keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kyllä kouluratsastus on kivaa!

Viime postauksessa mainitsinkin muutamalla sanasella Elinan sunnutain ratsastuksesta. Nyt kun huomenna saan viettää kokonaan vapaapäivää pitkästä aikaa, ajattelin käyttää aikaa hyvin hyödykseni ja postailla hieman viime päivien tunnelmia Laran liikkumisen suhteen.


Tosiaan, sunnuntaina Elina ratsasti tamman. Lara oli ollut koko päivän sisällä ihan hevosesta riippumattomista syistä joten sanoin Elinalle puolivitsillä, että tekeekin sitten kunnon alkuverkat! Ei kaikunut kuuroille korville mun kehotus vaan Elina aloittikin tamman ratsastamisen 20minuutin käyntityöskentelyllä. Tuo menetelmä kuulemma toimikin oikein mainiosti ja käynnissä Lara oli jäänyt tosi kivasti omille jaloilleen, hyvälle tuntumalle ja kivan rentoon ja pyöreään muotoon. Ravi ja laukka oli ollut myös oikein hyvää, mutta lopussa tamma oli taas vähän väsähtänyt.


Mutta mikä parasta, Larppa ei ollut tahdittanut nyt ollenkaan! Oikeaan kierrokseen laukka oli alkuun tuntunut jäykemmältä, mutta sekin vertyi nopeasti. Liike oli kuitenkin ollut ihan normaalia eikä tuota ihmeellistä tahdittamista enää esiintynyt ja hitsi kuinka onnellinen mä olinkaan kun katoin ponin liikkumista ja kun Elina vielä varmisti saman tunteen selkään! Ei kuitenkaan pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä ens viikolla tänne lähelle on tulossa klinikka-auto käymään ja soittelen heille huomenna josko ehtisivät vilkaista Larpan samalla reissulla. Saanpa sitten ainakin varmuuden missä mennään ja miten jatketaan!



Siihen asti nautiskellaan nyt hyvin sujuvista sileetreeneistä. Lara on ollut oikeastaan nyt tän alkuviikon ihan megahyvä ratsastaa. Ollaan menty eilen puolentunnin koulutreeni ja tänään kevyempi sileejumppa maneesissa ja ne fiilikset mitä oon saanut tässä näinä päivinä... wow. Tuo hevonen ei oo ikinä tuntunut noin hyvältä! Jotenkin sen kun saa siihen ohjan ja pohkeen väliin niin se vaan on siinä ja on kaikki niin ihanaa. On ollut kyllä ihana huomata miten se muokkautuu omaan käteen sopivaksi ja liikkuminen tuntuu päivä päivältä olevan sille helpompaa. Ehkä meistä kunnon kouluratsukko vielä leivotaan kun on koulusatulat ja kaikki? ;)


Tänään sama, hyvä fiilis jatkui sileejumpalla ja päästin lopuksi vielä muutama vuosi takaperin ratsastuksen lopettaneen kaverini ravailemaan loppuravit. On kuulemma iso hevonen! Oli myös kiva kuulla samaan aikaan ratsastavalta ystävältäni, että ollaanks me treenattu sileepuolta kun Larppa näyttää jo ihan hevoselta :D hah, no ollaan me ja meistä kouluratsastus on ihan hirrrveen mukavaa!

Semmosta pientä hehkutusta, huomenna sit jatketaan kevyellä humpalla Larpan kanssa ennen vaparia sekä Bellan kanssa treenaillaan myös sileellä. Kuvamateriaalia kumpaisestakin tulossa, joten stay tuned!


4 kommenttia

  1. Siis onko tossa videolla Elina? Toivottavasti mahdut tolle klinikka-auton käynnille, kun aika paljon taitaa olla jo porukkaa ilmottautunu siihen.. :X

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän huono informaatio, mut siis itse ratsastan videossa! :D ja joo niin kuulemma on paljon, todennäköisesti kuitenkin mahdutaan mukaan :)

      Poista
  2. Vou, tosi kivannäköstä menoa teillä :) Ootte kyllä tosi hyvä pari Laran kanssa.

    VastaaPoista