perjantai 29. maaliskuuta 2013

Paljon kuvia & hienoja kopusia!

Mun tekis kauheesti mieli nyt vaan ihan loman kunniaks lätkiä ihan järkyttävä määrä kaikkia ihania kuvia viikon loppupuolelta, mutta viimesimmät postaukset on ollu just sellasia ja nyt varmaan kaipaatte jotain erilaista. En kuitenkaan nyt tässä väsymyksen ja lievän ärsytyksen tilassa kovin kummoisiin kykene, kouluhommiakin olisi tehtävänä ja lenkille lähdettävä, mutta kattellaan mitä aikaan saan!



Keskiviikkona tosiaan vieteltiin vimppaa yhteistä päivää Oonan kanssa ja päivältä tulikin tosi reippaasti kaikkia kuvia. Ensin lähdettiin irtojuoksuttamaan Oippi kentälle ja ajattelin etten kiipeä tamman selkään ollenkaan, kun edellinen kerta meni niin kivasti ja siitä jäi hyvä mieli. Oona sai riehuttua oikein kunnolla ja se selvästi tykkäsi juoksennella ympäriinsä ja piehtaroida aina välissä. Jonkin ajan kuluttua sain hieman hullun päähänpiston ja näin ollen Laura haki tallista kypärän ja kiipesin Oonan kyytiin. Tällä kertaa varusteina pelkät päitset ja riimunnaru...



Oona toimi kaikkien odotusten vastaisesti tosi kivasti ja enpä olisi uskonut sen tuollaiseen kykenevän pari kuukautta sitten. Kova työ kuitenkin palkittiin ja tuntui todelliselta työvoitolta ratsastaa tammalla pelkkien päitsien avulla. Aika kurjaa oli ajatella tuon olevan viimeinen kerta Oonan selässä ikinä, tai ainakin pitkään aikaan. Jos hyvä tuuri käy, Oona tulee Lauralle takaisin kesällä ja saatanpa sitten päästä sitä taas kattomaan!


Torstaina lähdettiin autokoulun harjotteluvaiheeni jälkeen hakemaan Oona tallilta. Pakattiin sille kuljetusvermeet päälle, saatiin se koppiin ja matka tammulin kotiin alkoi. Meinattiin kuvata ihan videopostaus, mutta suurimmasta osasta materiaaleista tuli jotain niin karua, etten osaa sanoa mitä Laura saa niistä aikaiseksi.. :D Sen näkee sitten, mutta Oippi jätettiin tyytyväisenä sinne tarhailemaan ja lähdettiin itse kohti Varkautta. Ennen kotiin pääsyäni käväisin vielä omalla tallilla tekemässä iltatallin ja tulin kotiin nukkumaan.


Tänään oli tosi pitkä päivä myös, kun aamulla lähdin puoli kahdeksan aikaan tallille aamutalliin. Kun kaikki hepat oli ruokittu ja viety ulos, siivoilin Sissin karsinan sekä hain Winskin sisään. Laitoin W:n valmiiksi ja kun Elinakin tuli tallille, lähdettiin ajelemaan Vurrille päin. Perillä sitten laitettiin W Roosan avustuksella kolmistaan valmiiksi, laittelin ratsastuskamat päälle ja hyppäsin kyytiin. Ehdittiin kivasti kävellä ennen valmennuksen alkua ja maneesissa alettiinkin heti ravailemaan.


Oltiin siis Mari-Tiina Jääskeläisen kouluvalmennuksessa, enkä ollut ennen ollutkaan hänen valkuissa. Oli mielenkiintoista nähdä, mitä kouluvalkku sanoo Winskistä ja millaisia mahdollisuuksia meillä on tulevaisuutta ajatellen. Enempiä valmennuksesta ajattelin tulla huomenna kirjoittelemaan videon kanssa, mutta pakko oli tulla jo vähän etukäteen hehkuttamaan, miten kiva W taas olikaan! Laukka kaipaa omassa ratsastuksessani paljon petraamista, mutta se ravi...! Loistawa Winnie. 



Nyt on taas tullu datailtua monen illan edestä ja aionkin tästä hippasta jonnekin päin. Huomenissa tosissaan saatan tulla skriivailemaan enemmän valmennuksesta ja tehtävistä, oisko se teidän mieleen? Siis ihan kunnon ajatuksella kirjoitettu valmennuspostaus, jossa pohdin kaikkia omia mokiani ja vahvuuksiamme ratsukkona? Kuulostaiskos hyvältä? Loppuun vielä pari kuvaa upeasta Zipestä, jonka Elina kävi tänään maneesilla ratsastamassa. Kerrassaan upeaa, WAU!



26 kommenttia

  1. ihania kuvia!! :) tää oli just kiva postaus.

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus taas! Näitä sun postauksia on tosi kiva lukee ku nää on mielenkiintoisia ja hyviä. Toi valmennuspostaus ehdotus on hyvä ja toivottavasti teet sellaisen lähiaikoina! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo, koitan valkkupostausta pian kirjotella :)

      Poista
  3. Superkiva postaus :D Hyvältä kuulostaa toi valmennuspostaus, joten tee ihmeessä semmonen!
    Tää ulkoasu on muuten tosi hieno nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Ja jep, valkkupostausta mahdollisimman pian tulossa!

      Poista
  4. Mun mielestä sulla meni tosi hyvin siellä valmennuksessa :)

    VastaaPoista
  5. Tuo valmennuspostaus ehdotus on hyvä! Tee vain se! Kivoja kuvia ja teille sopii hyvin violetti ;)

    VastaaPoista
  6. Kivasti sointuu noi pintelit noissa vurrin kuvissa sun paitaan:)

    VastaaPoista
  7. tee joo kunnon selostus :D ihanasti olitte sävysävyyn (:

    VastaaPoista
  8. Rakastan tota kun sun vaatteet ja Winskin varusteet käy yhteen. Varsinki toi violetti:)
    Ja kivoja kuvia oli postaus täynnä! Ja tekstit myös mielenkiintosia.

    VastaaPoista
  9. Mitäs sä tykkäsit Marun valmennus tyylistä? Kun itte oon ollu kuukausittain ja oon tykänny tosi paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva ja erilainen, anto ihan mukavasti vinkkejä ihan perusratsastukseen ja tehtävät oli hyviä :)

      Poista
  10. Tee ehottomasti sellanen kattava valmennuspostaus! (:

    VastaaPoista
  11. Tee ehdottomasti sellanen kattava valmennuspostaus! (:

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia ja kivasti tasapainoisesti tekstiä ja kuvia :)

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Moi ! Voi kun Oona on kehittyny huimasti siellä ollessaan ! :) Mutta oli kyllä kiva saada Oona pitkästä aikaa taas tallille :) Hei sie kerroit miun blogiin et "Arttu" eli nykysin meillä Apsu olis ollu siellä Leko-Tallilla, niin millainen se silloin oli ? ja tiedätkö syytä miksi meni takasin Oivalle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oonasta tuli kyllä oikein kiva nyt loppuajasta :) ja arttu muistaakseni siirtyi oivalle takaisin, kun ei oikeen soveltunut tuntsariks.. lisää mut vaikka fbssä kaveriks niin voidaa.jutella vaikkapa lisää :)

      Poista
  14. Tosi kiva postaus, hienoja kuvia! ;) ;D :) :D

    VastaaPoista