torstai 4. syyskuuta 2014

Tän päivän peltoilut ja sileätreenailut


Tänään saatiin pitkästä aikaa kaveri tallille mukaan joten koska uusia kuvia on saatavilla on heti päästävä postaamaan! Roosa oli siis tallilla mukana ja olikin mukava talleilla taas yhdessä, vaikkakaan aikaa meillä ei paljoa turhaan ollut. Aikataulu oli tiukka sillä mulla oli junaanlähtö kahdelta ja sitä ennen piti vielä pakkailla kamat ja käydä suihkussa. Nyt oon taaas Helsingissä ja oon yön hotellissa ja huomenna olis viimesen "maajoukkueleirin" vuoro ennen Ranskan EM-kisoja. Nyt siis tässä telsua tuijotellessa aattelin taas kirjotella, ihme kirjotusvimma iskenyt kun näin usein on intoo postailla!


Mentiin alkuverkkailemaan pellolle, koska nyt alkaa olemaan jo syksy niin pitkällä ettei sinne enää kauaa päästä. Nytkin pelto oli jo melko märkä joistain kohti, joten mitään rallitteluja ei voitu ottaa ollenkaan vaan tyydyttiin rentoon ja kevyeen verkkaamiseen. Alkuun Kalle oli inhottavan jännittynyt eikä kuunnellut lähes ollenkaan mitään apuja vaan juoksi kaikkia pidätteitä karkuun. Teinkin muutamia siirtymisiä ja keskityin ratsastamaan tosi vahvasti keskivartalon lihaksilla, jolloin K vähän parani ja tuli paremmin kuulolle. 


Kun poni liikkui kivasti ja oli rauhallinen sekä rento, se tuntui heti ihan eri hevolta. Oli mukava päästä lähtemään pellolta hyvillä fiiliksillä kun ei tarvinnut jäädä vatvomaan miksi ei onnistunut eikä sujunut. Kallekin tuntui olevan ihan hyvällä fiiliksellä, joten jatkettiin vielä hetkeksi pyörimään kentälle. 



Kentällä sitten meno muuttui ihan täysin.. En tajua miten suuri ero ratsastettavuuteen tuli paikkaa vaihtaessa ja Kalle oli suorastaan ihan karsea kentälle mennessä. Se ei käyttänyt selkäänsä ollenkaan, liikkui niska linkussa kuolaimen takana ihan alitempoisena ja sai ihme säpsyjä kun käytin pohjetta.. Meinasi pää hajota heti alkuunsa!



Hetken käynti-ravityöskentelyn jälkeen alettiin taas saamaan ihan OK-pätkiä, mutta laukkaaminen oli edelleen todella jännittynyttä ja vaikeeta. Päätin sitten jättää laukkahommat kokonaan sikseen ja keskittyä rentouden säilyttämiseen ravissa sekä siirtymisissä. Kallen kanssa kun ei ole järkeä lähteä tappelemaan tuon laukan suhteen, kun on sellanen päivä ettei onnistu niin sitten ei vaan onnistu ja kokeillaan joku toinen päivä uudelleen. 



Kuten sanottua ravi alkoi sujumaan vähän paremmin hetken ympyrällä työstämisen jälkeen, mutta ei se kovin hyvältä tuntunut siltikään. Koska aikaa meillä oli rajallisesti, lopettelin sitten ihan OK-pätkiin, jottei jäisi ihan paha maku suuhun. Loppuravit oli kyllä ihan jees! Kalle liikkui aika kivasti pyöreänä ja rentona isoo ravia, mutta kuitenkin rauhallisesti ja odottaen. 



Joo tosiaan, päivä ei ollut ihan parhaammasta päästä. No, kylläpä se taas tästä. Huominen meneekin täällä Helsingissä ja junalla kotiin matkustaessa. Laura lupaili käydä huomenna liikuttamassa ja hoivaamassa ponista ja lauantaina ja sunnuntaina tehdäänkin sitten kunnon reeniä. Maanantaina tää tyttö lähtee kohti pohjanmaata (!!! jes<3) ja sillon Kalle saa viettää kevyttä päivää maastoilun merkeissä. Tiistaina heppa pääsee hierojan käsittelyyn ja ootan kyllä niin innolla mitä sieltä löytyy! 


4 kommenttia

  1. Ai mihin em-kisoihin oot menossa? :) on mennyt ihan ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattitaidon Euroskills -kisoihin Ranskaan, eli vähän kuten Suomessa taitajat mutta em-tasolla :)

      Poista
    2. Vau! :) onnea matkaan!

      Poista