirjoittamana? Nyt laitelkaas joulun kunniaksi paljon kivoja kommentteja, kun on aika hiljaista viime aikoina ollut :)

13 kommenttia

  1. Minusta ainakin kivaa vaihtelua!:)

    VastaaPoista
  2. Oli kiva postaus joo!:) Kuka heppa lopussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vikassa kuvassa Laran nykynen tallikamu, nuori pv-tamma Hobu :)

      Poista
  3. Mulla on ihan sama piirre, että postaukseen menee TOODELLA pitkään aikaa, vaikka postauksessa olisi vaivaiset 10 lausetta, ent mistä se johtuu että niin käyn, mutta itsekkin aina harhaudun erisivuille ja sitten siinä vierähtääkin mukavasti aikaa ja siitä saa kyllä sitten myös kuulla :D
    Kiva oli tällänen erilainen postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo aina ihan ärsyttää että taas mä teen jotain ihan muuta kun pitäs :D Ja kiitti!

      Poista
  4. Taitaa olla virhe tossa kun lukee että ei ole yhtään hevosta jota aino EI pelkäisi käsitellä? Tulee siis mielikuva että pelkäisit jokaista heppaa..

    VastaaPoista
  5. Tämmönen oli tosi kiva! Olisi kiva, jos Laurakin kirjoittaisi saman tapaisen tänne :) Hyvää joulua Jennille ja Laurallekin!

    VastaaPoista
  6. lähettäisköhän jenni ne miun arvonnasta voittamat pintelit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voit kysyä ihan jenniltä itseltään, sähköpostilla varmaankin tavoitat. (jjensy@hotmail.com)

      Poista