torstai 29. lokakuuta 2015

Kun ei vaan suju mutta sujuu kuitenkin

Viimeksi taisinkin mainita, että taas ollaan menossa kisaamaan. Lauantaina tuossa naapurikylässä Leppävirralla järjestetään harjotuskoulukisat, jonne ilmoittauduin Larpalla K.N. Special luokkaan. En oo mennyt pariin vuoteen tota ohjelmaa ollenkaan, viimeksi 2013 kisattiin Winskin kanssa useemmatkin kisat tota luokkaa. Siksipä lähdettiin eilen maneesille Laran kanssa muistelemaan kuinkas se menikään ja saatiin Laura mukaan kuvaamaan, kiitos siis kuvista!


Verkatessa Larppa tuntui todella karmealta, liekö melkein viikon kevyempi liikutusjakso vaikuttanut kun työnteko ei meinannut oikein sujua mitenkään. En saanut hevoseen mitään otetta, tuntui että se vaan kuskas mua ympäri maneesia, juoksi apuja karkuun, oli jäykkä kuin rautakanki ja vielä tuntui kaiken hyvän päälle tahdittavalta... Meinasin ekan vartin jälkeen lähteä takaisin kotiin ja peruuttaa kisat, mutta enhän mä mitään luovuttaja-tyyppiä ole, joten hevonen töihin ja kuski myös!



Väistättely, taivuttelu, siirtymiset ja kokoamiset alkoivat tuottaa tulosta, ja pikkuhiljaa hevonen alkoi tulemaan paremmin avuille ja tuntumaan suht normaalilta ratsastaa. Ehkä verryttely jäi liian lyhyeksi ja tamma reagoi olemalla vahva. Epäpuhtauden tunnekin hävisi sitä myötä mitä paremmin sain hepan ratsastettua rennoksi ja pehmeäksi ja lopulta pystyin jo ihan hymyilemään kyydissä. 



Tehtiin sitten muutaman kerran rataa niin, että ensin harjottelin raviosuudet ja laukkaosuudet erikseen ja kerran menin radan kokonaisuudessaan. Ravi tuntuu aika hyvältä, Laran vahvuuksia rataa ajatellen on ehdottomasti sen tasaisuus ja tahdikkuus sekä suoruus. Treeneissä huomiota pitää kiinnittää pysähdyksiin sekä keskiraviin, jossa mun pitää muistaa pitää hevosen etuosa ylhäällä ettei se romahda lavoista alas jolloin etuset ei pääse kunnolla liikkumaan. 


Laukassa treeniä kaipaa nostot, joissa tuo etuosan romahtaminen on myös vaarana tapahtua. Lara tosin tekee nostot tosi hyvin istunnalla, että oikeastaan kun vaan keskityn pitämään takaosan alla ja etuosan keveänä, ei pitäis olla ongelmaa. Ollaan treenattu ahkerasti laukkalävistäjiä jatkamalla aina vastalaukkaa, joten on helpottavaa kun ei tarvitse pelätä vaihtoa kesken kaiken.. Hieman kyllä jännittää miten meidän käy laukkalävistäjän jälkeinen suoraan käyntiinsiirtyminen.. Kovasti sitäkin treenataan ja koitetaan saada sujumaan!


Muuten rata on kyllä aika piece of cake. Ei kovin hankalia juttuja, mutta keskittymistä vaatii koko radan kiertäminen. Yllättävän vähän mua vielä jännittää, mutta mitäs sitä suotta stressaamaan kun heppa on niiin fiksu <3 Tänään tehtiin vajaan tunnin treeni gramaaneilla ja huomenna käydään vielä maneesilla kertaamassa rata. Lauantai-aamuna sitä sitten mennäänkin ja tehdään parhaamme!


12 kommenttia

  1. Moi! En oo aiemmin vaivautunu kommentoimaan blogiisi, mutta nyt oli aivan pakko! Siis herranen aika miten hyvin ratsastat ja miten hienosti Larppa liikkuu sun kanssa. Wau.. Kuvat kans tosi hienoja. Tsemppiä kisoihin! :)

    VastaaPoista
  2. Oon ite kisannut vaan beetä ja tykkään tuosta ohjelmasta ihan hirveesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa hahah, mun mielestä toi taas on aika tylsä :D

      Poista
  3. Sulla on hieno hevonen :) Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
  4. Vielä noi sun ranteet kuntoon niin hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  5. Tsemppi kisoihin! On hienoa että itse treenatessasi huomaat virheet, joita pyrit korjaamaan!! On myös mukavaa lukea tekstiä joissa omat pienetkin virheet tiedostetaan ja silti aina positiivisesti niihin suhtaudutaan. Jep! Tsemppiä!!💎

    VastaaPoista