sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesäkuvapostaus



On ne nuo Justimuksen poijat niin hulvattomia :') Ihan loistava biisi!



Mun kesänalkuun on kuulunut töiden lisäksi estetreenailua Kallen kanssa, parin päivän vierailu Suonenjoella mahtavien kavereiden kanssa, heppailua Kääkällä, Vipillä sekä muutamalla muulla uudella heppakaverilla, ponien uittoa veneenperässä, aivan älyttömän upeen auringonlaskun ihailua, soutelua, ponin irtojuoksutusta sekä pesua, hoitokoiran hoitoa ja sen kanssa oleskelua, iltamyöhäisiä lenkkeilyjä, kauniita kesäiltoja ja kaikenlisäksi vaikka millä mitoin laiduntamista! Ollaan ponin kanssa harrastettu sitä yhdessä, musta on vaan niin ihana katella kun se syö niin onnellisena vihreetä naamariin ja välillä tarkkailee ääniä ja ihmettelee maailman menoja. 

Näin on mun kesä alkanut. On ihanaa kun on lämmintä, mutta jos ihan totta puhutaan niin pärjäisin vallan mainiosti ilman näitä kesäntuomia ötököitä ja järjettömiä helteitä.. Ei saisi kai valittaa, joten otetaan sitten kaikki ilo irti näistä kesäpäivistä ja auringosta, nyt kun sitä tuntuu riittävän! 

Blogi kaipailee jo uutta ulkoasua ja sen tulette näkemään mahdollisimman pian! Lisäksi tulossa pieniäsuuria uutisia ja muutoksia, mutta niistäpä ei (ainakaan vielä) yhtään sen enempää. Miten teidän kesä on lähtenyt rullaamaan? :)

5 kommenttia

  1. Aivan ihania kuvia! <3 tsemppii sulle ja Kallelle! :)

    VastaaPoista
  2. Justimusfilmsin pojat on kyl ihania! <3 kiva postaus, olisin silti kaivannut tonne väleihin tekstiä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niimpä!! Tän olikin nyt tällä kertaa tarkotus ollakin ihan pelkkä kuvapostaus, tekstin kanssa se ois venynyt niiiin pitkäksi, etten olisi itsekään jaksanut lukea sitä.. :D

      Poista
  3. aivan ihania kuvia! näistä tuli semmonen "kyllä elämä on ihanaa"- fiilis! :D

    VastaaPoista