maanantai 4. marraskuuta 2013

Kouluvalmennuksessa

Heippa! Tänään vasta ehdin postaamaan sunnuntain kouluvalmennuksesta, kun eilen oltiin kotona vasta puoli kymmenen maissa. Videonkin sain tehtyä, joten pääsette vähän näkemäänkin tuota meidän menoa enemmänkin!

Mentiin maneesille juuri kun edellinen valkku oli loppumassa ja juteltiinkin hetki Katrin kanssa ensin missä mennään, millainen Vippi on ja mitä sen kanssa ollaan tehty. Sovittiin, että mennään aika helppo & kevyt tunti siirtymisiä tehden ja katsellaan vähän, miltä näyttää. Alkuun Vippi tuntui aika kiireiseltä ja vähän jännittyneeltä, mutta ravasi aika hyvin.

Suuret kiitokset taas Emmille kuvista ja videoista!! :)

Ravissa kaarteissa suurin ongelma oli oikean lavan karkaaminen ja vauhdin lisääminen. Kun homma tuntuu ponille liian vaikealta, se alkaa korvaamaan keskittymisen vauhdilla ja sitten hommat menee ihan lössöksi. Oikea lapa meinaa karata joko ulos- tai sisäänpäin joten senkin suhteen oli ongelmia. Myös yleinen kiirehtiminen paikallistettiin jo aluksi ongelmiksi, joten niiden pohjalta lähdettiin hakemaan rentoa ja rauhallista menoa. 


Aloitettiin ravissa tekemällä käyntisiirtymisiä ihan uralla. Käyntiin siirtyessä mun piti muistaa antaa paljon ohjaa, etten jää vetämään suusta, jottei Vippi opi nojaamaan siirtymisissä ollenkaan ohjaan. Muutenkin piti pitää tosi kevyt tuntuma suuhun, sekä tehdä paljon irrottelevia pidätteitä, ettei V opi yhtään painamaan kädelle. Se toimikin tosi hyvin, nimittäin ravi-käynti-ravi siirtymiset saatiin tosi kivoiksi! Raviin siirtyessä piti myödätä myös kunnolla, sekä mun piti vähän kevetää omaa istuntaa, jotta saataisiin mahdollisimman puhtaita siirtymisiä. 


Meidän siirtymiset saatiin ekaa kertaa oikeasti siisteiksi ja helpoiksi. Millään muodolla tai oikeinpäin liikkumisella ei ole mitään väliä, ennen kun saadaan ihan perusasiat kuntoon ja hepalle parempi lihaskunto. Nytkin kun muistin istua kevyesti, myödätä kunnolla kädellä ja kevyesti paineistaa jalalla, saatiin tosi hyviä ravisiirtymisiä. Vaikka satula hieman painaakin lavoista, pystyn omalla istunnalla vaikuttamaan tosi paljon siihen, ettei Vipillä ole niin epämukava olo. Siirtymisten avulla suurin osa kiireestä & jännittyneisyydestä saatiin pois ja tilalle tuli tosi rento ja vastaanottavainen hevonen. 


Otettiin parit laukannostotkin molempiin suuntiin ja olin vähän epävarma mitähän tulee. Kuitenkin Vippi oli niin tosi rauhallisellla mielellä, että laukat nousi aika hienosti ja se laukkasi tosi rauhallista laukkaa ja kuunteli mua koko ajan. Laukassa treenataan paljon sitä, että saan sen laukkaamaan suorana sekä juurikin noita lyhyitä & nopeita pidätteitä. Vetämään ei saa missään nimessä jäädä, vaan laukkaa pitää saada rauhoittumaan juurikin noilla lyhyilla ja kevyillä pidätteillä sekä heti perään myötäämällä.


Laukkailun jälkeen käveltiin aika pitkät välikäynnit. Lopuksi sitten otettiin käynnissä & ravissa voltteja ja koitettiin löytää hyvää ja tasaista tempoa sekä sitä suoruutta. Ravissa kevensin välillä tahallani väärälle jalalle, jotta sain oman istuntani kautta hevosta paremmin suoraksi. Tämä onnistuikin tosi hyvin, ja saatiin ihan megahienoja pätkiä! Vippi kuunteli tosi hyvin, sain taivutettuakin sitä vähän sekä sillä ei ollut kiire enää ollenkaan. Oli aivan ihanaa päättä valkku noin loistaviin fiiliksiin! 


Saatiin "kotiläksyksi" siis harjoitella paljon paineesta myötäämistä, eli aina kun paineistan ohjalla, Vipin pitää itse myödätä ja heti kun se myötää, myötään minäkin ja annan käden olla hiljaa. Aina ratsastaessa pitää muistaa pitää hyvin kevyt ja elävä tuntuma, ettei poni saa tilaisuutta purra kuolaimeen kiinni tai alkamaan painamaan kädelle. Suoruutta pitää harjoitella myös paljon, sekä oikean lavan hallintaa. Ulkolapana se ei saa karata ulos ja sisälapana se ei saa yhtään kaatua sisään päin. Vaikeaa selittää, mutta oikea lapa pitää siis saada kunnolla hallittua. Maltti on valttia, eli edetään hitaasti, hevosen ehdoilla ja lopetetaan aina hyviin pätkiin ennen kun se väsyy - niin saadaan sille iloinen fiilis ja pidetään kaikki aika helppona.


Jatkossakin tullaan noissa valmennukissa käymään, saatiin niin paljon ihan loistavia vinkkejä etten malta oottaa keskiviikkoa kun mennään taas kentälle ratsastamaan! Viikonloppuna Elina taas ratsastaakin ja sovittiin Marian kanssa, että testaillaan miten Marian satulat sopisi vaikka väliaikaisesti Vipin selkään. Jos ei mikään sovi, vaihdetaan penkkiin leveämpää kaarta ja katsellaan miltä näyttää. Nyt taidan painua nukkumaan jotta jaksaa taas huomenna. Huomiseksi onkin taas Dandyn ratsastus ja Vippi saa vapaan. Palaillaan siis! :)


Ps, niin ja saa muuten laittaa postausehdotuksia! Kohta on 600 lukijan raja rikki, millaista erikoispostausta haluaisitte sen kunniaksi? Sana on vapaa ja nyt antakaa äänenne kuulua!

15 kommenttia

  1. Mahtavaa kun teillä menee noin hyvin ! Tsemppii jatkoon ! :)

    VastaaPoista
  2. Rauhallisen näköistä menoa, oikein hienolta näyttää! :)

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Tee postaus Kuinka paljon rakastatkaan Jenniä <3

    VastaaPoista
  4. Vautsi oottepa kehittyny nyt jo paljon :)!

    VastaaPoista
  5. Vipistä tulee vielä tosi hieno peli! En tiiä miks, mut olin saanu tekstin perusteella sellasen kuvan teidän laukaista, että ne ois hirveitä sähellystä, mutta oikein siistin näköistä menoahan tuo on! Tsemiä jatkoon, ootte hyvä pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin siitä tulee ajan kanssa! Ja on se oikeasti vielä tosi sähellystä, tossa mennään kuitenkin maneesissa, jossa pohja on parempi ja hepan on helpompi laukata. Lisäksi sillä oli hyvä päivä, joten se oli rauhallinen eikä laukka ollut semmosta hössötystä. Kiitti! :)

      Poista
  6. aika ihana tuo mun "tirsk hihihii" XDD

    VastaaPoista
  7. Tahdikkaan näkönen ravi sillä! :D
    Mikä satula teillä on käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravi on tosi hyvää sillon kun se jaksaa keskittyä! :D

      Ja tuo on ihan joku Wintecin yleispenkki, en muista mikähän malli..

      Poista