tiistai 5. huhtikuuta 2016

Vuosi sitten

5.4.2015

Yksi vuosi, 12 kuukautta, 365 päivää. Silloin meidän tiet erosivat Kallen kanssa. Silloin olin aivan varma, että en selviä hengissä Kallen menetyksestä. Muistan sen tunteen vieläkin. Ja silti, tässä sitä ollaan, kyynel silmässä muistelemassa tuota elämäni kamalinta päivää ja meidän tarinan loppua. Sitä päivää, kun hyvästelin rakkaimman ystäväni. 


Heräsin aamulla kaverin synttäri-illan jälkeisessä sunnuntai-pöhnässä kaverin sohvalta. Hain meille pizzaa läheisestä pizzeriasta kun kaveri ei kyennyt mukaan. Koomattiin päivä kolmestaan kaverin luona, kunnes piti lähteä käymään tallilla käyttämässä Kalle sunnuntaihölkällä ennen mun iltavuoroo. Satuin ihan heittämällä kysymään Roosaa mukaan tallille ja yllätyksekseni hän lähtikin mukaan. Sen piti olla vain tavallinen sunnuntaihölkkä edellispäivän kouluvalmennuksen jälkeen, kevyesti ja rennosti puolisen tuntia kentällä ja takaisin tarhaan päiväheinille. 


"Poni oli niin iloinen ja pirteä kun juostiin irti kentällä. Tapansa mukaan se rallitteli ja pukitteli, otti ilon irti elämästä ja menoa rauhoittaakseni otettiin ravailua vierekkäin."



"Yhtäkkiä, ihan ilman varoitusta Kallen vej poksahti. Ja poni jatkoi ravia kolmijalkaisena. Mulle tuli paniikki, en millään voinut uskoa sitä todeksi. Saatiin ruuna pysähtymään, eikä se laskenut jalkaa lähellekään maata."



"Sitten kaikki tapahtui todella nopeasti. Roosa koitti saada mua rauhoittumaan, kun mä rauhoittelin Kallea. Olo oli aivan jäätävän hirveä."



"Purskahdin ihan hillittömään huutoitkuun, kun ell sanoi tuomitsevat sanat: Nyt ei hyvältä näytä. Halusin saada virallisen tuomion ja kysyin: Eli ei ole mitään tehtävissä? Eläinlääkärin katse riitti kertomaan vastauksen."



"Aloin heti hysteerisen kyselyn: Minne Kalle laitetaan? Missä Elina on? Miten minä pärjään ilman Kallea? Aika tuntui menevän entistä nopeammin, kun vietettiin viimeisiä hetkiä yhdessä."



"Kun Kallen oli aika lähteä, seisoin sen vieressä loppuun asti. Ennen kuin nukutusaine alkoi vaikuttaa, sanoin rakkaalleni viimeiset hyvästit. Kerroin miten paljon rakastan sitä, etten ikinä tule unohtamaan sitä ja viimeisenä sanoin Kallelle Kiitos rakas kaikesta."




"Kun poni alkoi kaatua, sulkin silmäni. Seuraavassa hetkessä Kalle makasi maassa kyljellään ja näytti hyvin levolliselta ja uneliaalta. Ell antoi viimeisen, sydämen pysäyttävän piikin."



 "Mä romahdin ruunan kivusta hionneelle kaulalle itkemään, enkä voinut uskoa sen olevan minun rakkain aarteeni, Oma pieni Kalleni."



"Kun sydän löi viimeisen lyönnin, lensi ylitsemme kaksi valkoista joutsenta. Silloin tiesin, ettei Kallella ollut enää kipuja. Se oli lähtenyt joutsenten mukana taivaaseen ja jäljellä oli vain kauniin ponini kuori, jota pidin edelleen tiukassa halauksessa."



"Olo oli ja on edelleen niin tyhjä. Mikään ei tunnu miltään, enkä voi uskoa, ettei mun parasta ystävää enää ole."

"Mä niin rakastan sinua."



Kursivoitu teksti suoraan Kallen hoitovihkosta lopetuspäivän kohdalta. 

16 kommenttia

  1. kauniisti kirjotettu❤️

    VastaaPoista
  2. Niin kauniisti kirjoitettu teksti <3 samoja tunteita kävin itse läpi Lassen kuoleman aikaan Itse sain sentään sanoa rauhassa hyvästit, kun lopetuspäätös tehtiin kaikessa rauhassa. Silti se tuntui järjettömän pahalta. Ainut mikä siinä tilanteessa helpotti, oli se että rakkaalla ystävällä ei ole enää kipuja.

    Ikävä ei koskaan lopu, se vaan muuttaa muotoaan. Ehkä vuosien päästä on jäljellä vain kaunis kaipuu. Toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 ehkä jollain tapaa tämä oli helppo tapa, kun mun ei tarvinnut surra etukäteen vaan sain olla vielä viimeiset päivät ja tunnit maailman onnellisin tietämättä tulevasta.

      Poista
  3. Liian kaunis teksti♥ Muutama päivä nämä tunteet olivat liian lähellä kun jo ennestään jalkavaivainen pieni ponini oli aivan kolmijalkainen. Kuvissa ei onneksi näkynyt mitään, joten sain huokaista helpotuksesta.

    VastaaPoista
  4. Voi Aino, itkuhan tätä lukiessa tuli! Suuri rutistus sulle, mutta myös Kallelle taivaaseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siiri <3 Kallelle ja kavereille paljon pusuja ja haleja.

      Poista
  5. Olipas surullinen, mut ihana postaus <3 En tiiä oonko sanonu tästä jo ennenkin, mut jostain syystä tykkäsin Kallesta aiva älyttömästi. Vaikka tiesin sen pelkästään sun blogin kautta enkä ollu koskaan nähny sitä ''livenä'', odotin aina postauksia Kallesta ja tykkäsin seurata teijän kehittymistä aivan älyttömästi :) Sait Kallesta tosi hienon hepan, enkä olis alussa uskonu (sillon kun se tuli sulle), että siitä tulis niin hieno. Ikävä on varmasti kova <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalle oli ihan mahtava. Tykkään itsekin lukea siitä vanhoja postauksia ja kuvia, muistaa niin elävästi ne sen kaikki touhut ja luonteen ja kaiken. Kiitos, ikävä on ihan suunnaton <3

      Poista
  6. Voi aivan ihana teksti, josta kyllä näkyy, että Kalle oli sinulle tärkeä. Tuli itsellekkin tippa linssiin ❤

    VastaaPoista