maanantai 20. heinäkuuta 2015

Pikaista kuulumisten päivittelyä

Ilosaarirock onnistuneesti takanapäin ja haikein mielin kotiin palailtu. Lauantai-ilta Bastillen seurassa hujahti aivan liian nopeasti ohi ja pitkä odotusaika oli taputeltu. Olisin vaan halunnut jäädä siihen hetkeen ikuisuudeksi ja vaan fiilistellä, mutta eihän se tietenkään ollut mahdollista. 


Lauantaina Joensuussa meitä hemmotteli ihana keli, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli hurjan lämmintä. Päivä kului nopeasti syöden, musiikkia kuunnellen ja nautiskellen ja pian mä hipsinkin tähtitelttaan oottamaan koko viikonlopun kohokohtaa. Suunnitelman mukaan olin jo 4,5h aiemmin odottamassa eturivissä ja kyllä odotus palkittiin kun jätkät astui lavalle! Ihan huikee keikka, huikee fiilis ja niin ihanat Dan, Kyle, Will ja Woody!

Sunnuntaina keli ei ollut enää niin aurinkoinen loppupäivästä, muttei se haitannut kun oltiin varauduttu vesisateeseen! Tapaturmiltakaan ei vältytty vaan jouduttiin pistäytymään kertaalleen ensiaputeltassa. Tästä johtuen muutettiinkin suunnitelmaa hieman ja lähdettiin pari tuntia etuajassa ajelemaan kotiin. Mutta takana kaikinpuolin huikea reissu ihan mahtavalla porukalla! Oli tosi ihanaa olla taas reissaamassa ja vapaaviikonlopun jälkeen sitä taas jaksaa tän 50h työviikon painaa. 

Näissä tunnelmissa sujui mun hevoseton viikonloppu, mutta mitäpä sinne hepparintamalle kuuluukaan? Lara sai huilia lauantain ja sunnuntain vietellen kävelypäivää sekä vapaata. Perjantaina otettiin hyppyjä valmennuksessa, mutta edelleen jatkuvan oudon tunteen vuoksi en halunnut ottaa riskiä ja jatkaa loppuun asti, vaan lopetettiin Laran kanssa etuajassa yhden ratatreenin jälkeen. Oli kyllä harmi, tamma tuntui muuten tosi hyvältä ja Kimmokin sanoi että teettäisi mielellään meille jo vähän haasteellisempia tehtäviä. 

Tänään kävin moikkaamassa hepsua sen ollessa laitumella ja harjailin sen pikaiseen läpi. Vietettiin tammojen kanssa siinä vaan aikaa auringonpaisteesta nauttien ja ponit sai nauttia mun rapsutuksista. Molemmat tammat (tarkoitetaan nyt siis Laraa ja sen tarhakaveria Veeraa) näyttivät hyvin onnellisilta kun saivat ylimääräistä huomiota kesken päivän. 


Myöhemmin päivällä mun ollessa töissä oltiin sovittu Elinan kanssa, että hän käy juoksuttaa Laran ja kattoo vähän miten se liikkuu. Tamma oli liikkunut toiseen kierrokseen selkeästi eritavalla kuin toiseen, mutta varsinaista ontumista ei ollut havaiittavissa. Ennemminkin liikkuminen oli ollut ajoittaista jäykkää tahdittamista ja tullut takaosasta. Viimeksi Elinan ratsastaessa tuota tahdittamista esiintyi juurikin käännöksissä ja hidastempoisessa ravissa ja nimenomaan toiseen suuntaan. 

Nyt sitten seuraillaan ponisen tilannetta ja katsotaan mitä tehdään. Jatkossa treenaillaan kevyesti ja jumppaillen hevosta suoremmaksi. Hieronta uusitaan tässä viikon sisään ja katsellaan miltä liikkuminen tuntuu. Liikuntaa pidetään nyt yllä kevyen treenin merkeissä, ellei liikkuminen muutu huonompaan suuntaan. Jossain vaiheessa katsellaan sitten klinikka-aikaa jos tahdittaminen ei lopu tai menee pahemmaksi. 


Semmoiset lyhyet kuulumiset tähän viikon alkuun, katsotaan mitä viikko tuo tullessaan! Ainakin töitä ihan urakalla jos ei muuta.. Koulussakin pitäisi käydä harjoittelemassa, kisoihin ei oo enää kuin kolme viikkoa aikaa, huii!

2 kommenttia

  1. Meinasitko mennä ihan klinikalle vai kutsua klinikka-auton? Itse asun Varkauden seudulla ja jos heppani jalka menee huonommaksi niin meinasin kutsua sen auton käymään. Mutta toivottavasti molempien hepoilla ei olekaan mitään vakavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vähän katsella ja vertailla hintoja, mutta paras mahdollinen olisi jos klinikka-auto tulisi lähimaille ja voisi sillä samalla katsella myös tuon kintut. En siis ole päättänyt vielä, mutta jos mahdollisesti auto on tulossa niin samalla menis! Ja joo, toivotaan tosiaan.. :D

      Poista