maanantai 1. syyskuuta 2014

Kolmen ratsun lauantai

Heissan ja hyvää syksyä kaikille! Mä oon mitä ilmeisimmin tulossa hvyää vauhtia kipeeksi ja tälläkin hetkellä palelen kolmen peiton alla kirjottelemassa teille postausta mun ja Emmin lauantaisesta Suonenjoki visiitistä! Lähdettiin matkaan aamulla hyvissä ajoin sen jälkeen kun olin käynyt tekemässä aamutallin sekä hakemassa Empan kyytiin. Ajeltiin sit kaverimme Lindan luokse, joka omistaa mulla viime vuoden loppupuolella ylläpidossa olleen Vippi-ruunan. Perille päästyämme napattiin Vippi kavereineen tarhasta sisälle varustettaviksi ja suunnattiin koko konkkaronkalla ensin maastoon. 


Mä sain ratsukseni uuden tuttavuuden, 21-vuotiaan ikinuoren suokkitamman Sumun. Tamma onkin uusin asukas Lindan heppalaumassa, joten ekaa kertaa pääsin tutustumaan hevoon tällä reissulla. Tytyllä on kertynyt vähän ylimääräistä massaa mutta elukka oli kyllä niin valloittavan suloinen pyöreine korvineen! Emmi hyppäsi Vipun kyytiin ja Linda lähti maastoon Kääkällä. Käytiin heittämässä reilun puolen tunnin lenkki rauhassa maastoillen ja palattiin sitten kentälle. 


Kentällä iskettiin Lindalle kamera kätöseen ja "tuuppailtiin" Empan kanssa hetki suokkiponeilla. Sumu olikin ulkonäöstään ja ennakkoluuloistani huolimatta aika kivantuntuinen kaveri. Töitä siellä kyydissä kuitenkin sai tehdä ja kunnolla mutta se kannatti, tamma alkoi nimittäin pehmenemään aika nopeasti ja tuli tosi kivaksi edestä. 


Laukkatyyli on kyllä täysin vapaa tällä tankilla.. :D Pätkittäin laukkaaminen oli niin räpellystä mutta välillä se jopa malttoi vähän kantaa itteensä ja laukka pyöri hienosti. Nekin oli tosin ihan muutaman askeleen pätkiä, mutta olipa kuitenkin!

Ennen ratsun vaihdosta kokeiltiin Emmin kanssa vielä suokkikatrillia! Asetettiin uljaat suomenhevot rinnakkain ja ajeltiin ympäri kenttää (melkein) samaan tahtiin.. Ei ollut helppoa! Mun kopu meinasi hyytyä koko ajan ja ei meinattu kestää Vipin perässä ollenkaan.

Vaihdettiin sitten heppaa ja kiipesin seuraavaksi Kääkän kyytiin. Se on palaillut pikkuhiljaa liikutukseen joten mentiin sen kanssa todella kevyesti. Lähinnä keventelin tammaa rennoksi ympäri kenttää ottaen muutamat laukat molemmissa suunnissa. Kääkkä oli aika tahmeenoloinen ja ilman raippaa tai kannuksia sain tehdä senkin kanssa ihan hyvin töitä, että se liikkui reippaasti eteenpäin. 


En ottanut asiakseni näin loppuverkoissa alkaa ratsastamaan sen totisemmin vaan annoin tamman mennä vähän pitkänä ja matalana. Se vaikutti sen verran väsähtäneeltä, että koin parhaaksi vaan keskittyä tekemään tarkat siirtymiset ja että sain hepan taipumaan hyvin molempien pohkeiden ympärillä ja suoristumaan suorilla urilla. Omaan istuntaan olis pitänyt pikkasen enemmän kiinnittää huomiota, könötän tuolla nimittäin ihan järkyttävässä asennossa!!

Kääkän jälkeen hyppäsin vielä Vipin kyytiin ajelemaan loppuravit. Vippi olikin yllättävän kivantuntuinen, mitä nyt koko ajan kiinni oikeessa ohjassa. Koitin tehdä vaikka mitä irrottelevaa, mutta ei auttanut ja ruuna vaan puri kuolaimeen kaikin voimin. Lopussa se onneksi ihan vähän parani, eikä jäänyt huono mieli ollenkaan vaan saatiin lopettaa suht hyvään pätkään :)


Ratsujen liikutuksen jälkeen käppäiltiin hetken loppukäynnit ja niin hepat kuin ratsastajatkin painuivat syömään. Oli kyllä olokin sen mukainen, että tulipa taas ratsastettua.. :D Kivaa oli kun kaikki hepat toimivat niin hyvin ja oli mukavaa päästä erilaisten hevosten kyytiin vaihteeksi. Lähdettiin sitten iltapäivällä koko porukalla meille Varkauteen ja käytiin illalla juoksuttelemassa Kalevi. Eilen oltiin kouluvalmennuksessa jossa saatiin oikeen kivoja pätkiä! Harmittaa vaan kun kukaan ei ollut kuvaamassa, joten siitä tuskin sen enempiä postailen.. 

Uusi ulkoasu on muuten tuloillaan ihan näillä näppäimillä, hyvällä lykyllä jo huomenna! Samalla koitan vähän päivitellä noita välilehtiä, on aikas vanhentunutta tietoa osassa niistä..

2 kommenttia