keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Murheita ja huolia


Ihan järkyttävä viikko takana. Kallen kuolemasta tuli viime perjantaina 10kk täyteen ja tuntuu että tää viikko on ollut samanlaista painajaista kuin silloin 10 kuukautta takaperin. Ihan käsittämättömiä juttuja. Nyt on vaan toivottava hartaasti, että kääntyiskö kaikki vihdoin hyväksi ja kaikki ikävä voisi loppua vaikka seuraavaksi vuodeksi. Aina voi toivoa..

Laran etusen tilanne on nyt hyvä, lämpöä ei ole ollut ollenkaan ja turvotus on laskenut täysin. Jalat on ihanan kuivat ja heppa vaikuttaa jo hyvin innokkaalta tekemään töitä ja kyllästyneen pelkkään kävelyyn. Ystävämme imppari on taas hieman pidentänyt tätä kävelykuuria, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa jo laskeutumaan. Mä oikeasti haluaisin jo treenaamaan tamman kanssa, käveleminen päivästä toiseen on vaan niin hirvittävän tylsää. 

Lara tosin viihtyy ilmeisesti vallan mainiosti kun saa tarhata pitkään ulkona ja nyt vihdoin muiden seurassa. Se sai viime viikolla heinäverkon karsinaan ja nyt mäkin voin nukkua yöni yhä paremmin tietäen, ettei se saa hotkittua yöheiniä tunnissa sisäänoton jälkeen. Suuren suuri helpotus oli myös se, että s tuo oej turvotus meni ohi nopeammin kuin osasin odottaa ja nyt vaan sit odotellaan että tämä uusi imppari laskisi pian. Jos jossain Lara on mestari, niin noitten imppareiden kehittämisessä!

Wiiville kuuluu hyvää. Sen kanssa treenit sujuu ihan mukavasti ja tekeminen on kivaa. Nyt säät on olleet vaan tosi huonot ja pohjat ihan surkeat, joten ollaan jouduttu tekemään paljon pelkkää käyntitreeniä sekä maastoiltu. Maastoilu tosin tekee Wiiville ihan hyvää ja se kyllä selkeesti tykkää maastoilla. Mennään usein vaan sen fiiliksen mukaan miten reippaasti se haluaa mennä ja se kyllä on aina tosi iloisella mielellä.

Mulla on töissä tosi kiireistä ja rankkaa ja oonkin ollut nyt hurjan väsynyt aina työpäivän jäljiltä. Salille oon kerennyt kerran viikossa kun tallilla menee aikaa ja yksinkertaisesti oma jaksaminen ei vaan enää riitä. Nyt mulla tosin alkaa vapaat ja yövuorot, joten ehkä kerkeisin tehdä jotain muutakin tallin ja töiden lisäksi. Kohta alkaisi haut kouluunkin ja tänä vuonna mä oikeesti yritän päästä sisään. 

Vähän kuulumisia tähän väliin, voisin koittaa taas hieman aktivoitua bloginkin suhteen. Mitäs postaustoiveita teillä olisi ja mistä haluaisitte lukea? Ihan tavallisista kuulumisista vai jostain erikoisemmasta?


7 kommenttia

  1. Kiva teksti mutta en ihan hokannut että mitkä oli niitä huolia ja murheita? :) Tsemppiä treeneihin ja toivotaan et kelit paranee!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Muutama eri paikka ja paikkakunta mietinnässä, tarkkaan en osaa vielä sanoa :)

      Poista
  3. Meillä on myös tuota yöheinien hotkimista... Pahimmillaan iso kasa heinää on mennyt puolessa tunnissa hepan kitusiin. Sitten kun on vielä kyseessä todella herkkämahainen hevonen niin ei kovin hyvä... Minäkin ostin nyt heinäverkon ja heinät aletaan tarjoilemaan siitä :)

    Toivottavasti sun fiilikset paranee ja asiat alkaa sujumaan. Mihin meinaat hakea opiskelemaan?

    Tavalliset kuulumiset on kivoja, samaten erikoispostaukset. Varustefriikkinä olisi kiva lukea ja katsoa kuvia teidän varusteista! Vaikka top3 suosikkivarusteet?

    VastaaPoista
  4. minne kouluun/kouluihin aiot hakea? ja minne päin suomee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vielä tarkkaan sanoa, muutama eri paikkakunta mietinnässä!

      Poista