perjantai 7. joulukuuta 2012

hyvä viikko paha viikko

Joopa, aihetta riittäisi, mutta aikaa ei. Toisaalta tällä hetkellä masentaakin liikaa, että voisin kokonaista postausta kirjoittaa.

Hyvä viikko

- Tuomaksen valmennus meni tosi hyvin ja W oli upea!
- Eilen vietettiin tosi hauska ilta kaupungilla pyörien Jennin sekä Lauran  kanssa.
- Tänään mennään juhlimaan pikku Jennin 18-wee synttäreitä!
- Winski on rakkaus <3
- Mun huone on ihanan siisti.
- Työviikko oli vaan kolme päivää ja vapaapäiviä neljä. 
- Sunnuntaina kisat!

Paha viikko

- Objektiivi hajosi ja takuuaika meni umpeen viime heinäkuussa.

Eli näin tiivistettynä, valmennus meni nappiin ja siitä jäi tosi hyvä mieli. Valkun jälkeen kuitenkin kun mentiin ottamaan talvikuvia, objektiivini automaattitarkennus sanoi sopimuksen irti. Se ei tarkenna ollenkaan, eli mitään ei tapahdu kun painaa laukaisinta. Välillä se saattaa toimia, mutta silloinkin pitää ihan kummallista ääntä ja kuvista tulee todella huonoja. Ja ai että nyt ärsyttää. Olisin halunnut tänään kirjottaa kunnon valmennuspostauksen, mutta fiilikset meni ihan maahan tuon takia. En tosiaan tiedä mitä teen tuon kanssa, pitää toivoa josko Laura lainaisi putkeaan kisoihin sunnuntaina.. Mutta joo, saa nähdä saisinko huomenna enemmänkin aikaan, nyt pitänee alkaa valmistautua sinne synttäreille! 

Rakastan <3

22 kommenttia

  1. Otat kuvia käsitarkennuksella, helppoa niin ei ärsytä niin kovasti : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varmasti muuten hyvä idea, mutta tänäänkin lisäsi vaan ketutusta entisestään kun kuvista ei saanut käsitarkennuksella mitään selvää.. Ja itsehän voisin opetellakin niin kuvaamaan, mutta en usko kuvaajieni enää olevan niin iloissaan tulossa kuvaamaan jos joutuu manuualilla tarkentelemaan.. :(

      Poista
  2. Vähän kivannäköset ratsastushousut muute! :)
    Ja toivottavasti objektiivin korjaus ei maksais hirmusti, tai että löydät vaikka käytetyn sit kohtuuhintaan, sun kuvia on niin kiva katella kun ovat niin hyviä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitti, itsekin tykkään tosi paljon noista! :)
      Ja joo, kattelin tuossa aiemmin muutamia ja täytyy vaan toivoa että saisin sellaisen joululahjaksi.. Kamalan orpo olo kun hajosi :(

      Poista
  3. Harmi kun objektiivi meni rikki, mutta onnea kisoihin! :)

    VastaaPoista
  4. Mikä objektiivi sulla on?

    VastaaPoista
  5. Onko tossa kuvassa nuo päitset ne uudet? Mullaki meni ihan vasta objektiivi rikki :/
    Onnea kisoihin! :)

    VastaaPoista
  6. Munkin putkelle kävi kans ihan samalla tavalla. Oli huollossa yli kuukauden ja makso reilun kaks ja puolsataa, kun ei mennyt takuuseen. Runkoputki oli halennut, ja syynä oli huollon mukaan kolahdus tai pudotus.
    Eli voin kuvitella miltä tuntuu, mutta yritä kestää ja mieti miltä tuntuu sitten tauon jälkeen taas saada kamera kätösiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huui kiva.. Tuolla rahalla kannattaa sit ostaa jo uus.. Nojoo, toivottavasti saisin pian uuden! :)

      Poista
  7. Onnea kisoihin ja toivottavasti objektiivi tulee kuntoon ! :)

    VastaaPoista
  8. Onnee kisoihin, toivottavasti saat kameran pian käyttöön kuvat on nimittäin ihania! :D

    VastaaPoista
  9. Winski on tosi komea tuossa kuvassa, todella upea.

    VastaaPoista
  10. mikä objektiivi sulla on nyt ollu? Millaista oot uudeksi katellu? Ootko miettinyt zoomia vai jotain kiinteen polttovälin lasia? Mua kiinnostais nyt nuo kiinteet. Niissä sais enemmän laatua samalla rahalla. Mutta mikähän sen sitten pitäis olla? Mut hei, osanotto objektiiville ja kyllä kaikki jotenkin ratkee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sigman 70-300mm macroputki, ei siis mikään huippuhieno. Ja oon miettinyt tota samaa, on sen verran halpa ja tykkään paljon muutenkin tuosta putkesta. Kaiken lisäksi kuvatkin onnistuu tuolla yllättävän hyvin noin halvaksi :) Ja kiitti!

      Poista