lauantai 24. syyskuuta 2011

onnistumisia ja epäonnistumisia.

Nyt ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa postausta ja ajattelin kirjoittaa keskiviikosta kun kävin ratsastamassa Laran ja torstaista jonka piti olla tallivapaa.

KESKIVIIKKO
Menin siis keskiviikkona illalla vasta tallille, koska minulla oli iltatalli. Tallille päästyäni, siivosin heti Laran ja Sissin karsinat ja laittelin niille ruuat. Sitten kävin hakemassa Laran laitumelta ja pistelin sen kaikessa rauhassa kuntoon. Seitsämältä pääsin ratsastamaan ja aluksi verkkailin kevyesti maastossa. Sitten suuntasin kentälle ja aloitin työskentelyn ihan käynnissä.


Tein isoja ympyröitä, pieniä voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia ja kaikkea mahdollista, mutta Lara ei millään rentoutunut. Se vain veti päätään koko ajan ylöspäin ja ei kuunnellut pidätteitä yhtään. Vääntelin ja kääntelin tammaa käynnissä melko kauan ja sitten aloin ravamaan siinä toivossa, ettei se olisi niin vahva suustaan. Pohjetta se kuunteli kyllä ihan mielellään, mutta heti kun oli aikeissa siirtää sen käyntiin, pää nousi heti taivaisiin ja Lara nappasi kuolaimeen kiinni. Sain tehdä monta kertaa käynti-ravi-pysähdys-peruutus siirtymisiä, ja se tuottikin tulosta. Ihan pikkuhiljaa Lara alkoi antamaan periksi suustaan ja sain tehdä ravi-käynti siirtymät jo ilman, että Lara heitti päänsä taivaisiin. Sitten kävelin lyhyet välikäynnit.

Keräsin taas ohjat ja tein muutaman siirtymisen. Ne menivät ihan OK, ja aloitin laukkatyöskentelyn, mikä olikin aivan katastrofi.. En saanut edes hidastettua laukan tahtia, Lara vaan veti pää pilvissä ihan minua kuuntelematta. Jotta sain pysäytettyä Laran, minun piti ohajata se aitaa päin! Laralla ei ole ikinä tarvinnut tehdä niin, se on aina ennen minua kuunnellut ihan hyvin. Olinkin ihan hämmentynyt tamman touhuista ja ajattelin, että nyt minun on saatava se kuuntelemaan minua. Teinkin siis paljon siirtymisiä, mm. pysähdys-käynti-ravi-laukka-käynti-pysähdys. Hetken päästä sain tehtyä siirtymiset ihan hyvin, jos ei mietitä missä se muoto oli.... Lopuksi laukkasin vielä aika kauan ja isolla ympyrällä yrittäen hakea sitä muotoa ja rentoutta takaisin. Sain sen menemäänkin hetkittäin ihan rentona ja lyhyitä pätkiä muodossa. Sitten siirsin Laran raviin ja ravailin hetken ihan rentona, ennen kuin lähdin kävelemään loppukäynnit.

Kun sain tamman talliin ja letkuihin jäähdyttämään jalkojaan, menin hakemaan Sissin ja Hilutellan. Kauaa ei tarvinnut Sissiäkään huudella (joka aina juoksee pää viidentenä jalkana karkuun kun haen sitä laitumelta) kun se reippaasti hirnuen juoksi portille minua vastaan. Hilutellallakin taisi olla niin nälkä ettei sekään keksinyt mitään possuiluja.


Muuten, tallille jolla Sissi ja Lara on, tulee sunnuntaina uusi heppa! :) Se on tietojeni mukaan lv, enkä paljoa muuta siitä tiedäkkään, mutta siitä kerron luultavasti lisää kun enemmän tiedän.

TORSTAI
Torstaina olikin mukava päivä koulussa. Vain 8.15-11.30 koulua, ja kaikki tunnit istuimme tietokoneella. Koulupäivän jälkeen, menin käymään kotona ja pian Jenni huristelikin jo pihaamme. Siitäpä suuntasimme mäccäriin syömään, jossa saimmekin vietettyä jonkin aikaa kuulumisia kertoillen ja vähän juoruillen.. :D Mäccäristä suuntasimme Lekolle ja menimme hetkeksi istumaan kahvioon. Sitten kävimme hoitamassa Felixin, jota olikin tullut jo ikävä viime näkemästä. Poika ei ollut muuttunut juuri ollenkaan, vähän kasvanut ja rauhoittunut vain. Tai no, rauhoittunut siihen asti kunnes aloin putsailemaan sen takakavioita... Se ei ensin meinannut millään nostaa oikeaa takasta ja sitten kun sain sen ylös, se alkoi potkimaan kuin vimmattu minua päin. Olin aivan kummissani. Miksi poni teki näin vaikka se oli aina käyttäytynyt hienosti? Jatkoin kavion putsausta, ja ennen pitkää sieltä tulikin pukki suoraan päin! Ehdin juuri ja juuri väistää ettei Felix sohaissut minua polviin.



Kyllästyin ponin touhuihin ihan totaalisesti ja vein sen vihaisena takaisin karsinaansa. Sitten menimme ktsomaan Jennin kanssa tuntia, joka oli juuri alkamassa maneesissa.

Emme kauaa ehtineet istua kahviossa, kun menimme vanhaan talliin ja Jenni alkoi hoitelemaan vuokraheppaansa Dinaa sen omistajansa kanssa. Sitten Maani soitti, että olenko jo tallilla ja sanoi, että voisin laitella Laten kuntoon ja mennä verkkailemaan sitä maneesiin kun Moona tulisi ihan kohta sen ratsastamaan. Pistelin Pallolle varusteet niskaan ja suuntasin maneesiin. Menin hetken käyntiä pitkin ohjin ja pian aloin tekemään pientä taivutusta molempiin suuntiin. Late tuntui todella jännittyneeltä, enkä meinannut saada sitä rentoutumaan. Hetkisen kuluttua aloin tekemään ravi-käynti siirtymisiä ja Late alkoi pikkuhiljaa rentoutua. Sitten jo Moona tulikin ja hyppäsi Laten selkään. Jäimme Jennin kanssa hetkeksi kuvailemaan Moonaa ja Latea, kunnes lähdimme kotiin.



Ja niin, yksi oikein iloinen asia; alan taas Felixin hoitajaksi ! :) Onkin ollut pikkuista kova ikävä ja ihana taas alkaa sen kanssa puuhailemaan. Jos siltä saisi kitkettyä tuon päin pukittelun ynnä muun riekkumisenkin pois..


Eilisestä voisin mainita ihan sen verran, että kävin hyppytunnilla ratsastamassa Laralla. Elina piti minulle vähän koulutuntia ja Jensy oli kuvaajana mukana. Aloittelin kevyesti ravailemaan ja kun Elina tuli, laitoimme Laralle sivuohjat. Lara oli totaalisen erilainen kuin keskiviikkona! Se kuunteli hienosti ja jaksoi keskittyä. Menin isolla ympyrällä ja tein temmon muutoksia ravissa & laukassa. Eipä siitä sen ihmeempiä, tänään suuntaan tekemään iltatallin ja ratsastelen samalla molemmat hepsut. :) Kunpa vaan saisin jonkun mukaan kuvaamaan..



Ainiin, mainitsenpa vielä senkin, että kamerani lähti huoltoon ! ): Omistan Canon 1000d järjestelmäkameran ja siihen Sigma 70-300mm objektiivin. Nyt siitä sitten yhtäkkiä meni tarkennus rikki, eli se yrittää ja yrittää tarkentaa, mutta tuloksena on ihan sumeat kuvat.. Veimme sen sitten Mustaan Pörssiin ja se lähetettiin Helsinkiin asti korjaukseen.. Joten nyt tulee blogiinkin vähän huonompia kuvia, jotka on otettu mun entisellä kameralla, Olympus SP 600 UZ, joka on digijärkkäri, mutta aíka huono.. :D Noh, eikai siinä muu auta kuin toivoa että kamera tulee ehjänä takaisin!

3 kommenttia

  1. Sulle ois toi blogitunnustus (:
    http://lolanelamaa.blogspot.com/2011/09/blogitunnustus.html

    VastaaPoista
  2. Ainoo, mullakii meni tarkennus rikki pari kolme viikkoo sitte, mut se vissii johtu ko kolautin senn johonkii niii se ei mee takuusee (eikä se oo mulla enää voimassa ::D) nii totaaa joo mä käytän manuaalitarkennusta kunnes saan uuen putken (: käsin ärsyttävä mut ei voi muuta :D

    VastaaPoista
  3. no mulla se lähti korjaukseen takuukuittia vastaan :) ja se ei toiminu se tarkennus kummallakaan mun putkella joten vika kamerassa :D

    VastaaPoista